Tulos on otettu vastaan ristiriitaisesti. EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaardin mukaan ”saimme tiekartan, joka merkitsee läpimurtoa kansainvälisessä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan”. Ympäristöministeri Ville Niinistö puolestaan luonnehti tulosta ”historialliseksi saavutukseksi”.

Toisaalta suomalaisten kansalaisjärjestöjen tiedotteessa kuvailtiin antia ”laihaksi sovuksi”. Luonto-Liiton pääsihteerin Leo Straniuksen mielestä Durbanissa jopa palattiin neljä vuotta taaksepäin Balin kokouksen lähtöruutuun.

Miten tulosta siis pitäisi punnita? Läpimurto vai laiha sopu?

Durbanin annin voi jakaa kolmeen kokonaisuuteen. Ensinnäkin kokouksessa sovittiin tiekartasta kohti uutta, kaikki maat kattavaa ilmastosopimusta.

Durbanin nimeä kantava työryhmä alkaa laatia sopimusta välittömästi niin, että se voidaan hyväksyä viimeistään vuonna 2015. Sopimus olisi voimassa vuodesta 2020 eteenpäin.

Juridisesta muodosta taitettiin peistä loppuun asti. Kompromissimuotoilun mukaan lopputuloksena on ”pöytäkirja, muu laillinen instrumentti tai laillisesti vaikuttava tulos”.

Toiseksi sovittiin toisesta sitoumuskaudesta Kioton pöytäkirjalle. Uusi kausi alkaa heti edellisen loputtua vuoden 2013 alussa ja jatkuu joko vuoden 2017 tai 2020 loppuun. Halukkaita teollisuusmaita pyydetään ilmoittamaan vappuun mennessä ehdotukset päästötavoitteiksi, jotka on määrä hyväksyä seuraavassa ilmastokokouksessa loppuvuodesta.

Kolmanneksi edistyttiin Cancunin kokouksen päätösten toimeenpanossa. Merkittävimpänä vihreä ilmastorahasto pääsee nyt vähitellen käyntiin.

Historiallista tuloksissa on, että ensimmäistä kertaa myös Kiinan ja Intian kaltaiset nousevat taloudet sitoutuvat niiden päästöjä rajoittavaan, sitovaan sopimukseen. Kioton pöytäkirjan jatkokauden hyväksyminen turvaa maailman toistaiseksi vahvimman ympäristösopimuksen hyvien elementtien säilymisen. Päätöksissä tunnustetaan selvästi tähänastisten päästösitoumusten riittämättömyys ja esitetään jatkoprosessi kuilun umpeen kuromiseksi.

Huolestuttavaa taas on epämääräisyys: mikä on uuden sopimuksen tarkka muoto, miten eri maat ymmärtävät sitovuuden asteen. Sekä uuden sopimuksen että Kioton pöytäkirjan päästötavoitteet ovat vielä auki, samoin monet niiden vaikuttavuuden kannalta ratkaisevat pelisäännöt.

Pitkien neuvottelujen jälkeen Durbanissa päätettiin oikeastaan vain jatkaa neuvotteluja. Kaikki maat kattava sopimus saadaan vasta vuodesta 2020 eteenpäin – aikana, jolloin nykymenolla on jo myöhäistä rajoittaa lämpeneminen kahteen asteeseen.

Parempi tulos oli aivan kätten ulottuvilla. Puheenjohtajan aiemmissa luonnoksissa Kiotolle oli sovittu viiden vuoden kausi, mikä olisi helpottanut sitoumusten tiukentamista. Uuden sopimuksen alkua ei ollut sidottu vasta vuoteen 2020, ja juridista muotoa koskeva kirjaus oli vahvempi.

Miten Durbanin tulos sitten poikkeaa Balin taannoisista päätöksistä? Monessakin suhteessa.

Balin toimintaohjelmassa puhuttiin vielä ”sovitusta lopputuloksesta”, ei uudesta sopimuksesta. Laillisesta sitovuudesta ei ollut kirjausta. Työtä ei ollut ankkuroitu suoraan kahden asteen tavoitteeseen. Myöskään Kioton pöytäkirjan jatkokaudesta ei vielä ollut päätöstä.

Durbanissa valtiot päätyivät tavoittelemaan vahvempaa sopimusta kuin vielä neljä vuotta sitten. Kuitenkin siinä missä Balissa tavoitteena oli saada uusi sopimus hyväksyttyä jo vuonna 2009, nyt sopimus on tulossa voimaan vasta vuonna 2020. Se mikä vahvuudessa voitettiin, kiireellisyydessä menetettiin.

Durbanissa siis edettiin jälleen kohti kattavampaa ja vahvempaa kansainvälistä ilmastopolitiikkaa. Lopputulos mahdollistaa yhä kunnianhimoisen ilmastonsuojelun, jos valtioilla siihen riittää tahtoa.

Toisaalta nykyisillä sitoumuksilla uhataan lukita maailma yli kahden asteen lämpenemiseen. Vasta vuodesta 2020 alkavat kattavat päästövelvoitteet ja Kioton pöytäkirjan jatko tynkäkokoonpanolla eivät vielä pelasta meitä ilmastokriisiltä.

Ehkä parhaan yhteenvedon twiittasikin ilmastosopimuksen pääsihteeri Christina Figueres tuoreeltaan:

”Merkittävä uusi vaihe ilmastojärjestelmässä. Kriittisen tärkeä seuraava askel ja silti riittämätön. Pitää jatkaa kunnianhimon tason nostamista.”

Oras Tynkkynen

Ohessa Durbanin keskeiset tulokset:

1. Tiekartta kattavan ilmastosopimuksen suunnitelmasta eteni (LCA). Kaikkein tärkeimmät kysymykset jäivät kuitenkin jälleen auki. Näitä ovat esimerkiksi sopimuksen laillinen sitovuus sekä eri maiden päästörajoitukset. Tavoitteena on saada kansainvälinen sopimus voimaan vuoteen 2020 mennessä. Se mikä Balin kokouksen (2007) mukaan piti tapahtua Kööpenhaminassa vuonna 2009 on nyt karannut vuosille 2015-2020.

2. Kioton pöytäkirjan velvoitteita jatketaan ja sen sääntöjä uudistettiin (KP). Aikataulusta sovitaan myöhemmin. Jatko kattaa kuitenkin vain noin 15 prosenttia maailman päästöistä, kun ulos tärkeistä teollisuusmaista jäivät esimerkiksi Yhdysvallat, Venäjä, Japani ja Kanada.

3. Kehitysmaiden ilmastorahoituksessa tapahtui edistystä (Green Climate Fund). Vihreän rahaston kautta on tarkoitus kanavoida suuri osa teollisuusmaiden kehitysmaille lupaamassa vuosittaisesta 100 miljardin dollarin summasta. Konkreettiset rahoituslähteet jäivät kuitenkin puuttumaan. Esimerkiksi kansainvälisen laiva- ja lentoliikenteen päästömaksut tiputettiin pois sopimustekstistä.

Mentiinkö siis sittenkin taaksepäin?

Näyttää siltä, että Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa on junnattu pari vuotta paikallaan. Durbanissa mentiin neljä vuotta taaksepäin ja palattiin Balin (2007) lähtöruutuun, jossa alun perin sovittiin Kioton pöytäkirjan jatkoneuvotteluista.

Kunnianhimoinen, oikeudenmukainen ja laillisesti sitova sopimus karkaa yhä kauemmaksi. Kahden asteen lämpenemisen sijaan nykyisillä toimilla maailma on menossa kohti vähintään neljän asteen lämpenemistä.

Joidenkin maiden neuvottelijat kutsuivat Durbanin lopputulosta kunnianhimoiseksi. Näin siitä huolimatta, että neuvotteluille haluttiin käytännössä lisäaikaa kymmenen vuotta, vaikka ilmastotieteen mukaan meillä on vain muutama vuosi aikaa kääntää päästöt laskuun.

Politiikan prioriteetit uusiksi

Paikallaan junnaavat neuvottelut ovat osoittaneet, että ilmastokysymys ei vielä häiritse politiikan tekoa ja arkeamme kovin merkittävästi. Mikäli ongelmaan ei puututa, voi käydä kuitenkin niin, että ajaudumme tilanteeseen, jossa ilmastokysymys hallitsee koko elämäämme. Karkuun päässyt ilmastonmuutos kun sotkee maailmantalouden, ihmisten arjen ja koko maapallon ekosysteemin peruuttamattomalla tavalla.

Suomea valtuuskuntaa Durbanin ilmastokokouksessa johtanut ympäristöministeri Ville Niinistö totesikin Vihreän Langan haastattelussa osuvasti: ”Euroopan talouskriisi näkyy julkisuudessa enemmän, mutta tässä on koko maailma kyseessä eikä vain yksi valuutta.”

Kokouksessa nuorisodelegaation puolesta puhunut Anjali Appadurai lainasi osuvasti Nelson Mandelaa: asiat vaikuttavat mahdottomilta, kunnes ne on tehty. Seuraava ilmastokokous (COP18) järjestetään vuoden päästä Qatarissa. Eiköhän ryhdytä tekemään!

Leo Stranius, pääsihteeri, Luonto-Liitto