Toki yritystä oli ja askelia on otettu oikeaan suuntaan, mutta liian vähän ja liian myöhään.

Ensinnäkin on hienoa, että Kioton pöytäkirja sai jatkoa vuosille 2013-2020. Valitettavasti vain liian harva on siinä mukana, kun esimerkiksi Kanada, Japani ja Venäjä jättäytyivät pois. Samalla sopimuksessa on liian monta porsaanreikää ja liikaa kuumaa ilmaa eli ilmaisia historiaan perustuvia päästöoikeuksia, jotta se vastaisi käsillä olevaan ilmastohaasteeseen.

Toisekseen on hienoa, että maat ovat sopineet 100 miljardin dollarin ilmastorahoituksesta teollisuusmailta kehitysmaille vuosittain vuodesta 2020 lähtien. Valitettavasti Dohassa jäi sopimatta, mistä nämä rahat tulevat ja miten.

Kolmanneksi on hienoa, että kaikki maat ovat sitoutuneet 2 asteen tavoitteeseen ja uuden vuonna 2020 voimaan tulevan ilmastosopimuksen aikaansaamiseen vuoteen 2015 mennessä. Valitettavasti Dohassa ei kuitenkaan keskusteltu uusista päästövähennystavoitteista. Näillä toimenpiteillä ilmasto saattaa lämmetä peräti 4-6 astetta. Vuonna 2020 alkaa olla myöhäistä toimia.

Kansainväliset ilmastoneuvottelut saivat Dohassa jälleen uuden kolauksen. Kokouksen järjestäjä öljyvaltio Qatar, jossa henkeä kohden syntyy päästöjä eniten maailmassa, ei onnistunut tuomaan keidasta autiomaahan. Näin vuosi 2012 on ollut jälleen yksi uusi vuosi epäonnistuneiden neuvotteluiden sarjassa.

Herää kysymys, onko YK se paikka, jossa ilmastokysymys ratkaistaan. Kahdenvälisiä neuvotteluita ja paikallisen tason toimenpiteitä tarvitaan, mutta on lopulta vaikea kuvitella mitään muutakaan foorumia kansainvälisestä ilmastosopimuksesta sopimiseen.

Seuraavan kerran kansainväliset neuvottelut jatkuvat ministeritasolla vuoden kuluttua Puolassa. Puola oli valitettavasti yksi pahimpia jarruja Dohan neuvotteluissa.

Kansainväliset neuvottelut voivat onnistua vain silloin, jos maat tekevät kotiläksynsä etukäteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomen kaltaisten teollisuusmaiden tulee pystyä vähentämään päästöjä vähintään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta.

Nyt useat maat tavoittelevat häikäilemättömästi omaa lyhyen tähtäimen intressiään olla tekemättä mitään. On kuitenkin turha neuvotella, jos kukaan ei ole valmis sitoutumaan mihinkään muuhun, kuin mitä aiemmin on jo sovittu.

Jos poliitikot eivät pysty ratkaisemaan ongelmaa, pitää ihmisten itse ryhtyä tuumasta toimeen eli suoraan ja väkivallattomaan kansalaistoimintaan, jotta pahiten saastuttavat laitokset saadaan mahdollisimman nopeasti kiinni.

Dohan ilmastokokouksen viimeisenä päivänä Filippiinien neuvottelija piti kaikkein vaikuttavimman puheenvuoron: Jos emme me, niin ketkä? Jos ei nyt, niin koska? Jos ei Dohassa, niin missä?

Leo Stranius, Luonto-Liiton pääsihteeri, joka seurasi Dohan ilmastoneuvotteluita Suomesta käsin

EU ja pieni joukko muita maita sopivat Dohassa päästövähennyksistä Kioton sopimuksen jatkokaudelle vuoteen 2020, jolloin uuden, kaikkia maita velvoittavan ilmastosopimuksen on määrä astua voimaan. Päästövähennystavoitteet ovat ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta täysin riittämättömät.

Dohassa päätettiin sallia Kioton edelliseltä kaudelta ylijääneiden päästöyksiköiden siirto sopimuksen jatkokaudelle, mutta tämän niin sanotun ”kuuman ilman” ostamiselle asetettiin rajoituksia. Sopimuksen jatkokaudelle siirtyvä ylijäämä sallii päästövähennysten tekemisen paperilla ilman konkreettisia ilmastotoimia.

“Puola ja Venäjä laittoivat “kuuman ilman” vastustajat polvilleen, ja sama uhkaa toistua kolmen vuoden kuluttua. Jos maat saavat siirtää ylijäämän myös uuteen globaaliin sopimukseen, päästöjen vähentäminen vesittyy”, varoittaa Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Hanna Hakko.

Kioton pöytäkirja on tällä hetkellä ainoa kansainvälinen ilmastosopimus, joka velvoittaa maita päästövähennyksiin. Se kattaa kuitenkin vain alle 15 prosenttia maailman ilmastopäästöistä. Esimerkiksi Yhdysvallat ei koskaan ratifioinut sopimusta, ja Japani, Kanada, Venäjä sekä Uusi-Seelanti jättäytyivät pois sopimuksen jatkokaudelta.

