Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Blogi

Miten osallistua ilmastolakkoon Suomessa 27.9.2019? - 5.9.2019

Haluatko olla mukana tukemassa nuorten ilmastolakkoa? 

Aikuisia tarvitaan ehdottomasti mukaan. Maailmalla lakkopäiviä on kaksi 20.9. ja 27.9. Suomessa ilmastolakon pääpäiväksi on valittu 27.9.

Tämän lisäksi Elokapinan Hätähuutoviikko 20.–27.9. on osa Extinction Rebellionin kansainvälistä syksyn kansannousua. Viikon aikana tapahtuu kaksi yleislakkoa sekä useita Elokapinan tapahtumia taideaktioista konserttiin. Lisätietoja Elokapinan toiminnasta saa esimerkiksi tästä.

Sitran asiantuntija Oras Tynkkynen on kirjoittanut vinkkilistan, miten osallistua ilmastolakon tukemiseen:

Earth Strike Suomi on ruohonjuuritason verkosto, joka on yrittänyt saada ammattiliittoja mukaan lakkoon. Voit käyttää heidän kirjepohjaansa ja laittaa viestiä omalle ammattiliitollesi.

Tämän lisäksi Greenpeace on järjestämässä yhdessä nuorten ja muiden järjestöjen kanssa lakkotapahtumaa 27.9. Luvassa on puheita, bändejä, soppatykkejä jne. Tapahtumaa suunnitellaan vasta, joten tarkka kellonaika ja paikka ei ole vielä selvillä, mutta kannattaa seurata esimerkiksi Greenpeacen facebook-sivua.

