ilmasto.org

Tulevaisuuden ilmastopolitiikka

Kioton pöytäkirjan ensimmäinen tavoitekausi päättyy vuonna 2012, ja Kiotossa sovittiin, että neuvottelut vuoden 2010 jälkeisestä ilmastopolitiikasta aloitetaan viimeistään vuonna 2005. Neuvotteluista on sovittava, miten ilmastonmuutosta torjutaan tulevaisuudessa. Ehdotuksia mahdollisiksi sopimuksiksi, joilla kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään, on esitetty useita kymmeniä. Eri valtioiden välillä vallitsee merkittäviä erimielisyyksiä.

Tulevaisuuden ilmastopolitiikan merkitys on erittäin suuri, sillä Kioton pöytäkirjan edellyttämä 5,2 prosentin päästövähennys teollisuusmaissa on kaukana kahden asteen tavoitteen edellyttämistä päästövähennyksistä. On selvää, että teollisuusmaiden on vähennettävä päästöjään hyvin nopeasti, mutta myös nopeasti teollistuvien kehitysmaiden on alettava vähentää päästöjä pian.

Montrealin ilmastokokouksessa vuonna 2005 sovittiin, että ilmastoneuvotteluja jatketaan sekä YK:n ilmastosopimuksen että Kioton pöytäkirjan alla. Ilmastosopimuksen alla neuvotteluja käydään dialogina ilman konkreettisia vähennystavoitteita, ja myös Yhdysvallat on mukana. Historiallisessa ilmastokokouksessa sovittiin kuitenkin myös, että Kioton pöytäkirjan ratifioineiden teollisuusmaiden päästövähennyksistä aletaan neuvotella välittömästi.

Neuvottelujen osapuolet arvioivat sopimuksia useilla kriteereillä. Vaikutus ilmastonmuutokseen on tärkeä kriteeri, mutta valtiot kantavat huolta myös toimien taloudellisista vaikutuksista. Lisäksi ilmastopolitiikan suhde muihin kansainvälisiin sopimuksiin ja instituutioihin, kuten Maailman kauppajärjestöön (World Trade Organisation, WTO), on otettava huomioon. (Bodansky et al 2004)

Erityisesti epäoikeudenmukaisina pidettyjä vaikutuksia, kuten muihin verrattuna tiukemmat päästötavoitteet tai torjumisvastuun epäoikeudenmukainen jakautuminen, vastustetaan kiivaasti. Se, mitä pidetään epäoikeudenmukaisena, riippuu siitä, keneltä asiaa kysytään: ilmastonmuutokselle alttiit saarivaltiot vaativat teollisuusmaita torjumaan tehokkaasti ilmastonmuutosta, mutta esimerkiksi Yhdysvallat katsoo, että ilmastonmuutos ei saa vaarantaa sen taloutta.