“EU:n on nostettava oma tavoitteensa vähintään 30 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä ja motivoitava muut maat mukaan päästövähennystalkoisiin. Ilmasto ei odota uutta sopimusta, vaan jatkaa lämpenemistä”, Hakko huomauttaa.

Nykyiset päästövähennykset eivät riitä

Järjestöt ovat äärimmäisen pettyneitä kunnianhimon puutteeseen globaalien ilmastopäästöjen vähentämisessä. Nykyiset vähennyslupaukset eivät riitä alkuunkaan ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi alle tavoitteeksi asetetun kahden asteen.

“Ilmastokokouksen järjestäminen ensi kertaa arabimaissa herätti toivon, että myös öljyvaltiot sitoutuisivat päästöjen vähentämiseen. Näyttää kuitenkin siltä, että neuvottelut herättivät vain alueen kansalaisaktiivit, ei päättäjiä”, toteaa Hakko.

Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät jo eri puolilla maailmaa: hirmumyrsky Sandy riepotteli Karibian saaria ja Yhdysvaltojen itärannikkoa lokakuun lopussa, kesän epätavalliset kuivuudet tuhosivat satoja ja nostivat ruuan hintaa, ja arktinen jääpeite on kutistunut historiallisen pieneksi. Tutkimusten mukaan äärimmäiset sääilmiöt muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä yhä yleisemmiksi.

”Ilmastonmuutos karkaa käsistä, ellei päästöjä käännetä laskuun vuoteen 2015 mennessä. Mutta edes Filippiinejä ilmastoneuvottelujen aikana rusikoinut taifuuni Bopha ei saanut päättäjiä kiirehtimään ilmastotoimia”, sanoo Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hietaniemi.

Talouskriisi jyräsi köyhien tarpeet ilmastorahoituksesta

Rikkaat maat eivät tehneet sitovia päätöksiä kehitysmaiden ilmastotoimiin tarkoitetun rahoituksen kasvattamisesta. Kehitysmaiden ja järjestöjen vaatimus lyhyen aikavälin ilmastorahoituksen tuplaamisesta vuosina 2013-2015 kaikui Dohassa kuuroille korville.

Lyhyen aikavälin ilmastorahoituskausi päättyy alle kuukauden päästä, mutta teollisuusmaat eivät esittäneet konkreettisia askelmerkkejä siitä, miten rahoitus nostetaan sovitulle 100 miljardin dollarin vuositasolle vuoteen 2020 mennessä.

“Emme voi vain odottaa vuoteen 2019 ja toivoa, että rahoitus yhtäkkiä hyppää 100 miljardin tasolle. Ei ole ihme, että köyhimmät kehitysmaat kokevat tulleensa petetyiksi. Epämääräiset lupaukset eivät riitä, vaan tuleville vuosille tarvitaan konkreettiset välitavoitteet”, vaatii Hietaniemi.

Suomen kannettava vastuu kotimaan ilmastotoimista

Kansainvälisten neuvottelujen hitaus lisää kotimaisten ilmastotoimien tärkeyttä. Järjestöt vaativat Suomea odottelun sijaan kantamaan vastuunsa. Valmisteilla olevaan ilmastolakiin on kirjattava ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta riittävä ja oikeudenmukainen päästövähennystavoite.

”Suomen on sitouduttava vähintään 40 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä. Hallitusohjelman tavoitteeseen ympäristölle haitallisten tukien kuten fossiilienergian tukien uudelleen suuntaamisesta on tuotava konkretiaa ensi vuoden aikana. Vasta sitten Suomi voi uskottavasti väittää pyrkivänsä ratkaisemaan ilmastokriisin”, toteaa Hietaniemi.

Qatarin pääkaupungissa Dohassa 26.11.–8.12.2012 järjestettyä YK:n ilmastokokousta seurasivat Greenpeace, Kansalaisten maailmannäyttämö -verkosto, Kehys, Kepa, Kirkon Ulkomaanapu, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen luonnonsuojeluliitto ja ilmasto.org-sivusto.

Medialle tiedoksi

Yhteenveto ympäristö- ja kehitysjärjestöjen tavoitteista Dohan ilmastokokoukselle: www.ilmasto.org/doha/tavoitteet ja Dohan kokousta seuraava blogi: www.ilmasto.org/doha

Lisätietoja (Dohassa)

- Sanna Autere, tiedottaja, Kepa, puh. +358 50 317 6721

- Hanna Hakko, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. +358 50 345 4411

- Tuuli Hietaniemi, kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa, puh. +358 50 317 6716

Lisätietoja (Suomessa)

- Susanna Kari, ilmastonmuutosasiantuntija, Kirkon Ulkomaanapu, puh. 050 326 3487

- Jenni Kauppila, koordinaattori, Kansalaisten maailmannäyttämö, puh. 050 5226241

- Kaisa-Reeta Koskinen, energiavastaava, Greenpeace Nordic, puh. 040 764 1012

- Rilli Lappalainen, pääsihteeri, Kehys ry, puh. 050 561 3456

- Laura Meller, ilmastokampanjavastaava, Maan ystävät, puh. 044 537 7193

- Leo Stranius, pääsihteeri, Luonto-Liitto, puh. 040 754 7371

Onko kahden asteen rajan alittaminen enää mahdollista? Kyllä on, sanoo esimerkiksi tuore Climate Action Trackerin analyysi. Tämä vaatii kuitenkin erittäin ripeitä toimia päästöjen vähentämiseksi. Analyysin mukaan päästöjen tulisi laskea globaalisti nykytilanteesta noin 15% vuoteen 2020 mennessä.

