EU ja pieni joukko muita maita sopivat Dohassa päästövähennyksistä Kioton sopimuksen jatkokaudelle vuoteen 2020, jolloin uuden, kaikkia maita velvoittavan ilmastosopimuksen on määrä astua voimaan. Päästövähennystavoitteet ovat ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta täysin riittämättömät.

Dohassa päätettiin sallia Kioton edelliseltä kaudelta ylijääneiden päästöyksiköiden siirto sopimuksen jatkokaudelle, mutta tämän niin sanotun ”kuuman ilman” ostamiselle asetettiin rajoituksia. Sopimuksen jatkokaudelle siirtyvä ylijäämä sallii päästövähennysten tekemisen paperilla ilman konkreettisia ilmastotoimia.

“Puola ja Venäjä laittoivat “kuuman ilman” vastustajat polvilleen, ja sama uhkaa toistua kolmen vuoden kuluttua. Jos maat saavat siirtää ylijäämän myös uuteen globaaliin sopimukseen, päästöjen vähentäminen vesittyy”, varoittaa Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Hanna Hakko.

Kioton pöytäkirja on tällä hetkellä ainoa kansainvälinen ilmastosopimus, joka velvoittaa maita päästövähennyksiin. Se kattaa kuitenkin vain alle 15 prosenttia maailman ilmastopäästöistä. Esimerkiksi Yhdysvallat ei koskaan ratifioinut sopimusta, ja Japani, Kanada, Venäjä sekä Uusi-Seelanti jättäytyivät pois sopimuksen jatkokaudelta.

“EU:n on nostettava oma tavoitteensa vähintään 30 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä ja motivoitava muut maat mukaan päästövähennystalkoisiin. Ilmasto ei odota uutta sopimusta, vaan jatkaa lämpenemistä”, Hakko huomauttaa.

Nykyiset päästövähennykset eivät riitä

Järjestöt ovat äärimmäisen pettyneitä kunnianhimon puutteeseen globaalien ilmastopäästöjen vähentämisessä. Nykyiset vähennyslupaukset eivät riitä alkuunkaan ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi alle tavoitteeksi asetetun kahden asteen.

“Ilmastokokouksen järjestäminen ensi kertaa arabimaissa herätti toivon, että myös öljyvaltiot sitoutuisivat päästöjen vähentämiseen. Näyttää kuitenkin siltä, että neuvottelut herättivät vain alueen kansalaisaktiivit, ei päättäjiä”, toteaa Hakko.

Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät jo eri puolilla maailmaa: hirmumyrsky Sandy riepotteli Karibian saaria ja Yhdysvaltojen itärannikkoa lokakuun lopussa, kesän epätavalliset kuivuudet tuhosivat satoja ja nostivat ruuan hintaa, ja arktinen jääpeite on kutistunut historiallisen pieneksi. Tutkimusten mukaan äärimmäiset sääilmiöt muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä yhä yleisemmiksi.

”Ilmastonmuutos karkaa käsistä, ellei päästöjä käännetä laskuun vuoteen 2015 mennessä. Mutta edes Filippiinejä ilmastoneuvottelujen aikana rusikoinut taifuuni Bopha ei saanut päättäjiä kiirehtimään ilmastotoimia”, sanoo Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hietaniemi.

Talouskriisi jyräsi köyhien tarpeet ilmastorahoituksesta

Rikkaat maat eivät tehneet sitovia päätöksiä kehitysmaiden ilmastotoimiin tarkoitetun rahoituksen kasvattamisesta. Kehitysmaiden ja järjestöjen vaatimus lyhyen aikavälin ilmastorahoituksen tuplaamisesta vuosina 2013-2015 kaikui Dohassa kuuroille korville.

Lyhyen aikavälin ilmastorahoituskausi päättyy alle kuukauden päästä, mutta teollisuusmaat eivät esittäneet konkreettisia askelmerkkejä siitä, miten rahoitus nostetaan sovitulle 100 miljardin dollarin vuositasolle vuoteen 2020 mennessä.

“Emme voi vain odottaa vuoteen 2019 ja toivoa, että rahoitus yhtäkkiä hyppää 100 miljardin tasolle. Ei ole ihme, että köyhimmät kehitysmaat kokevat tulleensa petetyiksi. Epämääräiset lupaukset eivät riitä, vaan tuleville vuosille tarvitaan konkreettiset välitavoitteet”, vaatii Hietaniemi.