Edelliset kirjoitukset
Ilmastonmuutos supistaa Euroopan lintulajistoa - 25.2.2008
Voimakas ilmastonmuutos tulee supistamaan Euroopan pesimälinnuston levinneisyysalueita jopa viidenneksen. Uuden tutkimuksen mukaan ilmaston lämpeneminen kolmella asteella siirtää lintujen nykyisiä...
Ilmastotieteen uranuurtaja Bert Bolin kuollut - 20.2.2008
Ruotsalainen professori Bert Bolin tunnettiin ilmastonmuutostutkimuksen pioneerina, kivenkovana tiedemiehenä sekä peräänantamattomana yhteiskunnallisena vaikuttajana. Bolin muistetaan jo vuodelta...
Ilmastonmuutos vaikuttaa voimakkaasti Itämeren alueella - 14.2.2008
Ilmaston lämpeneminen tuntuu Itämeren ja sitä ympäröivien valtioiden alueella keskimääräistä voimakkaammin. Samaan aikaan kun maailman keskilämpötila on noussut 0,75˚C Itämeren alueella lämpenmistä...
Energian säästö rakennuksissa - 1.2.2008
EU komission energia- ja ilmastopaketti asettaa Suomelle entistä tiukemmat päästötavoitteet, ja tämä on vasta alkua. Tehokkain tapa edetä tavoitteisiin on säästää rakennuksissa käytettävää energiaa,...
Päästöjen vähentäminen liikennesektorilla - 1.2.2008
Komission tuore ilmastonmuutosta hillitsevä toimenpidepaketti tuo liikennesektorille melkoisia haasteita tulevina vuosikymmeninä. Liikenteen energiankulutus ja samalla hiilidioksidipäästöt ovat 1990-...
Kioton pöytäkirjan joustomekanismien käyttö Suomessa - 1.2.2008
Komission ehdotus energia- ja ilmastopaketiksi merkitsee päästökauppasektorin ja ei-päästökauppasektorin päästötaseiden tarkastelun erottamista jatkossa entistä selvemmin toisistaan....
Hiilen talteenotto ja varastointi Suomessa - 1.2.2008
Fortumin mielestä Suomen kannattaa olla mukana kehittämässä hiilen talteenottoa ja varastointia (Carbon capture and storage, CCS), koska sillä on edellytyksiä tulla merkittäväksi teknologiaksi...
Komission ilmastopaketti tehostaa päästökauppaa ja lisää uusiutuvaa energiaa - 28.1.2008
Euroopan komissio julkaisi 23.1 esityksensä EU:n ilmastopolitiikan toteuttamisesta seuraavan 12 vuoden aikana. Komission ilmasto- ja energiapaketti konkretisoi Eurooppa-neuvoston viime maaliskuussa...
Ruotsi aikoo nostaa uusiutuvan energian osuutta tuulivoimalla - 22.1.2008
Ruotsin energiaviranomainen, Energimyndigheten, lisäisi maan tuulivoiman tuotantoa tuntuvasti. Energimyndighetenin maan hallitukselle antaman esityksen mukaan tuulivoimalla tulisi vuonna 2020 tuottaa...
Suosademetsät ovat globaali ilmastokysymys - 1.1.2008
Tropiikin suosademetsät ovat saaneet osakseen huomiota viimeisen parin vuoden aikana ilmastokeskusteluissa. Silti niiden merkitys ilmastonmuutoksen kannalta on edelleen liian heikosti tunnettu. Tämä...
Valtaosa valmis energian hinnannostoon ilmastonmuutoksen torjumiseksi - 25.12.2007
Valtaosa maailman ihmisistä on valmiita energian hintojen korotukseen, jos sillä voidaan edistää ilmastonmuutosen torjuntaa BBC:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan. Maailmanlaajuista kyselyä varten...
Tulevan ilmastoratkaisun tiekartta hyväksyttiin Balilla - 15.12.2007
YK:n ilmastokokous Balilla päättyi lauantaina iltapäivällä läpi yön jatkuneiden neuvottelujen jälkeen. Loppumetreillä yksi suurimmista kiistoista koski sitä, mitä Balin päätöksiin kirjattaisiin...
Balin tiekartan kolme elementtiä - 15.12.2007
Balin tiekartta, jonka pohjalta Kioton pöytäkirjan jatkosopimusta aletaan neuvotella, koostuu kolmesta elementistä: 1) Ilmastonmuutoksen puitesopimuksen alla käyty, Montrealista (2005) alkanut...
Kehitysmaat lämpenevät toimenpiteille - 13.12.2007
Valtioiden virallisten puheiden kimara alkoi Balilla keskiviikkona. Ministerien puheista kuunnellaan tarkkaan sitä, mitä sanotaan, mutta myös sitä, mikä jätetään sanomatta. Sanamuodoista yritetään...
Ministeriosuus alkaa sekavissa tunnelmissa - 12.12.2007
Balin ilmastokokouksen korkean tason osuus alkoi tänään apeissa tunnelmissa. Avajaistilaisuuden aluksi koko kokoussali hiljentyi kunnioittamaan Algerian pommi-iskun uhreja. Useat näistä olivat YK:n...
Vuotava sateenvarjo - 11.12.2007
Ilmastoneuvottelujen niin sanottu sateenvarjoryhmä koostuu EU:n ulkopuolisista teollisuusmaista. Aikaisemmissa ilmastokokouksissaryhmä on usein esiintynyt yhtenäisenä, nykyään koordinaatiota on vähän...
IPCC ja Al Gore ottivat vastaan Nobelin rauhanpalkinnon - 11.12.2007
Al Gore ja kansainvälinen ilmstopaneeli IPCC ottivat vastaan maanantaina 10. päivä Oslossa vuoden 2007 jaetun Nobelin rauhanpalkinnon. Nobelin rauhankomitea haluaa valinnallaan painottaa...
Kioto 10 vuotta - 10 opetusta - 10.12.2007
Päivälleen kymmenen vuotta sitten maailman maat pääsivät historialliseen sopuun Kiotossa, Japanissa. Läpi yön jatkuneiden neuvottelujen jälkeen Kioton pöytäkirja syntyi varhain aamulla.Kymmenen...
Australia ratifioi Kioton pöytäkirjan - 10.12.2007
Australia ratifioi Kioton pöytäkirjan joulukuun 3. päivä. Allekirjoitus tapahtui muutamia tunteja sen jälkeen kun Australian uusi hallitus oli astunut valtaaan. Marraskuiset vaalit voittanut Työväen...
Teknologian siirrosta tulossa ilmastoneuvottelujen kuuma palikka - 10.12.2007
Teknologian siirto on ollut kehitysmaille keskeinen kysymys YK:n ilmastosopimuksen valmisteluvaiheesta saakka. Puitesopimukseen sisällytettiinkin teollisuusmaita koskevia velvoitteita teknologian...
Metsät puhuttavat - 9.12.2007
Ilmastokokouksen ympärillä käydyssä keskustelussa metsät ja päästökauppaovat nousseet tärkeälle sijalle. Jos Indonesian hallitusta ja mediaa olisi uskominen, metsät olisivat ilmastokokouksen tärkein...
USA torppaamassa uuden sopimuksen tavoitteet - 9.12.2007
Lauantaina dialogiryhmässä jaettu ehdotus uuden sopimuksen neuvotteluprosessista ja elementeistä sai tänään maanantaina kylmää vettä niskaansa, kun USA kieltäytyi hyväksymästä ehdotuksen kirjattuja...
Balin tiekartta alkaa hahmottua - 8.12.2007
Niin sanotun dialogityöryhmän puheenjohtajat ovat juuri jakaneet delegaateille päätösluonnoksen viikonlopun kotiläksyiksi. Työryhmän tarkoituksena on hahmotella ilmastosopimuksen tulevaa...
Tietä ilmastosopuun alettiin etsiä Balilla - 5.12.2007
YK:n ilmastokokous Balilla käynnistyi maanantaina odottavissa tunnelmissa. Maiden avauspuheenvuorojen sanamuotoja kuunneltiin korvat höröllä. Niiden on toivottu antavan viitteitä siitä, mistä...
Suomalaisen tuulivoiman yhteiskunnallisia kompastuskiviä - 1.12.2007
EU:n kiristyvät tavoitteet uusiutuvan energian suhteen suunnitellaan toteutettavaksi koko unionin osalta melko suuressa määrin tuulivoiman avulla. Tuulivoimaa oli vuoden 2006 lopussa lähes kaikissa...

Sivut