Ilmastopolitiikka
Ilmastonmuutokseen liittyy monimutkaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Poliittisten päättäjien on esimerkiksi ratkaistava
- millaisia riskejä ollaan valmiita ottamaan
- kuinka paljon ja millä aikataululla päästöjä vähennetään
- mitä ohjauskeinoja käytetään
- mitä teknologioita käytetään
- mikä on torjumisen ja sopeutumisen suhde
- kuinka ja missä näistä asioista päätetään
Nämä ja useat muut kysymykset muodostavat laajasti määriteltynä ilmastopolitiikan eli ilmastonmuutosta koskevan päätöksenteon.
Hieman suppeammin määriteltynä ilmastopolitiikaksi voidaan myös kutsua jotain tiettyä toimenpidekokonaisuutta tai määriteltyä poliittista prosessia. Esimerkiksi Suomen ilmastopolitiikka koostuu tietyistä tavoitteista ja toimenpiteistä.
Kansainvälistä ilmastopolitiikkaa tehdään nykyään pääasiassa YK:n ilmastosopimuksen pohjalta, joten ilmastopolitiikka on tiettyjen sääntöjen ohjaama prosessi. EU:n kannanmuodostusta ja toimenpiteitä taas ohjaa sen omien perussopimusten säätelemä poliittinen prosessi. Muutamat valtiot, kuten Yhdysvallat ovat puolestaan pyrkineet kehittämään vapaaehtoisuuteen perustuvaa ilmastopolitiikkaa YK-prosessin ulkopuolella.Kansainvälisen ilmastopolitiikan tärkeys korostuu, koska ilmastonmuutos on globaali ongelma. Yksittäiset valtiot eivät voi vähentää päästöjään riittävästi ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Valtioilla voi olla kannustin antaa päästöjensä kasvaa kustannusten välttämiseksi, jos muut valtiot eivät ole sitoutuneet päästövähennyksiin. Ilmastonmuutoksen seuraukset myös jakautuvat globaalisti ja satojen vuosien ajanjaksolle. Jos yksittäisen valtion kansalaiset sen sijaan kärsisivät yksinomaan oman valtionsa päästöistä, kansainvälisille neuvotteluille ei olisi juurikaan tarvetta.
Ilman neuvotteluja oltaisiin tilanteessa, jossa jokaisen valtion kannattaa jättää päästövähennykset muiden harteille, jolloin kukaan ei vähentäisi päästöjä ja ilmastonmuutos aiheuttaisi kaikille suurta vahinkoa. Neuvottelujen tarkoituksena on muuttaa valtioiden toimintaympäristöä niin, että kaikkien kannattaa vähentää päästöjä, jolloin päästään kaikkia hyödyttävään lopputulokseen.
YK:n ilmastopolitiikka
Kansainvälisestä ilmastopolitiikasta neuvotellaan ennen kaikkea YK-järjestelmässä. Ilmastopolitiikan perusta on vuonna 1992 solmittu YK:n ilmastosopimus, jossa sovitaan periaatteista ja ilmastopolitiikan menettelytavoista. Myös teollisuusmaiden päästöjä rajoittava Kioton pöytäkirja perustuu siihen.
Varsinaiset neuvottelut käydään YK:n ilmastosopimuksen vuosittaisissa osapuolikonferensseissa (Conference of the Parties, COP), joihin kaikkien sopimuksen ratifioineiden maiden delegaatiot voivat osallistua. Vuodesta 2005 eteenpäin, Kioton pöytäkirjan tultua voimaan, ne pidetään yhdessä Kioton pöytäkirjan osapuolikokousten (Meeting of the Parties, MOP) kanssa.
Ilmastopolitiikan käytännön järjestelyistä vastaa YK:n ilmastosopimuksen sihteeristö, jonka päämaja on Bonnissa. Sihteeristöllä on kaksi apuelintä. Tieteellinen toimikunta (Subsidiary Body for Scientific and Technical Advice, SBSTA) tarjoaa ajantasaista tietoa sopimukseen liittyvistä tieteellisistä ja teknisistä asioista. Toteutustoimikunnan (Subsidiary Body for Implementation, SBI) tarkoituksena on auttaa arvioimaan ja kehittämään sopimuksen toteutusta. Sopimus määrittelee päätösvaltaiseksi neuvottelufoorumiksi osapuolikonferenssit, jotka koostuvat sopimuksen ratifioineiden osapuolten (valtioiden) edustajista.
YK:n ilmastosopimuksen sihteeristö