Suomen kannettava vastuu kotimaan ilmastotoimista

Kansainvälisten neuvottelujen hitaus lisää kotimaisten ilmastotoimien tärkeyttä. Järjestöt vaativat Suomea odottelun sijaan kantamaan vastuunsa. Valmisteilla olevaan ilmastolakiin on kirjattava ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta riittävä ja oikeudenmukainen päästövähennystavoite.

”Suomen on sitouduttava vähintään 40 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä. Hallitusohjelman tavoitteeseen ympäristölle haitallisten tukien kuten fossiilienergian tukien uudelleen suuntaamisesta on tuotava konkretiaa ensi vuoden aikana. Vasta sitten Suomi voi uskottavasti väittää pyrkivänsä ratkaisemaan ilmastokriisin”, toteaa Hietaniemi.

Qatarin pääkaupungissa Dohassa 26.11.–8.12.2012 järjestettyä YK:n ilmastokokousta seurasivat Greenpeace, Kansalaisten maailmannäyttämö -verkosto, Kehys, Kepa, Kirkon Ulkomaanapu, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen luonnonsuojeluliitto ja ilmasto.org-sivusto.

Medialle tiedoksi

Yhteenveto ympäristö- ja kehitysjärjestöjen tavoitteista Dohan ilmastokokoukselle: www.ilmasto.org/doha/tavoitteet ja Dohan kokousta seuraava blogi: www.ilmasto.org/doha

Lisätietoja (Dohassa)

- Sanna Autere, tiedottaja, Kepa, puh. +358 50 317 6721

- Hanna Hakko, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. +358 50 345 4411

- Tuuli Hietaniemi, kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa, puh. +358 50 317 6716

Lisätietoja (Suomessa)

- Susanna Kari, ilmastonmuutosasiantuntija, Kirkon Ulkomaanapu, puh. 050 326 3487

- Jenni Kauppila, koordinaattori, Kansalaisten maailmannäyttämö, puh. 050 5226241

- Kaisa-Reeta Koskinen, energiavastaava, Greenpeace Nordic, puh. 040 764 1012

- Rilli Lappalainen, pääsihteeri, Kehys ry, puh. 050 561 3456

- Laura Meller, ilmastokampanjavastaava, Maan ystävät, puh. 044 537 7193

- Leo Stranius, pääsihteeri, Luonto-Liitto, puh. 040 754 7371

Paljon prosessia, jonkin verran draamaa ja vähäsen sisältöä. Dohassa käytiin eräänlaiset metaneuvottelut, neuvottelut neuvotteluista.

Muodollisesti suurin päätös oli sopia Kioton pöytäkirjan toisesta sitoumuskaudesta vuosille 2013-20. Maiden ilmoittamat päästötavoitteet hyväksyttiin sellaisenaan, mutta vuonna 2014 arvioidaan, olisiko tahtia syytä kiristää kesken matkan.

Ensimmäiseltä Kioto-kaudelta ylijääneet päästöoikeudet (ns. kuuma ilma) on mahdollista siirtää täysimääräisesti toiselle kaudelle. Sosialismin romahduksen takia Puolan ja Ukrainan kaltaisilla mailla on päästöoikeuksista ylijäämää, eivätkä ne olleet valmiita luopumaan saavutetuista eduista.

Ylijäämää voi myydä, mutta muut maat voivat ostaa sitä enintään kahden prosentin verran omasta päästökiintiöstä. Päätösten liitteissä länsimaat sitoutuvat kuitenkin olemaan ostamatta kuumaa ilmaa, joten pykälät jäävät lähinnä teoreettisiksi. Leikkurilla hillitään uuden kuuman ilman syntymistä.

Kuuma ilma tarjosi kokouksessa eniten draamaa. Ensin Puola heittäytyi hankalaksi ja pyöritti EU:ta päiväkausia, ennen kuin tyydyttävä sopu löytyi – suomalaisen ministerin johdolla. Sitten kokouksen viimeisinä tunteina Venäjä yritti pistää hanttiin. Kokouksen puheenjohtaja nuiji kuitenkin päätökset tyynesti protesteista huolimatta.