Miten päästöjä sitten voisi vähentää tarvittavan määrän? Avainratkaisuna on energiantuotannon mullistaminen: energiantuotanto on suurin päästölähde, joten myös suurin muutospaine kohdistuu energiasektoriin. Käytännössä kyse on fossiilisten polttoaineiden käytön radikaalista vähentämisestä. Jos haluamme pysyä alle kahden asteen, tulisi arviolta 70-80 % tunnetuista fossiilisten polttoaineiden varannoista jättää hyödyntämättä.

Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisen mahdollistaa energiansäästö ja uusiutuvan energian laajamittainen käyttöönotto. Uusiutuvan energian investoinnit ovat lisääntyneet viime vuosina huomattavasti, mutta edelleen tahti on ilmastokriisin ratkaisun kannalta liian hidas. Jos uusiutuvan energian rahoitus kaksin-kolminkertaistuisi seuraavien vuosien aikana, etenisi uusiutuvan energian kehitys tarvittavalla nopeudella.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa politiikan kannalta? Ensinnäkin, valtioiden tulisi asettaa sitovat, ilmastotieteen kannalta riittävät päästövähennystavoitteet. Vaikka YK-neuvotteluprosessi etenee hitaasti, voidaan tämä tehdä valtioiden tasolla itsenäisestikin. Ei ole aikaa odotella vuonna 2020 voimaan astuvaa globaalia sopimusta.

Toinen tärkeä poliittinen keino on uusiutuvan energian tavoitteiden ja tukien asettaminen ja niiden jatkuvuuden varmistaminen. Tavoitteilla luodaan ennustettavat markkinat ja tukien avulla uudet teknologiat voidaan tuoda markkinoille. Kun uusiutuvan energian kustannukset laskevat tuotannon ja markkinoiden kehittyessä, voidaan tukitasoa laskea ja lopulta tuista voidaan luopua. Kun uusiutuvan energian tuotantokustannukset laskevat fossiilisten tasolle, kannustin investoida fossiiliseen energiaan on hyvin pieni.

Tuotantokustannusten lasku ei vaikuta vain siinä valtiossa, jossa politiikkaa harjoitetaan, koska teknologiamarkkinat ovat globaalit. Näin yhden valtion tukipolitiikka aiheuttaa parhaimmillaan positiivisia vaikutuksia eli ns. spillover-hyvinvointia globaalisti. Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan pitää Saksan aurinkopaneelien syöttötariffipolitiikkaa. Asettamalla kunnianhimoisen tavoitteen ja riittävät syöttötariffin, on Saksa aikaansaanut globaalin aurinkoenergiabuumin. Tämä on laskenut aurinkopaneelien kustannuksia muutamassa vuodessa reippaasti yli 50%.

Aurinkosähkön hintakehitys Saksassa.
kuva: Clean Technica

EU:ssa keskustellaan tällä hetkellä siitä, tulisiko vuoden 2020 jälkeisessä ilmasto- ja energiapolitiikassa huomioida erikseen ilmasto- ja energiatavoitteet. Suurin vaikuttavuus ilmastonmuutoksen kannalta saataisiin ehdottomasti, jos myös vuoden 2020 jälkeen sovittaisiin molemmista tavoitteista. Tästä olisi varmasti etua myös EU:n uskottavuudelle YK-neuvotteluissa.

Videoterveiset on nauhoitettu pe 30.11. ja videoterveiset näytettiin myös Ilmastotoimintapäivillä Helsingissä 1.-2.12.2012.

1.       Prioritising real emission cuts by increasing the level of ambition: PACJA notes with concern that despite the fact that some pledges have finally come through on Quantified Emission Limitations and Reduction Objectives (QELROs), there is an apparent lack of ambition necessary to keep temperature increases below 1.5^oC. For example Australia has nominated a provisional QELRO of 99.5%, Kazakhstan has pledged 90% while Liechtenstein pledged between 78-84%, compared to 1990 levels. The conditioning of these reductions on actions of other countries continues to hamper the reductionsessential to start affecting the levels of GHG concentration in the atmosphere.Furthermore, we demand that Annex I Parties as a group should reduce their GHG emissions by at least 40% below 1990 levels by 2017 for the second commitment period under the Kyoto Protocol and at least 100% below 1990 levels by 2050.

