Ilmastoneuvottelut Bonnissa matkalla kohti Kööpenhaminaa
13.6.2009: Kovat piipussa sopimustekstin kimppuun9.6.2009: Onko rakentamiselle paikkaa ilmastosopimuksessa?
7.6.2009: Puoli vuotta matkaa jäljellä
Kovat piipussa sopimustekstin kimppuun
Eilen päättyneessä Bonnin ilmastokokouksessa maiden väliset ristiriidat alkoivat tulla yhä kärjekkäämmin esiin. Ideointivaiheesta on siirrytty neuvotteluun, eli maat lyövät nyt pöytään tiukkoja kantoja voidakseen joustaa niistä myöhemmin sitä mukaa, kun toiset neuvotteluosapuolet pehmentävät omia kantojaan. Mittavaa vastaan tulemista tarvitaan, sillä muutoin sopimusta ei Kööpenhaminassa synny, tai se jää tasolle, josta ei ole vastaavaa hyötyä ilmastokaaoksen torjumisessa.
Kokouksen konkreettinen tulos on tolkuton kasa (yhteensä noin 300 sivua!) neuvottelutekstiä ilman virallista sopimusluonnoksen statusta. Keskeisissä sisältökysymyksissä Bonnissa ei edistytty.
Yhteisten sopimusluonnosten sijaan maat päättivät täyttää nk. kuuden kuukauden muutosesityssäännön toimittamalla omat esityksensä Kioton pöytäkirjan muutosehdotuksiksi sekä Kööpenhaminan sopimukseksi. Ennen takarajan umpeutumista esityksiä uuden ilmastosopimuksen luonnokseksi jätettiin viisi, joista suurimman mediahuomion keräsi Yhdysvaltojen esitys puitesopimuksen ”toimeenpanosopimukseksi”. Esitys jätti kuitenkin vielä isoimmat kysymykset auki: kuinka paljon teollisuusmaat vähentäisivät päästöjään; millaiseen tukeen ne sitoutuisivat sopeutumiseen, puhtaaseen teknologiaan ja metsien suojeluun kehitysmaissa ja millaisten institutionaalisten järjestelmien kautta tarve löytäisi rahan ja toisin päin. Muut neljä sopimusluonnosta sopimusraiteen alla jättivät Australia, Tuvalu, Costa Rica ja Japani. Kioton pöytäkirjan muutosesityksiä odotellaan vielä, mutta kokouksen päättyessä omat esityksensä olivat jättäneet ainakin Uusi-Seelanti, Tuvalu sekä 36 kehitysmaan ryhmä, joista jälkimmäinen esittää teollisuusmaille 40 % päästövähennyksiä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä – kahdeksan vuoden sopimuskauteen paketoituna.
Virallisten sopimusluonnosten lisäksi ilmastosopimuksen pääsihteeri Yvo De Boirille luovutettiin perjantaina 5.6. juhlallisin menoin ympäristöjärjestöjen kokonaisvaltainen esitys Kööpenhaminan sopimukseksi, Copenhagen Treaty 1.0. Sopimusluonnoksen takana oli 47 asiantuntijaa eri maanosista sekä kuusi järjestöä, joista tunnetuimmat ovat Greenpeace ja WWF. Esitys sisältää muutosesityksiä Kioton pöytäkirjaan, esityksen Kööpenhaminan pöytäkirjaksi, jonka B-liitteeseen kirjattaisiin Yhdysvaltojen ja hiljattain teollistuneiden valtioiden velvoitteet sekä sekä joukon sopimuksen alaisia päätöksiä. Sopimuksen lähtökohtana on päästövähennyspolku, joka pysäyttää lämpenemisen hyvällä todennäköisyydellä ennen kahden asteen riskirajaa.
Neuvotteluja jatketaan seuraavan kerran Bonnissa elokuussa, jolloin maat siirtyvät pienempiin neuvotteluryhmiin ja alkavat karsia vaihtoehtoja. Tätä seuraa kahden viikon jakso Bangkokissa syys-lokakuussa, jolloin tekstiä saadaan toivottavasti siistittyä huomattavasti sekä karsittua alle sadan sivun. Ennen väännön huipentumista Kööpenhaminan ilmastokokoukseen 7.-18.12. on välissä vielä viiden päivän neuvottelujakso Barcelonassa marraskuun alussa. Läpimurtoja toivotaan saavutettavan matkan varrella virkamiesprosessin ulkopuolisissa kokouksissa, joista merkittävimpiä ovat G8-kokous heinäkuussa ja YK:n ilmastohuippukokous syyskuussa.
Kaisa Kosonen
Onko rakentamiselle paikkaa ilmastosopimuksessa?
Bonn on omanlaisensa kokouspaikka – ei suurkaupunki kuten New York YK:n päämajoineen, ei Balin kaltainen kongressikylä eikä liioin Poznanin tapainen tuntemattomampi paikka, jossa kuitenkin iso messukeskus tarjoaa kyllin isot kokoustilat. Kahtiajakautuneen Saksan vuosina Bonnin vanhan keskustan kylkeen rakennettiin uudet ministeriöt, parlamentti ja suuri kongressihotelli Maritim, jossa ilmastosopimuksen työryhmät parhaillaan kokoontuvat. Rinnakkaistapahtumia pidetään viereisessä liikenneministeriön talossa. UNFCCC:n sihteeristöhän sijaitsee Bonnissa.Yksi ensimmäisen viikon rinnakkaistapahtumista oli UNEPin (United Nations Environment Programme) kahden hankkeen, kestävän rakentamisen (SBCI) ja rahoituksen (FI) projektien 3.6.2009 järjestämä "The property and building sector and the Copenhagen Agreement”. UNEP pyysi minut tilaisuuden puheenjohtajaksi, ja siksi nimilapussani luki ”UN Observer”. UNFCCC sihteeristön sivuilla on tilaisuuden webcast ja alustusten powerpointit.
Iltaseminaari oli jatkoa yhdessä järjestettyjen, Suomen ympäristöministeriön isännöimien rinnakkaistapahtumien sarjalle, jonka aloitimme Balin ja Poznanin COPeissa 2007 ja 2008. Suunnitelmissa on yhteisesiintyminen myös Kööpenhaminassa. Suomi on nimittäin ottanut vetovastuun yhdestä YK:n kestävän kulutuksen ja tuotannon Marrakech-prosessiin sisältyvistä työryhmistä, joka keskittyy kestävään rakentamiseen, erityisesti energiakysymyksiin ja politiikkaohjaukseen.
Rakentamisen energiatehokkuus ei ole keneltäkään pois. Kyseessä on win-win-win-tavoite niin julkiselle kuin yksityiselle sektorille, rakentajille ja rakennusten käyttäjille, ja sekä teollisuus- että kehitysmaille.
Sinänsä viesti on yksinkertainen: rakennusten energiatehokkuuden parantaminen kannattaa. Myös IPCC:n neljännen arviointiraportin mukaan millään muulla sektorilla ole niin edullista ja niin suurta päästövähennyspotentiaalia. Asia pitää sisällään monia näkökohtia. Energiaa on säästettävä, mikä edellyttää muutoksia ihmisten käyttäytymisessä. Energiatehokkuutta on lisättävä, mikä tarkoittaa sekä korkean että matalan teknologian sovelluksia niin rakentamisessa, rakennuksissa kuin rakennetun ympäristön infrastruktuureissa. Uusiutuvan energian osuutta on lisättävä, mikä vaatii sekä uutta teknologiaa että rahoitusratkaisuja, esimerkiksi syöttötariffia. Lisäksi on varmistettava puhtaan energian saanti niille liki kahdelle miljardille ihmiselle, joilla sitä ei vielä ole. Kaikki nämä tavoitteet edellyttävät julkisen sektorin politiikkaohjausta (normeja, määräyksiä, ohjeita, verotuskeinoja, rahoitusinstrumentteja, koulutusta jne.) ja rahoitusta. Siksi on ollut tärkeää, että myös UNEPin rahoitusaloite esittää ratkaisumalleja kiinteistöpuolelle.
Rakentamisen ja rakennusten ylläpidon monimutkaiset toimijaketjut eivät tarjoa helppoa mahdollisuutta sisällyttää rakentamista perinteisenä teollisuussektorina omine sääntöineen Kööpenhaminan sopimukseen. Energiaintensiivistä rakennusaineteollisuutta, esimerkiksi sementti- ja terästeollisuutta voi tarkastella teollisuussektoreina päästökattoineen ja hiilikauppoineen. Suurin osa rakennetun ympäristön kasvihuonekaasupäästöistä on kuitenkin peräisin käyttövaiheesta: lämmityksestä, jäähdytyksestä, valaistuksesta, veden pumppauksesta ja lämmityksestä, kodinkoneiden käytöstä jne.
On kuitenkin ilmeistä, ettei yksikään maa pääse päästöjen rajoitustavoitteisiinsa, ellei se hyödynnä rakennetussa ympäristössä olevia mahdollisuuksia. Tähän perustuu UNEPin ja Marrakech-työryhmän esitys, että on tuettava rakentamisen sisällyttämistä kansallisiin ns. NAMA-suunnitelmiin (Nationally appropriate mitigation actions). Tämä taas vaatii luotettavien mittarien ja seurantajärjestelmien kehittämistä. Kuten Harri Laurikka Suomen ympäristöministeriöstä Bonnin tilaisuudessa totesi, Kööpenhaminan sopimuksessa näyttäisi kuitenkin olevan tilaa tämäntyyppisille esityksille.
Kaarin Taipale
Puoli vuotta matkaa jäljellä
Bonnissa käytävissä ilmastoneuvotteluissa on päästy ensimmäistä kertaa käsittelemään luonnosta sopimuksen tekstiksi – sopimuksen, joka toivotaan saatavan aikaan Kööpenhaminassa ilmastosopimuksen osapuolikokouksessa joulukuussa. Bonnin neuvotteluiden toivotaan edistävän osapuolten yhteisymmärrystä sopimuksen rakennusosista, kuten rahoituksesta, teollisuusmaiden päästövähennyksistä, sopeutumisesta ja teknologian siirrosta.Pitkän aikavälin yhteistyötä käsittelevä työryhmä käsittelee puheenjohtajan johdolla laadittua sopimustekstiluonnosta, joka on koottu suuresta määrästä esityksiä Balin toimintasuunnitelman eri teemoista: yhteisestä näkemyksestä pitkän aikavälin yhteistyöstä sekä sopeutumisen, päästöjen vähennyksen ja teknologian siirron toimeenpanon tehostamisesta. Ensimmäisessä vaiheessa osapuolet pyrkivät lisäämään tekstiin haluamiaan asioita ja varmistamaan, että tekstistä ei puutu sellaisia vaihtoehtoja, jotka he haluaisivat pitää mukana sopimusluonnoksessa.
Kehitysmaat ovat ilmaisseet erityisesti huolensa siitä, että heidän näkökulmastaan monien kappaleiden sisältö pyrkii siirtämään teollisuusmaille kuuluvaa vastuuta kehitysmaille. Monet teollisuusmaat puolestaan ovat säikähtäneet mainintaa kompensaatiosta, jolla voidaan viitata yhtäältä siihen, että teollisuusmaiden tulisi korvata aiheuttamansa vahinko, toisaalta siihen, että silloin kun sopeutuminen ei ole enää mahdollista, tulee asianomaisten saada korvausta.
Kioton pöytäkirjan alaisessa työryhmässä käytäviltä neuvotteluilta on toivottu indikaatiota uudesta kokonaistavoitteesta A1-maille Kioton pöytäkirjan kauden jälkeiselle ajalle, mutta tästä tunnutaan olevan vielä kaukana. On todella huolestuttavaa, että erityisesti teollisuusmaaosapuolet vaikuttavat varsin tyytyväisiltä omiin tavoitteisiinsa, vaikka niiden pitäisi hyvin tietää niiden olevan täysin riittämättömiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Neuvotteluihin varattu aika alkaa olla vähissä ja Kööpenhaminaan on enää noin puoli vuotta. Nyt olisi viimeistään pyrittävä vahvistamaan luottamusta osapuolten välille. Kuitenkin mitä lähemmäs Bonnin neuvotteluiden loppua tullaan, sitä syvemmäksi luottamuspula etelän ja pohjoisen välillä uhkaa muodostua.
Salka Orivuori