Päätöksistä huolimatta Kioton toisen kauden merkitys jää käytännössä mitättömäksi. Mukana on EU:n lisäksi enää vain Australia, Ukraina, Kazakstan ja pari pikkuvaltiota, ja EU olisi toteuttanut päästövelvoitteensa joka tapauksessa. Merkitys onkin ennen kaikkea symbolinen: kehitysmaille on tärkeää säilyttää ainoa sitovia päästövelvoitteita teollisuusmaille asettava sopimus.

Koko maailman kattavasta uudesta ilmastosopimuksesta sovittiin Dohassa vasta askelmerkkejä. Valmisteleva seurakunta kokoontuu ensi vuonna kolme tai neljä kertaa. Luonnosta neuvottelutekstiksi käsitellään ilmastokokouksessa 2014, ja varsinaisen neuvottelutekstin pitää valmistua seuraavan vuoden puolivälissä.

Dohassa saatiin päätökseen vuosia jatkunut LCA-neuvottelulinja tulevista ilmastositoumuksista, mikä selkeyttää hieman neuvotteluviidakkoa. Monet asiat eivät kuitenkaan häviä mihinkään, vaan niistä keskustelemista jatketaan uusissa työohjelmissa.

Joskus prosessipäätöksetkin voivat olla periaatteellisia. Ensi ilmastokokouksessa on tarkoitus perustaa rakenne käsittelemään ilmastonmuutoksen haittojen korvaamista. Ensimmäistä kertaa mm. Yhdysvallat hyväksyi sen, että juridisesti tulenarkaa aihetta käsitellään neuvotteluissa.

Dohassa siis sovittiin uusista neuvotteluista, mutta ei päätetty päästövelvoitteiden tiukentamisesta. Kokouksessa ei sovittu uutta kehitysmaiden ilmastotyön rahoituksesta. Sitäkään ei tarkennettu, millaista uutta ilmastosopimusta jatkoneuvotteluissa lähdetään hakemaan.

Oliko Qatarissa pidetty kokous sitten qatarstrofi? Antoiko se aihetta naurahtaa dohahaha, niin kuin visertäjät Twitterissä leukailivat?

Ihmiskunta puksuttaa kovaa vauhtia kohti ilmastokriisiä samaan aikaan, kun valtioiden edustajat kiistelevät siitä, millaisia kokouksia pidetään ja milloin. Tyystin hyödytön ei Dohan kokouskaan silti ollut.

Jos matka uuteen ilmastosopimukseen on sata askelta, Dohassa otettiin niitä ehkä neljä. Se on harmillisen vähän, mutta ainakin askeleet ovat oikeaan suuntaan.

 Oras Tynkkynen, joka seurasi Dohan ilmastoneuvotteluja paikan päällä viikon ajan

Kun kokousta on jäljellä enää pari päivää, on niin kutsutun kuuman ilman kohtalo käymässä yhä kuumemmaksi. Venäjä ja Puola ovat pysyneet yhteistyöhaluttomina kun taas EU heiluttelee käsiään, Puolaan vedoten.

Mutta hetkinen, mitä tämä kuuma ilma nyt oikein olikaan ja miten se liittyy mihinkään? Kelataanpa hieman taaksepäin.

Kuumaa ilmaa voisi kutsua myös huuhaa-päästövähennyksiksi. Sillä tarkoitetaan käytännössä ylimääräisiä päästöoikeuksia, jotka eivät ole tarmokkaan ilmastopolitiikan seurausta, vaan perustuvat luovaan tavoitteenasetteluun 15 vuotta sitten.

Kun Kioton pöytäkirjaa 1990-luvun puolivälissä neuvoteltiin, tavoitteena oli pilkkihaalari, mutta saatiin shortsit. Eli tavoitteet jäivät kokonaisuudessaan liian laihoiksi. EU:kin lähti hakemaan teollisuusmaille 15 % vähennyksiä, mutta lopputulos oli 5 %. Lisäksi sopimukseen leivottiin porsaanreikiä, jotta niin kutsutut siirtymätalousmaat saataisiin mukaan. Ne saivat “tavoitteet”, jotka sallivat niiden päästöjen kasvaa tuntuvasti. Tätä perusteltiin sillä, että maiden taloudet olivat romahtaneet vajaa vuosikymmen aiemmin, kommunistisen järjestelmän kaaduttua. Voi kuitenkin kysyä, oliko järkevää tai edes reilua palkita maita siitä, että niillä oli aiemmin ollut suuripäästöiset ja epätehokkaat taloudet.