To achieve this, there is need to reverse the current situation where the pace of negotiations lacks urgency and limited in progress. In addition, the principles of common but differentiated responsibility, comparable effort and equity must be at the heart of all actions for both developed and developing countries.

2.       Regarding the Kyoto Protocol (KP), countries that are not Partyto the Protocol must ratify it at COP 18. Meanwhile, countries that have expressed intentions of opting out of the Protocol, must not be allowed to benefit from flexible mechanisms such as the clean development mechanisms (CDM). Moreover, we observe that the current loophole in the system which will allow some Annex 1 countries to carry over huge assigned amount units (AAUs) into the second commitment period will only work to reduce the amount of emission reductions which these countries should undertake. Furthermore, most of the units gained were not as a result of direct emissions reduction, but a product of carbon trading offsets.

3.       Putting Agriculture firmly and correctly on the agenda:It is a well-known fact that agriculture and pastoralism is the mainstay of most African economies and support livelihoods of the inhabitants of the continent. It is also widely recognised that the impacts of climate change will be more severe on the fragile and rain-fed agriculture and pasture of Africa. As such, the manner in which agriculture is being discussed at the Doha negotiationsneeds to change from being treated as an area of emissions reductions for LDCs (i.e. mitigation), to a sector that is in urgent need of resilience-building from the impacts of climate change (i.e. adaptation). Whereas we recognise the importance of developing countries pursuing sustainable development pathways, we state this position in view of the millions of farmers and pastoralists who will need to build their resilience to the impacts of climate change and continue to support their communities’ livelihoods and maintain food security.

4.       Making the process of negotiation more transparent and effective:We urge our developing country delegates to resist attempts within the negotiations to treat the pertinent outstanding issues under the AWG-LCA to technical matters that will be transferred to the Subsidiary Body on Implementation (SBI). This is because doing so is equivalent to ensuring that no decision is taken on these aspects, as they will continue to rotate from one body to another without meaningful and desirable conclusion.

Also, we are worried that space for Civil Society participation in the UNFCCC-facilitated negotiations is progressively dwindling. For example, most of the meetings, particularly the ones that are most strategic and promise to raise controversy, are closed to Civil Society. This systematic exclusion of Civil Society from the decision talks is not only unfortunate and uncalled for, but also places the integrity of the entire process of the multilateral negotiations under the United Nations into disrepute.

We therefore call for:

Pan African Climate Justice Alliance on afrikkalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö.

Päästövähennyslupauksissa ei tarvittavaa edistystä

Järjestöt odottivat, että etenkin Maailmanpankin ja YK:n ympäristöjärjestö UNEPin tuoreiden raporttien jälkeen useammat maat olisivat halukkaampia antamaan kunnianhimoisempia päästövähennyslupauksia. Juuri mitään liikahduksia ei kuitenkaan ole tapahtunut. Myös Euroopan unioni pitäytyy edelleen 20 prosentin lupauksessaan.

Esimerkiksi Australia on tehnyt vain viiden prosentin vähennyslupauksen, eivätkä useat vauraat kehitysmaat – kuten isäntämaa Qatar itse – ole toiveista huolimatta antaneet esityksiä omista päästövähennystoimistaan.

Jotain toivoa antaa se, että keskustelut niin sanotusta ”kunnianhimomekanismista” (engl. ”ambition mechanism”) etenevät. Mekanismin avulla olisi mahdollista kiristää Kioton sopimuksen päästövähennystavoitteita kesken sopimuskauden.

Ilmastolaskun eräpäivä häämöttää

Ilmastorahoitus on perinteisesti ollut yksi neuvotteluiden suurimmista kiistakapuloista. Kehitysmaiden ilmastotoimiin, eli ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen luvatut rahavirrat ovat uhattuna, kun Eurooppa ja muu maailma painiskelevat talouskriisin kurimuksessa.

Järjestöt vaativat konkreettisia sitoumuksia rahoituksen tason kasvattamisesta kohti luvattua 100 miljardin dollarin vuositasoa 2020 mennessä.

Ensimmäisen neuvotteluviikon jälkeen vaikuttaa siltä, että edistystä on mahdollista saada teollisuusmaiden ilmastorahoituksen raportointiin liittyen. Kunnianhimoinen raportointi ilmastosopimuksen alaisuudessa jouduttaisi parhaimmillaan myös Euroopan unionin yhtenäistä raportointia.

Suuri haaste on löytää Durbanin toimintaohjelman tieltä todennäköisesti lakkautettavien neuvotteluraiteiden rahoituskysymyksille uusi koti uudessa neuvotteluarkkitehtuurissa. Keskustelut ovat edenneet hitaasti, ja kysymys siirtynee ministerien päätettäväksi.

Kioton sopimus saanee toisen kautensa

Kioton sopimuksen toiseen velvoitekauteen liittyvien keskusteluiden kerrotaan edenneen kohtuullisen hyvässä hengessä: neuvotteluissa on pystytty menettelytapariitojen sijaan keskittymään itse asiaan. Monet ovat luottavaisia, että toinen velvoitekausi saadaan Dohassa sovittua muodossa tai toisessa.

Suuria kysymyksiä on kuitenkin edelleen ratkaisematta.

Päätettävä on esimerkiksi, mitä tehdään sopimuksen ensimmäiseltä velvoitekaudelta yli jääneille päästöoikeuksille. Jos ne siirrettäisiin toiselle kaudelle ilman mitään käyttörajoituksia, heikentäisi se jo ennestään liian vähäisiä päästövähennystoimia. Tätä kirjoittaessa kahdesta nyt pöydällä olevasta ehdotuksesta ollaan muotoilemassa hybridiesitystä. Asia on joka tapauksessa niin poliittinen, että se jäänee ministereiden ratkaistavaksi.

Arabimaiden aktiivit marssivat ilmastonmuutosta vastaan

Samaan aikaan kun järjestöt toivovat ripeää edistystä neuvottelupöytien ääressä, konferenssikeskuksen ulkopuolisessa maailmassa tehdään historiaa. Yksi Qatarin kokouksen ilonaiheista on, että paikalliset nuoret ovat aktivoituneet vaatimaan alueen hallituksilta kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa.

Dohan kokouksessa mielenilmaukset ovat olleet harvassa, mutta lauantaina Qatarin kaikkien aikojen ensimmäinen ilmastomarssi valtaa rantabulevardin. Marssi kertoo huolesta, johon alueella on vasta hiljattain herätty: ilmastonmuutos iskee jo entuudestaan tuonnin varassa elävään, aavikkoiseen maahan kovalla kädellä.

Ensimmäisen kokousviikon viimeisenä päivänä yksi on varmaa: Dohan kaduilla vaaditaan tänään toimia, ei pelkkää puhetta!

Hanna Hakko ja Tuuli Hietaniemi

Hanna Hakko on Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija ja Tuuli Hietaniemi Kepan kehityspoliittinen asiantuntija. He seuraavat Dohan ilmastokokousta paikan päällä osana Suomen valtuuskuntaa 24.11.-9.12.2012.

Esimerkiksi Suomessa on kivihiilivoimaloita noin kymmenessä kunnassa , turvetta poltetaan energiaksi yli neljässäkymmenessä. Energian tuotanto ja käyttö aiheuttavat neljä viidesosaa Suomen ilmastopäästöistä. Ilmastokatastrofin torjuminen tarkoittaa muun muassa, että kivihiilen ja turpeen käyttö loppuu näistä paikkakunnista jokaisella seuraavien parin vuosikymmenen aikana.

Uusiutuva energia ja energiansäästö ovat avainratkaisuja ilmastohaasteeseen. Niiden avulla pääsemme eroon hiilestä, turpeesta ja öljystä. Jotta näin tapahtuisi, on ryhdyttävä määrätietoisiin toimiin. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan maailmalla on alle kymmenen vuotta aikaa välttää lukkiutuminen fossiiliseen energiaan ja käsistä karkaavaan ilmastonmuutokseen.

Käytännöllisemmin: ei enää yhtään investointia voimalaitoksiin, joissa poltetaan kivihiiltä tai turvetta. Helsingin Energialla kuten muillakin suomalaisilla energiayhtiöillä on lähivuosina edessä päätöksiä siitä, millä vanhenevia fossiilivoimalaitoksia korvataan. Olisi virhe investoida polttolaitoksiin, jotka vaativat seokseen fossiilienergiaa seuraavan neljänkymmenen vuoden ajan.

Energiavallankumous on mahdollinen ja tarpeellinen. Jos haluamme hyvällä todennäköisyydellä välttää ilmastokatastrofin, voimme käyttää tunnetuista fossiilienergian varannoista vain viidenneksen . Tästä huolimatta ilmastopäästöjen tuottamista tuetaan maailmanlaajuisesti jopa biljoonalla eurolla vuosittain . Hiilivoimaloita on maailmanlaajuisesti suunnitteilla 1199.

Suomessakin fossiilienergian käyttöä tuetaan verotuksessa noin 1,5 miljardin euron edestä  samaan aikaan, kun suomalaiset energiantuotannon lupa- ja tukikäytännöt aktiivisesti vaikeuttavat pienimuotoisen uusiutuvan energian tuotantoa ja pääsyä sähköverkkoon. Kun vauraassa uusiutuvien luonnonvarojen, innovaatioiden ja osaamisen maassa meno on tämä, en tosiaan ihmettele, mikseivät päästöt globaalistikaan vähene tarpeeksi nopeasti .

Meillä Suomessa on ollut jo kahdeksantoista vuoden ajan talvisten ilmastoneuvotteluiden aikaan tapana toivoa, että kansainvälisissä neuvotteluissa saavutetaan mahdollisimman hyvä lopputulos, jotta voidaan sitten ruveta torjumaan sitä ilmastonmuutosta. Suoraselkäisempää olisi todeta vihdoin, että jokainen ilmastosopimuksen 192 jäsenmaasta ratkaisee ilmastohaasteen omalta osaltaan. Jotkut tarvitsevat siihen toisten tukea.

Kansainvälisiä neuvotteluja tarvitaan, jotta saadaan aikaan reilut pelisäännöt ja kuva kokonaisuudesta. Kuitenkin: onko järkeä tuhlata aikaa ja energiaa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa, jos kotimaasta ei ole mandaattia päästövähennystavoitteen kiristämiseen? Esimerkiksi EU:n tilanne on kerrassaan nolo: ilmastoneuvottelujen edelläkävijäksi itseään kutsuva unioni saavutti itselleen asettamansa vuoden 2020 päästövähennystavoitteen yhdeksän vuotta etuajassa ,  muttei silti kykene sitoutumaan businessa as usual -kehitystä tiukempaan tavoitteeseen. Näköalattomuus vaikeuttaa päätöksentekoa siellä, missä päästöjä aivan konkreettisesti pitäisi vähentää. Tie ilmastoystävälliseen yhteiskuntaan viitoitetaan kunnianhimoisilla, aikataulutetuilla kotimaisilla päästövähennystavoitteilla.

Kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja käydään kovin etäällä kunkin meistä omasta vaikutuspiiristä. Lähempänä ovat Arkadianmäellä ja omassa kotikunnassa energiaratkaisuja tekevät kansanedustajat ja kunnanvaltuutetut. Mitä he aikovat tehdä, jotta pääsemme ajoissa eroon kivihiilestä, turpeesta ja öljystä?

Tervetuloa keskustelemaan vaikuttamisesta Maan ystävien ja poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa Kuka päättää ilmastosta? -työpajaan Ilmastotoimintapäiville Helsingin Arbikselle sunnuntaina 2.12. kello 11-13.

Laura Meller, ilmastokampanjavastaava, Maan ystävät

Dohan ilmastokokous

Olen entistä vakuuttuneempi, että jokaisen vanhemman ja jokaisen ihmisen tulisi tehdä kaikkensa sen eteen, että päästöjen vähentämisessä onnistuttaisiin.

Dohan kokouksen tavoitteena on päästä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa eteenpäin, jotta uusi, kattava ja kaikkia sitova sopimus saataisiin vihdoin aikaiseksi. Tavoitteeseen on pyritty jo vuoden 2007 Balin ilmastokokouksesta lähtien. Ensimmäinen yritys kuitenkin kaatui Kööpenhaminan mahalaskuun vuonna 2009.

Ilmasto ei kuitenkaan odota. Tänä syksynä olemme saaneet kuulla entistä huonompia uutisia. Ehkä kaikkein vakuuttavin (ja samalla pelottavin) suurelle yleisölle suunnattu artikkeli oli Bill McKibbenin Ilmastonmuutoksen pelottava matematiikka.

Lyhesti sanottuna ongelma on tämä: Tutkijoiden mukaan ilmakehään voidaan päästää hiilidioksidia 565 gigatonnia vuosisadan puoliväliin mennessä, mikäli lämpeneminen halutaan pitää kahden asteen tuntumassa. Tämäkin tarkoittaisi neljää mahdollisuutta viidestä – eli hiukan huonommin kuin pelattaessa venäläistä rulettia revolverilla. Tätä vauhtia tuo kiintiö täyttyy kuitenkin seuraavan 16 vuoden aikana. Samaan aikaan yhtiöiden hallussa olevat tunnetut fossiilivarannot riittävät noin 2795 gigatonnin päästöihin. Näillä mennään helposti jopa kuuden asteen lämpenemiseen.

Ongelma ei ole öljyn ja fossiilisten poltoaineiden riittävyys vaan se, miten varmistamme, että nykyisiä tunnettuja varoja ei käytetä.

Kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden lomassa ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut jatkuvasti uusiin ennätyksiin. Maailman ilmatieteen keskusjärjestön (WMO) mukaan (20.11.2012) vuonna 2011 hiilidioksidipitoisuus saavutti 390,9 ppm:n (parts per million) tason. Tämä on 140 prosenttia korkeampi kuin esiteollisen ajan 280 ppm:n taso.

Samaan aikaan jo kesällä tulleiden tietojen mukaan Arktinen jääpeite sulaa ennen näkemätöntä vauhtia. YK:n ympäristöohjelma UNEP:in mukaan aika on loppumassa, mikäli haluamme pitää lämpenemisen vielä kahden asteen tuntumassa.

Maailmanpankin tuore raportti (Turn Down the Heat – Why 4C Warmer World Must be Avoided) varoittaa, että edessä on neljä astetta lämpimämpi maailma, jota leimaavat äärimmäiset helleaallot, ruokavarantojen hupeneminen, ekosysteemien ja monimuotoisuuden menetys ja meren pinnan hengenvaarallinen kohoaminen. Maailmanpankin pääjohtaja Jim Joag Kim vaatii, että ”maailman on puututtava ilmastonmuutosongelmaan jämäkämmin”.

Ilmastotutkijatkin ovat turhautuneita. Esimerkiksi Jeremy Grantham kehottaa tiedelehti Naturessa tutkijoita toimimaan ilmaston puolesta pidätystenkin uhalla. NASA:n ilmastotutkija James Hansen on ryhtynyt suoraan toimintaan ja pidätetty siitä useasti (James Hansen: Why I must speak out about climate change).

Risto Isomäki kirjoitti blogissani jo keväällä 2011 osuvasti:
”Ilmasto- ja energiakysymykset eivät vielä häiritse arkeamme merkittävästi. Mutta jos tällaisiin ongelmiin ei reagoida ajoissa, me ajaudumme pian tilanteeseen, jossa ne hallitsevat koko elämäämme ja jättävät vain hyvin vähän tilaa millekään muulle.”

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tarvitaan ihme, jotta totaalinen ilmastokatastrofi ja sen myötä yhteiskuntien ja luonnon monimuotoisuuden romahtaminen voidaan enää välttää.

Täällä on yksi huolestunut pienen lapsen isä. Kuuleeko Doha? Olemmeko ilmastokysymyksen suhteen tosissamme? Teemmekö tällä hetkellä todella parhaamme?

Leo Stranius, Ekoisi, ympäristöasiantuntija (HM), Luonto-Liiton pääsihteeri

Teksti on julkaistu alunperin Ekoisi-blogissa ja Vauva-lehdessä.

Kolmetoista ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöä vaatii Suomelta ja EU:lta edelläkävijän otteita ilmastokatastrofin estämiseksi YK:n ilmastokokouksessa Dohassa. Pelissä on paljon: ilman huomattavia päästövähennyksiä ilmastonmuutos uhkaa karata hillitsemättömäksi ja Sandy-myrskyn kaltaiset äärimmäiset sääilmiöt tulevat yleistymään.

Öljymaa Qatarin pääkaupungissa Dohassa 26. marraskuuta alkavissa YK:n ilmastoneuvotteluissa on sovittava tiukat pelisäännöt ensi vuonna alkavalle Kioton sopimuksen jatkokaudelle, kiristettävä päästövähennyksiä ja turvattava riittävä rahoitus ilmastotoimille.

Kioton pöytäkirja on tällä hetkellä ainoa laillisesti sitova sopimus, joka velvoittaa maita päästövähennyksiin.

Kioton sopimuksen jatkokauden porsaanreiät tukittava

Dohassa päätetään, saako edelliseltä sopimuskaudelta käyttämättä jääneitä päästöyksiköitä siirtää 2013 alkavalle Kioton toiselle kaudelle. Uuteen sopimuskauteen alustavasti sitoutuneilta mailta on jäänyt lähes kolminkertaisesti koko EU:n vuosittaisia päästöjä vastaava määrä tätä niin kutsuttua ”kuumaa ilmaa”.

”Päästökehitys pitää globaalisti saada laskuun vuonna 2015. Tässä ei tulla onnistumaan, jos ylijääneitä päästöyksiköitä siirtämällä vesitetään jo ennestään heikot päästövähennystavoitteet. Se vetäisi mattoa alta myös uuden maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen neuvotteluilta”, varoittaa Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Hanna Hakko.

Vaarallinen ilmaston lämpeneminen saatava kuriin

Nykyiset päästövähennyslupaukset eivät riitä alkuunkaan ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi alle tavoitteeksi asetetun kahden asteen. Uuden, kaikkia valtioita sitovan ilmastosopimuksen on määrä astua voimaan viimeistään vuonna 2020, mutta kunnianhimon tasoa on nostettava merkittävästi jo ennen sitä.

Suomen on sitouduttava vähentämään päästöjään 40 prosentilla vuoteen 2020 mennessä ja työskenneltävä EU:n tavoitteen kiristämiseksi, järjestöt vaativat. Vuosisadan puoleenväliin mennessä maailman päästöt on enemmän kuin puolitettava ja teollisuusmaissa ne on saatava lähelle nollaa.

”Ilmastonmuutoksen uhat ovat niin vakavia ja koskettavat kaikkia maita, että myös vastuun päästöjen vähentämisestä on kuuluttava kaikille. Eri maiden historiallinen vastuu ja kyky vähentää päästöjä on kuitenkin oikeudenmukaisuuden nimissä otettava huomioon”, sanoo Hanna Hakko.

Rahoitussuunnitelmat levällään

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii riittävää ja ennustettavaa rahoitusta. Teollisuusmaat ovat sitoutuneet kymmenkertaistamaan kehitysmaiden ilmastotoimiin tarkoitetun rahoituksen 100 miljardin dollarin vuositasolle 2020 mennessä.

”Lyhyen aikavälin rahoituskausi päättyy tämän vuoden lopussa eikä tulevaisuudesta ole vielä tietoa. Dohassa päättäjien on laadittava konkreettinen suunnitelma ilmastorahoituksen kasvattamisesta ja vähintään tuplattava rahoitus nykytasosta vuosina 2013-2015”, sanoo Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hietaniemi.

Dohan ilmastoneuvotteluja edeltävänä vuonna maailma on todistanut ennätyksellisiä sääilmiöitä: hirmumyrsky Sandy riepotteli Yhdysvaltojen itärannikkoa lokakuun lopussa, kesän epätavalliset kuivuudet tuhosivat satoja ja nostivat ruuan hintaa, ja arktinen jääpeite on kutistunut historiallisen pieneksi.

”Jos emme panosta ilmastonmuutoksen hillitsemiseen nyt, tulevaisuudessa ihmiskuntaa kohtaa konkurssi. Yksin hirmumyrsky Sandyn aiheuttamien kulujen arvioidaan nousevan kymmeniin miljardeihin dollareihin, inhimillisistä menetyksistä puhumattakaan”, Tuuli Hietaniemi toteaa.

Medialle tiedoksi

Järjestöjen tavoitteet Dohan ilmastokokoukselle ovat laatineet Greenpeace, Kansalaisten maailmannäyttämö -verkosto, Kehys, Kepa, Kirkon Ulkomaanapu, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Solidaarisuus, Suomen 1325 -verkosto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen UN Women, Väestöliitto, WWF Suomi ja ilmasto.org -ilmastosivusto.

- Tavoitteet löytyvät osoitteesta http://ilmasto.org/doha/tavoitteet
- Yhteystietolista kokousta paikan päällä Qatarissa sekä Suomessa seuraavista järjestöasiantuntijoista: http://ilmasto.org/doha/tiedotusvalineille
- Dohan kokousta seuraava blogi: http://ilmasto.org/doha

Lisätietoja

 Sanna Autere, tiedottaja, Kepa, puh. 050 317 6721
 Hanna Hakko, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050 345 4411
 Tuuli Hietaniemi, kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa, puh. 050 317 6716
 Hanna-Liisa Kangas, ilmastovastaava, WWF Suomi, puh. 045 631 8353
 Susanna Kari, ilmastonmuutosasiantuntija, Kirkon Ulkomaanapu, puh. 050 326 3487
 Jenni Kauppila, koordinaattori, Kansalaisten maailmannäyttämö, puh. 050 5226241
 Kaisa-Reeta Koskinen, energiavastaava, Greenpeace Nordic, puh. 040 764 1012
 Rilli Lappalainen, pääsihteeri, Kehys ry, puh. 050 561 3456
 Laura Meller, ilmastokampanjavastaava, Maan ystävät, puh. 044 537 7193
 Leo Stranius, pääsihteeri, Luonto-Liitto, puh. 040 754 7371

Tässäkin blogissa on esitelty UNEP:n tuoretta tutkimusta, jonka mukaan Kööpenhaminan sitoumukset jäävät kauas siitä, mitä lämpötilan nousun rajoittaminen alle kahteen asteeseen edellyttäisi. Tämänhetkiset päästövähennystarjoukset voivat johtaa jopa 4 asteen lämpötilan nousuun tällä vuosisadalla verrattuna esiteolliseen aikaan.

Kun neuvotteluosapuolten tähänastiset tarjoukset ovat niin tavattoman kaukana tarvittavasta, on todella tärkeää, että sopimusta ei lukita lopullisesti tähän vallitsevaan, liian matalaan kunnianhimon tasoon. Cancunissa tulee päättää, että tähän mennessä esitettyjä riittämättömiä tavoitteita tiukennetaan merkittävästi ennen ensi vuoden ilmastoneuvotteluita Etelä-Afrikassa. Neuvotteluosapuolten tulee myös selkeästi todeta ja tunnistaa neuvottelutekstissä se, että päästövähennystarjousten ja tarvittavien päästövähennysten välillä on gigatonnien kuilu. Valtioiden on välittömästi sovittava prosessista, jolla kuilu kurotaan umpeen.

Päästövähennystavoitteita tulisi tiukentaa siten, että voidaan varmistaa, että pääsemme tavoitteeseen rajoittaa ilmaston lämpeneminen alle 2 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Osapuolten tulisi myös sopia siitä, että lähivuosina arvioidaan, tuleeko lämpenemistavoitetta tiukentaa 1,5 asteeseen, kuten yli 100 valtiota on vaatinut.

Cancunissa tulisi myös sopia siitä, että teollisuusmaat laativat vuoteen 2012 mennessä vuoteen 2050 ulottuvat nollahiilisen kehityksen suunnitelmat. Nämä suunnitelmat (Zero Carbon Action Plans) linjaisivat, miten teollisuusmaat leikkaavat vuoteen 2050 mennessä kasvihuonekaasupäästönsä lähes nollaan.

Kuitenkin teollisuusmaat, joiden on sovittu ottavan johtajuus tämän ongelman ratkaisemisessa, ovat onnistuneet tässä tehtävässä huonosti. Neuvottelut päästövähennyksistä ovat edenneet hitaasti, ja monelle teollisuusmaalle olisivat löyhät sopimukset kansallisista toimenpiteistä houkuttelevampia kuin sitovat päästövähennystavoitteet. Toisen neuvotteluviikon tiistaina Yhdysvallat sai Climate Action Network:n fossiilipalkinnon, koska se on vastustanut yhteisen 25-40 % päästötavoitteen asettamista teollisuusmaille.

Salka Orivuori, Ilmastovastaava, WWF Finland