Sopimusvaihtoehtojen arviointi
Ilmastopolitiikan sopimusvaihtoehtoja voidaan arvioida erilaisten kriteerien perusteella. Tässä keskitytään kolmenlaisiin taakanjakoa koskeviin kriteereihin:
- Taakanjaon eli torjumisvelvoitteen oikeudenmukaisuuskriteerit
- Tehokkuuskriteerit, kuten taloudellinen ja torjumisvaikutuksen tehokkuus
- Poliittista toteutettavuutta koskevat kriteerit
Lisäksi ilmastopolitiikan ohjauskeinoja, kuten joustomekanismeja ja rahoitusta, koskevilla kriteereillä on merkitystä. Muun muassa puhtaan kehityksen mekanismin hankkeiden toteuttamisen säännöistä on käyty vilkasta keskustelua.
Oikeudenmukaisuuskriteerit
Taakanjaon oikeudenmukaisuuskriteerit perustuvat yleisimmin vastuun, maksukyvyn ja tarpeen periaatteille. Vastuun periaatteen mukaan maiden on torjuttava ilmastonmuutosta sen mukaan, kuinka paljon ne tuottavat päästöjä. Esimerkiksi Brasilia on ehdottanut, että myös historialliset päästöt otettaisiin mukaan, jolloin teollisuusmaiden vähennysvelvoite tiukkenisi huomattavasti. (Ringius et al 2002a ja b) (Brazilian Ministry of Science and Technology 2000)
Taakanjaon oikeudenmukaisuuskriteerit perustuvat yleisimmin vastuun, maksukyvyn ja tarpeen periaatteille.
Maksukyvyn periaatteen mukaan taakanjako on toteutettava niin, että valtiot vähentävät päästöjään taloudellisen vaurauden perusteella esimerkiksi bruttokansantuotteella henkeä kohti mitattuna. Myös tämä periaate viittaa siihen, että teollisuusmaiden on kannettava päävastuu päästövähennyksistä.
Kolmas yleinen periaate on tarve. Sen mukaan jokaisella yksilöllä on oikeus yhtäläiseen päästötasoon. Myös tämän periaatteen mukaan teollisuusmaiden vastuu päästöjen vähentämisestä on kehitysmaita suurempi.
Näiden kriteerien perusteella ilmastosopimuksen tulisi perustua sitoviin päästövähennyksiin, jotka olisivat huomattavasti tiukemmat teollisuusmaille. Oikeudenmukaisuuskriteerien kannalta haasteellista on, että neuvotteluja ja päästöoikeuksien jakoa ei voida käytännössä toteuttaa yksilöiden tasolla. Vaikka päästöoikeudet jaettaisiin tasapuolisesti maiden välillä, maiden sisäiset erot voisivat olla huomattavia.
Oikeudenmukaisuutta on kuitenkin lähestytty myös muista näkökulmista. Valtioiden suvereniteettia eli itsemääräämisoikeutta korostavan kriteerin mukaan kaikilla mailla on oikeus tuottaa päästöjä ja suojautua haitoilta. Kriteerin mukaan nykyiset erot maiden välillä ovat oikeutettuja. Tämä kriteeri suosisi vahvasti teollisuusmaita. (Ringius et al 2002a ja b)
Usein nostetaan esiin myös valtioiden erilaiset olosuhteet. Jos oikeudenmukaisuuden katsotaan edellyttävän näiden olosuhteiden huomioimista, ilmastosopimukseen on sisällytettävä järjestelmä näiden olosuhteiden arviointiin. (Ringius et al 2002a ja b)
Tehokkuuskriteerit
Oikeudenmukaisuuden lisäksi sopimusvaihtoehtoja ja taakanjakoa voidaan arvioida tehokkuuden näkökulmasta. Ympäristötehokkuus viittaa siihen, kuinka tehokkaasti sovitut toimet vähentävät ilmastonmuutosta. Sen perusteella keskeisintä on, että päästötavoitteet ovat tiukat, mutta myös tavoitteiden toteutettavuus ja valvottavuus, hiilivuodon estäminen ja teknologisen muutoksen edistäminen on otettava huomioon. (Bodansky et al 2004)
Taloudellinen tehokkuus tarkoittaa ilmastonmuutoksen torjumisesta saatavan hyödyn maksimoimista ja sen kustannusten minimoimista. Tämä kriteeri suosii globaaleja ohjauskeinoja, kuten hiiliveroa tai kansainvälistä päästökauppaa. Ei ole varmaa, edellyttääkö taloudellinen tehokkuus tiukkoja päästövähennyksiä, koska ilmastonmuutoksesta seuraavien taloudellisten vahinkojen ja päästövähennysten kustannusten arvioiminen on hyvin vaikeaa pitkällä aikavälillä. (Bodansky et al 2004) (Liski 2004)
Tehokkuuden kriteerit suosivat globaaleja ohjauskeinoja.
Tehokkuuteen liittyviä kriteereitä ovat myös joustavuus ja yhteensopivuus muiden hallintajärjestelmien kanssa. Ilmastonmuutosta koskevan tiedon lisääntyessä joustavuudella on tärkeä rooli, jotta sopimusta voidaan muokata tarvittaessa. Ilmastonmuutoksen torjunnan on myös sovittava yhteen esimerkiksi kansainvälistä kauppaa säätelevien säännösten kanssa, jotta nämä järjestelmät eivät heikennä toistensa tehokkuutta. (Bodansky et al 2004) (Charnovitz 2003)
Poliittinen toteutettavuus
Poliittinen toteutettavuus on vaikeimmin arvioitava kriteeri. Ensinnäkin poliittinen toteutettavuus voi toteutua muista kriteereistä erillään, vaikka neuvoteltu ilmastosopimus ei vaikuttaisi ilmaston lämpenemiseen juuri lainkaan.
Lisäksi poliittisen toteutettavuuden arviointi on hyvin vaikeaa, vaikka sitä käytettäisiin pelkästään lisäkriteerinä oikeudenmukaisuudelle ja tehokkuudelle. Esimerkiksi ympäristöjärjestöjen mukaan sitovat päästövähennykset ovat paras tapa houkutella kaikki maailman maat mukaan, mutta eräät tutkijat pitävät teknologiaa ja ohjauskeinoja painottavia lähestymistapoja parempina.
Poliittista toteutettavuutta voidaan kuitenkin edistää useilla tavoilla. Useimmat osapuolet pitävät taloudellista ennustettavuutta tärkeänä kriteerinä, ja erityisesti kehitysmaille ilmastosopimuksen yhteensopivuus kehitystavoitteiden kanssa on keskeinen tekijä. Lisäksi on hyvä huomata, että poliittisen toteutettavuuden kannalta se, että osapuolet kokevat sopimuksen tasapuoliseksi, on tärkeämpää kuin esimerkiksi sen taloudellinen kokonaistehokkuus globaalilla tasolla.