Nyt, kun Kioton ensimmäinen sitoumuskausi lähenee loppuaan, niitämme laihojen tavoitteiden satoa. Vaikka EU ja muut ovat jotain tehneetkin, on teollisuusmaiden näyttö kokonaisuudessaan ollut heikkoa. Silti lähes kaikilla jää päästöoikeuksia (Assigned Amount Unit, AAU) käyttämättä. Suurin osa ylimääräisistä luvista on siirtymätalousmailla, joiden päästöt eivät kasvaneetkaan niin nopeasti. Venäjä, Ukraina ja Puola omistavat 70 % luvista.

Kaiken kaikkiaan kuumaa ilmaa on 13 miljardia tonnia, eli Kiinan ja EU:n vuotuisten päästöjen verran. Siis paljon. Ongelma syntyy, jos näillä huuhaa-oikeuksilla korvataan oikeita päästövähennyksiä tulevaisuudessa. Sen sijaan, että maat vähentäisivät päästöjään, ne käyttäisivät tallentamiaan tai esimerkiksi Venäjältä ostamiaan “vapaudut päästövähennyksistä” -kuponkeja.

Suurin osa maista haluaa korjata ongelman uuteen sopimusjärjestelmään siirryttäessä. Venäjä, Ukraina ja Puola ovat eri mieltä, väittäen päästölupiaan ansaituiksi. Argumentti ei vakuuta, sillä vuosien varrella Venäjä ja Puola ovat usein jököttäneet kansainvälisten ilmastoyhteistyön tulppana ja vähät välittäneet toimista kotimaissaan. Ukraina, joka myöskään ei ole antanut ilmastotoimille paljoa painoarvoa, jäi vuonna 2010 kiinni “vihreisiin investointeihin” korvamerkittyjen päästökaupparahojen väärinkäytöstä.

Kaikilla kolmella maalla on yhä korkea energiaintensiteetti, mikä kielii energiantuhlauksesta. Toisaalta se tarkoittaa valtavaa taloudellisesti kannattavaa energiansäästöpotentiaalia. Silti Venäjä ja Ukraina ovat asettaneet vuodelle 2020 “ilmastotavoitteet”, jotka mahdollistavat niiden päästöjen kasvun jopa nopeammin kuin mitä business-as-usual -ennusteet povaavat. Kioton säännöillä tämä loisi uutta kuumaa ilmaa. Puola on puolestaan torpannut EU:n pyrkimykset uusista päästövähennyksistä. Eli se niistä ansaituista oikeuksista.

Kansalaisjärjestöt vaativat tavoitteiden tiukentamista sekä kuuman ilman rajoittamista, myyntikieltoa ja lopulta (toisen sitoumuskauden lopussa) mitätöimistä. Kehitysmaaryhmä on tehnyt asiassa kohtuullisen kompromissiehdotuksen, joka kutistaisi ylijäämälupien käytännön vaikutuksen pieneksi ja estäisi kaupankäynnin. Ratkaisevassa asemassa oleva EU ei kuitenkaan ole kyennyt kannattamaan ehdotusta, vedoten Puolaan. Unioni haluaa pitää viimeiseen asti kiinni yksimielisyydestä, vaikka mikään ei estäisi EU:n ministereitä äänestämästä.

Myös YK pyrkii aina yksimielisyyteen, mutta voi olla, että asia menee lopulta äänestykseen. Tällöin riittäisi, että kolme neljäsosaa äänestäisi sääntömuutoksen puolesta. Muutokset astuisivat voimaan vain niille, jotka hyväksyvät ne. Jos Venäjä ei niitä hyväksyisi, voisi se teoreettisesti pitää päästöoikeutensa, mutta Kioton markkinoille sillä ei olisi asiaa – ja tuskinpa muillekaan hiilimarkkinoille.

EU on yrittänyt väistellä koko ongelmaa toteamalla, että kukapa tuota kuumaa ilmaa ostaisi muutenkaan. Näinhän voisi loogisesti ajatella. Kokemus kuitenkin osoittaa, että kel porsaanreikä on, se sitä käyttää – tavalla tai toisella. Viisainta olisi siis siivota tämä sotku nyt suosiolla ennen kuin uuden, vuonna 2015 solmittavan kattavan sopimuksen neuvottelut toden teolla käynnistyvät.

