Onko kahden asteen rajan alittaminen enää mahdollista? Kyllä on, sanoo esimerkiksi tuore Climate Action Trackerin analyysi. Tämä vaatii kuitenkin erittäin ripeitä toimia päästöjen vähentämiseksi. Analyysin mukaan päästöjen tulisi laskea globaalisti nykytilanteesta noin 15% vuoteen 2020 mennessä.

Miten päästöjä sitten voisi vähentää tarvittavan määrän? Avainratkaisuna on energiantuotannon mullistaminen: energiantuotanto on suurin päästölähde, joten myös suurin muutospaine kohdistuu energiasektoriin. Käytännössä kyse on fossiilisten polttoaineiden käytön radikaalista vähentämisestä. Jos haluamme pysyä alle kahden asteen, tulisi arviolta 70-80 % tunnetuista fossiilisten polttoaineiden varannoista jättää hyödyntämättä.

Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisen mahdollistaa energiansäästö ja uusiutuvan energian laajamittainen käyttöönotto. Uusiutuvan energian investoinnit ovat lisääntyneet viime vuosina huomattavasti, mutta edelleen tahti on ilmastokriisin ratkaisun kannalta liian hidas. Jos uusiutuvan energian rahoitus kaksin-kolminkertaistuisi seuraavien vuosien aikana, etenisi uusiutuvan energian kehitys tarvittavalla nopeudella.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa politiikan kannalta? Ensinnäkin, valtioiden tulisi asettaa sitovat, ilmastotieteen kannalta riittävät päästövähennystavoitteet. Vaikka YK-neuvotteluprosessi etenee hitaasti, voidaan tämä tehdä valtioiden tasolla itsenäisestikin. Ei ole aikaa odotella vuonna 2020 voimaan astuvaa globaalia sopimusta.

Toinen tärkeä poliittinen keino on uusiutuvan energian tavoitteiden ja tukien asettaminen ja niiden jatkuvuuden varmistaminen. Tavoitteilla luodaan ennustettavat markkinat ja tukien avulla uudet teknologiat voidaan tuoda markkinoille. Kun uusiutuvan energian kustannukset laskevat tuotannon ja markkinoiden kehittyessä, voidaan tukitasoa laskea ja lopulta tuista voidaan luopua. Kun uusiutuvan energian tuotantokustannukset laskevat fossiilisten tasolle, kannustin investoida fossiiliseen energiaan on hyvin pieni.

Tuotantokustannusten lasku ei vaikuta vain siinä valtiossa, jossa politiikkaa harjoitetaan, koska teknologiamarkkinat ovat globaalit. Näin yhden valtion tukipolitiikka aiheuttaa parhaimmillaan positiivisia vaikutuksia eli ns. spillover-hyvinvointia globaalisti. Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan pitää Saksan aurinkopaneelien syöttötariffipolitiikkaa. Asettamalla kunnianhimoisen tavoitteen ja riittävät syöttötariffin, on Saksa aikaansaanut globaalin aurinkoenergiabuumin. Tämä on laskenut aurinkopaneelien kustannuksia muutamassa vuodessa reippaasti yli 50%.

Aurinkosähkön hintakehitys Saksassa.
kuva: Clean Technica

EU:ssa keskustellaan tällä hetkellä siitä, tulisiko vuoden 2020 jälkeisessä ilmasto- ja energiapolitiikassa huomioida erikseen ilmasto- ja energiatavoitteet. Suurin vaikuttavuus ilmastonmuutoksen kannalta saataisiin ehdottomasti, jos myös vuoden 2020 jälkeen sovittaisiin molemmista tavoitteista. Tästä olisi varmasti etua myös EU:n uskottavuudelle YK-neuvotteluissa.

Esimerkiksi Suomessa on kivihiilivoimaloita noin kymmenessä kunnassa , turvetta poltetaan energiaksi yli neljässäkymmenessä. Energian tuotanto ja käyttö aiheuttavat neljä viidesosaa Suomen ilmastopäästöistä. Ilmastokatastrofin torjuminen tarkoittaa muun muassa, että kivihiilen ja turpeen käyttö loppuu näistä paikkakunnista jokaisella seuraavien parin vuosikymmenen aikana.

Uusiutuva energia ja energiansäästö ovat avainratkaisuja ilmastohaasteeseen. Niiden avulla pääsemme eroon hiilestä, turpeesta ja öljystä. Jotta näin tapahtuisi, on ryhdyttävä määrätietoisiin toimiin. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan maailmalla on alle kymmenen vuotta aikaa välttää lukkiutuminen fossiiliseen energiaan ja käsistä karkaavaan ilmastonmuutokseen.

Käytännöllisemmin: ei enää yhtään investointia voimalaitoksiin, joissa poltetaan kivihiiltä tai turvetta. Helsingin Energialla kuten muillakin suomalaisilla energiayhtiöillä on lähivuosina edessä päätöksiä siitä, millä vanhenevia fossiilivoimalaitoksia korvataan. Olisi virhe investoida polttolaitoksiin, jotka vaativat seokseen fossiilienergiaa seuraavan neljänkymmenen vuoden ajan.

Energiavallankumous on mahdollinen ja tarpeellinen. Jos haluamme hyvällä todennäköisyydellä välttää ilmastokatastrofin, voimme käyttää tunnetuista fossiilienergian varannoista vain viidenneksen . Tästä huolimatta ilmastopäästöjen tuottamista tuetaan maailmanlaajuisesti jopa biljoonalla eurolla vuosittain . Hiilivoimaloita on maailmanlaajuisesti suunnitteilla 1199.

Suomessakin fossiilienergian käyttöä tuetaan verotuksessa noin 1,5 miljardin euron edestä  samaan aikaan, kun suomalaiset energiantuotannon lupa- ja tukikäytännöt aktiivisesti vaikeuttavat pienimuotoisen uusiutuvan energian tuotantoa ja pääsyä sähköverkkoon. Kun vauraassa uusiutuvien luonnonvarojen, innovaatioiden ja osaamisen maassa meno on tämä, en tosiaan ihmettele, mikseivät päästöt globaalistikaan vähene tarpeeksi nopeasti .

Meillä Suomessa on ollut jo kahdeksantoista vuoden ajan talvisten ilmastoneuvotteluiden aikaan tapana toivoa, että kansainvälisissä neuvotteluissa saavutetaan mahdollisimman hyvä lopputulos, jotta voidaan sitten ruveta torjumaan sitä ilmastonmuutosta. Suoraselkäisempää olisi todeta vihdoin, että jokainen ilmastosopimuksen 192 jäsenmaasta ratkaisee ilmastohaasteen omalta osaltaan. Jotkut tarvitsevat siihen toisten tukea.

Kansainvälisiä neuvotteluja tarvitaan, jotta saadaan aikaan reilut pelisäännöt ja kuva kokonaisuudesta. Kuitenkin: onko järkeä tuhlata aikaa ja energiaa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa, jos kotimaasta ei ole mandaattia päästövähennystavoitteen kiristämiseen? Esimerkiksi EU:n tilanne on kerrassaan nolo: ilmastoneuvottelujen edelläkävijäksi itseään kutsuva unioni saavutti itselleen asettamansa vuoden 2020 päästövähennystavoitteen yhdeksän vuotta etuajassa ,  muttei silti kykene sitoutumaan businessa as usual -kehitystä tiukempaan tavoitteeseen. Näköalattomuus vaikeuttaa päätöksentekoa siellä, missä päästöjä aivan konkreettisesti pitäisi vähentää. Tie ilmastoystävälliseen yhteiskuntaan viitoitetaan kunnianhimoisilla, aikataulutetuilla kotimaisilla päästövähennystavoitteilla.

Kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja käydään kovin etäällä kunkin meistä omasta vaikutuspiiristä. Lähempänä ovat Arkadianmäellä ja omassa kotikunnassa energiaratkaisuja tekevät kansanedustajat ja kunnanvaltuutetut. Mitä he aikovat tehdä, jotta pääsemme ajoissa eroon kivihiilestä, turpeesta ja öljystä?

Tervetuloa keskustelemaan vaikuttamisesta Maan ystävien ja poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa Kuka päättää ilmastosta? -työpajaan Ilmastotoimintapäiville Helsingin Arbikselle sunnuntaina 2.12. kello 11-13.

Laura Meller, ilmastokampanjavastaava, Maan ystävät

Kaksi kolmasosaa viime vuosien hiilidioksidipäästöjen kasvusta on johtunut kivihiilen käytön kasvusta. Jos fossiiliteollisuus saa toteuttaa märät unelmansa, kasvu jatkuu.

Viime viikolla World Resources Institute julkisti arvion, jonka mukaan teollisuudella on suunnitelmia 1200 uuden kivihiilivoimalan rakentamiseksi eri puolilla maailmaa. Jos kaikki tämä toteutuisi, laitosten päästöt vastaisivat Yhdysvaltojen kaikkia hiilidioksidipäästöjä. Katastrofaalisen ilmastonmuutoksen pysäyttäminen kävisi mahdottomaksi, sillä laitosten käyttöikä on pitkä.

Valtaosa näistä kivihiililaitoksista on siis torpattava – keinolla millä hyvänsä.

Napakka ilmastosopimus auttaisi. Dohassa jatketaan parhaillaan neuvotteluja, jotka toivottavasti johtavat uuteen kattavaan ilmastosopimukseen vuoteen 2015 mennessä. Toisaalta, kävi kansainvälisissä neuvotteluissa miten tahansa, on kivihiilihankkeet pysäytettävä joka tapauksessa ja päätökset niistä tehdään lopulta paikallisella ja kansallisella tasolla.

Onneksi kivihiilibuumin pysäyttäminen ei ole niin mahdotonta, kuin miltä se ehkä kuulostaa. Hiilen aikakausi tulee loppumaan luultua nopeammin ja sille on monta syytä, kuten Greenpeacen oheistapahtuma  Dohassa tiistaina muistutti.

Kivihiili ei ole ongelmallinen ainoastaan ilmastopäästöjen vuoksi. Sen louhinta ja poltto saastepäästöineen ja valtavine vesitarpeineen myös myrkyttää ilmaa, pilaa maatalousmaita ja metsäalaa sekä tuhoaa arvokkaita makean veden varantoja alueilla, jotka jo nyt kärsivät vesipulasta. Greenpeace on julkaissut hiljattain useamman akateemisen raportin kivihiilihankkeiden vaikutuksista hupeneville vesivaroille Kiinassa, Intiassa ja Etelä-Afrikassa ja huomannut, että aihe todella kiinnostaa.

Lisääntyvä ymmärrys elinkeinojen, asuinmaiden ja terveyden menetyksistä sekä niiden taloudellisesta arvosta ovat nopeasti murtamassa myyttiä kivihiilestä kehityksen moottorina. Pelkästään nyt suunniteltujen uusien hiilivoimaloiden ilmansaasteet aiheuttaisivat arviolta 200 000 – 300 000 ennenaikaista kuolemaa vuosittain. Niiden vedenkulutus, kaivokset mukaan luettuna, vastaisi 600-900 miljoonan kaupunkilaisen vesitarpeita. On selvää, että näitä laitoksia ja kaivoksia tullaan vastustamaan – ja perumaan – myös monesta muusta kuin ilmastosyystä.

Ja niitähän vastustetaan. Sierra Clubin tuore raportti ”Move Beyond Coal, Now! Victories From the Frontlines” kokoaa inspiroivia tarinoita yksilöistä ja yhteisöistä eri puolilta maailmaa, Malesiasta Kosovoon, Turkista Intiaan, taistelemassa kivihiilen laajennussuunnitelmia vastaan. Yhdysvalloissa  lähes 300 hiilivoimalaa on peruttu tai ilmoittanut sulkemisesta. Saksassa, Puolassa ja muissa Euroopan maissa kampanjointi on saanut aikaan sen, että vuoden 2007 jälkeen aloitetuista hiilivoimalahankkeista yksikään ei ole siirtynyt rakennusvaiheeseen. Yksistään Saksassa yli 20 000 megawattia uusia hiilivoimasuunnitelmia on kaatunut vuoden 2010 alun jälkeen. Kiinassa ilmansaasteiden aiheuttama kasvava julkinen paine pakotti hallituksen aiemmin tänä vuonna uudistamaan ilmanlaatustandardeja, joiden uskotaan voimaantullessaan (2016) näkyvän myös kivihiilen käytössä.

Jos vielä jokunen aika sitten näytti siltä, että energiaa janoavilla kehittyvillä mailla ei ole vaihtoehtoja, niin tänään tilanne on toinen. Uusiutuvan energian investoinnit ovat kuusinkertaistuneet (!) alle vuosikymmenessä. Viime vuonna uusiutuvat – tuulivoima ja aurinkoenergia etunenässä – kattoivat jo yli puolet kaikesta uudesta sähköntuotantokapasiteetista maailmalla (31 % tuotannosta).

Hinnat ovat tulleet alas arvioitua nopeammin. Kansainvälisen uusiutuvan energian viraston (IRENA) mukaan  uusiutuvan energian teknologiat ovat nyt pääsääntöisesti kaikkein taloudellisin ratkaisu sähköverkon ulkopuolisten alueiden sähköistämiseen ja verkon laajennuksiin. Hyvien resurssien alueilla tämä pätee myös keskitetyn verkkosähkön tuotantoon. Hintojen laskun ennustetaan jatkuvan, kun taas kivihiilestä on tulossa yhä riskialttiimpi investointi .

Uuden kivihiilitarpeen torppaamiseksi uusiutuvan energian lisäystahti on kolminkertaistettava viime vuodesta ja energiatehokkuutta parannettava huomattavasti. Haaste on iso, mutta ei mahdoton, kun katsotaan uusiutuvien energialähteiden kasvupotentiaalia. Inspiraatiota voi hakea esimerkiksi Tanskasta, joka on siirtymässä vauhdilla kohti 100 % uusiutuvan energian järjestelmää. Hiljattain se ilmoitti saavuttavansa aurinkoenergiatavoitteensa (200 MW) jo tänä vuonna – kahdeksan vuotta aikatauluaan edellä.

Ennen siirtymistään EK:n johtoon Jyri Häkämies visioi, että Suomen voisi luopua kivihiilestä kokonaan vuoteen 2025 mennessä, ensimmäisenä maana Euroopassa. Uudessa roolissaan hän voi vauhdittaa tavoitteen toteutumista. Sanasta miestä Jyri?

Kaisa Kosonen, Climate Policy Advisor, Greenpeace International