EtusivuIlmastonmuutosUutisetPuheenvuorotOpetus ja pelitLisätietoaTest

Joustomekanismit

Kioton pöytäkirjaan lisättiin pääasiassa Yhdysvaltain vaatimuksesta kolme ns. joustomekanismia, joiden avulla päästövähennysten kustannuksia voidaan laskea. Jos jokainen maa toteuttaa kotimaisin keinoin päästövähennyksensä, kustannukset voivat nousta joillekin maille korkeiksi. On edullisempaa, että ne maat, jotka pystyvät toteuttamaan kustannustehokkaita päästövähennyksiä, voivat myydä syntyneitä päästövähennyksiä muille.

Toisaalta joustomekanismien käyttö voi hidastaa tarvittavaa teknologista ja yhteiskunnallista muutosta, koska Kioton pöytäkirjan päästövähennystavoite on vain ensiaskel. Jos esimerkiksi siirtymätalouksien ylimääräisiä päästöoikeuksia myydään muille valtioille, päästöt eivät todellisuudessa vähene lainkaan. Samoin kehitysmaissa tehtävät päästövähennykset eivät välttämättä edistä kestävää kehitystä tai ilmastoystävällistä teknologiaa. Esimerkiksi Euroopan unioni onkin todennut, että joustomekanismit saavat täydentää, mutta eivät korvata unionin omia päästövähennyksiä.

Päästökauppa

Päästökaupassa ne valtiot, joilla on päästövähennystavoite, voivat ostaa ja myydä päästöoikeuksia. Päästökauppa ohjaa vähennystoimet sinne, missä ne ovat edullisimpia. Toisin kuin EU:n oma päästökauppa Kioton päästökauppa käydään valtioiden kesken, ja se kattaa kaikki kasvihuonekaasut. Päästökauppaa voidaan käydä myös muista joustomekanismeista ja nieluista saaduilla päästöyksiköillä tietyin rajoittein.

Kauppaa käydään vuosina 2008–2012. Myynnin vaihtoehtona valtio voi myös jättää jonain tiettynä vuonna yli jääneitä päästöoikeuksia varastoon tulevia vuosia varten, mutta tulevilta vuosilta ei voi lainata päästöoikeuksia. Jokaisella valtiolla täytyy aina olla tietty määrä päästöoikeuksia varastossa, jotta ei käy niin, että jokin valtio myisi oikeuksiaan niin paljon, ettei se enää pääsisi päästötavoitteeseensa.

Jos siirtymätaloudet, kuten Venäjä ja Itä-Euroopan maat, myisivät kaikki ylimääräiset päästöoikeutensa eli kuuman ilman, Kioton pöytäkirjan vaikutus jäisi erittäin vähäiseksi. Päästöoikeuden hinta olisi hyvin lähellä nollaa. Alun perin ajatuksena oli, että Yhdysvallat voisi ostaa näitä päästöoikeuksia korkeiden päästöjensä vastineeksi. Kun Yhdysvallat ei ole mukana, päästöoikeuksia on yli tarpeen. Siirtymätaloudet eivät kuitenkaan välttämättä myy kaikkia päästöoikeuksiaan, sillä ne voivat hyötyä enemmän yhteistoteutuksesta.

Yhteistoteutus

Yhteistoteutuksessa (Joint implementation, JI) teollisuusmaa, jolla on päästövähennystavoite, toteuttaa päästöjä vähentävän hankkeen toisessa teollisuusmaassa. Esimerkiksi Ruotsi voi rakentaa Baltian maihin tuulivoimaloita. Näistä hankkeista saatuja päästövähennyksiä kutsutaan päästövähennysyksiköiksi (Emission reduction unit, ERU), ja ne otetaan hankkeen isäntämaan päästökiintiöstä.

Yhteistoteutus voidaan toteuttaa kahdella tavalla. Jos isäntämaa täyttää mekanismien käytölle asetetut vaatimukset, kuten kansallisen päästöinventaarion toimittamisen YK:n ilmastosopimuksen sihteeristölle joka vuosi, hanke voidaan aloittaa suoraan ns. ykkösradalla. Jos isäntämaalla on vielä puutteita, ns. kakkosradalla voidaan kuitenkin aloittaa hankkeita siten, että niille määrätään Kioton pöytäkirjan mukaisesti ulkopuolinen tarkastaja.

Käytännössä yhteistoteutuksen tarkoitus on ohjata hankkeita siirtymätalouksiin, jotka voivat luopua ylimääräisistä päästöoikeuksistaan. Niille on usein enemmän hyötyä hankkeiden tuomista työpaikoista, teknologiasta ja pääomasta kuin päästökaupasta saatavasta rahasta. Myös ilmaston kannalta yhteistoteutus on parempi, sillä siirtymätaloudet voivat uusilla hankkeilla vähentää taloutensa riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja energiasta.

Kuva 1. Sokeriruo'osta voidaan tuottaa etanolia polttoaineeksi.

Puhtaan kehityksen mekanismi

Puhtaan kehityksen mekanismissa (Clean Development Mechanism, CDM) teollisuusmaa, jolla on päästövähennystavoite, toteuttaa hankkeen kehitysmaassa, jolla ei ole tavoitetta. Mekanismin tarkoitus on tarjota teollisuusmaille kustannustehokkaita tapoja vähentää päästöjä ja edistää kestävää kehitystä isäntämaissa.

Marrakeshissa vuonna 2001 pidetyssä seitsemännessä YK:n ilmastokokouksessa sovittiin säännöt CDM-hankkeiden toteuttamisen pikaiselle aloitukselle (prompt start). Pikainen aloitus mahdollistaa päästövähennysyksiköitä tuottavien hankkeiden laskemisen jo vuodesta 2000. Maailmassa on jo käynnissä useita hankkeita, ja Suomellakin on oma CDM/JI-koeohjelma, jossa mm. rakennetaan pienvesivoimaa Hondurasiin.

Marrakeshissa päätettiin lisäksi 10-henkisen CDM-johtoryhmän perustamisesta (Executive Board, EB). EB:n tehtäviin kuuluu muun muassa sääntöjen yksityiskohtien kehittäminen, projektien valvonnan ohjeistaminen ja CDM-rekisterin luominen. EB hyväksyy myös hankkeiden tarkastajat (operational entities), jotka valvovat, että hanke täyttää asetetut vaatimukset.

Jos hanke hyväksytään, sen rahoittanut osapuoli saa käyttöönsä sertifioituja päästövähennysyksikköjä (Certified Emission Reduction Units, CERs), jotka lasketaan vältettyinä hiilidioksidipäästötonneina. Suurin osa käynnissä olevista hankkeista odottaa vielä hyväksyntää. Sertifioituja päästövähennysyksiköitä saa siirtää seuraaville sitoumuskausille (banking) korkeintaan 2,5 prosenttia osallistuvan teollisuusmaan alkuperäisestä päästöoikeudesta (Assigned amount, AAU). Nieluhankkeiden kohdalla säännöt ovat hieman erilaiset, sillä nielujen käyttö CDM:ssä on rajattu ensimmäiseen sitoumuskauteen (2008-2012).

Nieluprojektien kohdalla puhutaan poistoyksiköistä (Removal Units, RMUs). Teollisuusmaat saavat toteuttaa CDM-nieluhankkeita vain yhden prosentin verran vuoden 1990 päästöjensä kokonaismäärästä. Nieluista saatuja poistoyksiköitä ei myös saa siirtää seuraaville sitoumuskausille. Kaikki päästövähennysyksiköt ovat kuitenkin keskenään vaihtokelpoisia ja siten myös nieluhankkeista saatuja vähennyksiä saattaa siirtyä seuraaville päästökausille.

Puhtaan kehityksen mekanismin toimivuuden valvominen on kaikista mekanismeista vaativinta. On tutkittava, vähentävätkö hankkeet todella päästöjä arvioituun kehitykseen nähden. Tällöin on arvioitava, ovatko ne todella uusia vai keino saada lisärahaa muutenkin toteutettaviin projekteihin ja johtavatko ne päästöjen lisääntymiseen muualla. Esimerkiksi metsityshanke yhtäällä voi johtaa hakkuisiin toisaalla. Lisäksi puhtaan kehityksen mekanismin hankkeiden on edistettävä kestävää kehitystä. Esimerkiksi Kioton pöytäkirjan kolmen teollisuuskaasun tuhoamiseen perustuvat hankkeet, jotka tuottavat usein merkittäviä päästövähennyksiä, eivät paranna isäntämaan asukkaiden oloja tai vähennä talouden riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. (CDM Watch 2004)