Siispä EU, reippaasti esiin vaan sieltä Puolan selän takaa ja kuplaa puhkomaan!

Teksti on julkaistu Greenpeacen blogissa 5.12.2012.

Kaisa Kosonen, Climate Policy Advisor, Greenpeace International

Vesa Vuorenkoski, elinkeinopolitiikan asiantuntija, Akava

Videoterveiset on nauhoitettu pe 30.11. ja videoterveiset näytettiin myös Ilmastotoimintapäivillä Helsingissä 1.-2.12.2012.

Kioton sopimuksessa päästövähennystavoitteisiin sitoutuneet maat saivat jokaista hiilidioksidiekvivalenttitonniaan vastaan yhden AAU-yksikön (allowed amount unit). Näillä yksiköillä maat ovat voineet käydä kauppaa keskenään, jos oikeuksia on ollut liikaa tai liian vähän. Lisäksi päästöoikeuksia on voinut saada muiden joustomekanismien kautta, esim. puhtaan kehityksen mekanismista.

Kuinka ollakaan, useat maat ovat onnistuneet vähentämään päästöjään sen verran, että ylimääräisiä AAU-yksiköitä on arvion mukaan Kioton ensimmäisen velvoitekauden lopulla noin 13 Gt:n verran. Määrä vastaa EU:n vuosipäästöjä kolminkertaisesti.

Mikäli Dohan neuvotteluissa ei tehdä muutosta sopimuksen sääntöihin, ylimääräiset AAU-yksiköt saa siirtää 1.1.2013 näillä näkymin käynnistyvälle toiselle velvoitekaudelle. Ympäristöjärjestöjen ja joidenkin päästökauppa-analyytikoiden mukaan ylijäämän siirto vaarantaisi sopimuksen ympäristöintegriteetin ja heikentäisi päästökaupan ohjausvaikutusta madaltamalla ennestään matalia päästöoikeuksien hintoja. Erityisen suuri tämä vaara on, jos nämä ylimääräiset päästöoikeudet aikanaan siirrettäisiin taas eteenpäin Kioton sopimuksesta 2020 toivottavasti käynnistyvään globaaliin ilmastosopimukseen.

Edes EU:n sisällä ei ole vielä päästy yksimielisyyteen siitä, mitä ylijäämälle pitäisi tehdä. Jakolinja ei suoranaisesti kulje niiden välillä, joilla oikeuksia on ja niillä joilla ei ole, sillä ylimääräisiä oikeuksia on useilla mailla. Isoin ylijäämä on Venäjällä, mutta myös monella Keski-Euroopan maalla on ylimääräistä.

Yksi suurimmista AAU:den siirtoa ja käyttöä vastustavista maista on Puola, joka ei halua luopua omista oikeuksistaan. Euroopan maista esimerkiksi Saksa ajaa yksiköiden poistamista. Myös Suomi kannattaa ylijäämän poistoa tai rajoituksia niiden käyttöön.

Kiista ei tietenkään ole vain EU:n sisäinen. Kehitysmaiden voi olla vaikea hyväksyä Kioton sopimukselle toista velvoitekautta, jossa päästöoikeuksien määrää ei selvästi saada rajoitettua sellaiselle tasolle, joka mahdollistaa kahden tai puolentoista asteen lämpenemiskehityksen alla pysymisen. Kehitysmaaryhmä onkin jättänyt kokoukselle esityksen, jossa ylijäämäoikeudet jätettäisiin siirtämättä toiselle velvoitekaudelle.

Neuvotteluiden toisena päivänä osallistujien kesken liikkuu kaikenlaisia spekulaatioita AAU-kysymyksestä, mutta ennustetta kiistan lopputuloksesta on vaikea antaa. Kysymys tulee työllistämään neuvottelijoita todennäköisesti aivan loppumetreille saakka.

Ympäristöjärjestöt ajavat ratkaisua, jossa ylimääräisiä päästöoikeuksia ei päästetä mukaan seuraavalle velvoitekaudelle. Päästövähennyslupaukset ovat ennestään niin matalalla tasolla, että jos ne vesitetään ylimääräisillä oikeuksilla, voimme saman tien toivottaa useiden asteiden lämpenemisen tervetulleeksi.

Perehdy lisää:

Carbon Market Watch: The Phantom Menace. An introduction to the Kyoto Protocol Allowances surplus.

Hanna Hakko, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto