Raportit Montrealin ilmastokokouksesta
Ilmastosivujen kirjeenvaihtajat seuraavat YK:n ilmastosopimuksen yhdettätoista osapuolikonferenssia ja Kioton pöytäkirjan ensimmäistä osapuolikokousta Montrealissa.
10.12.2005: Ilmastojuna nytkähti eteenpäin
7.12.2005: Ministerit saapuivat Montrealiin
6.12.2005: Kioton pöytäkirjan jatko paras tae myös hiilimarkkinoiden toiminnalle
1.12.2005: Hiilen erottaminen ja varastointi
25.11.2005: Montrealin ilmastokokouksessa muokataan lähtökohdat tuleville neuvotteluille
Ilmastojuna nytkähti eteenpäin
10.12.2005
YK:n ilmastokokous Montrealissa pääsi lopulta sopuun jäljelle jääneistä kiistakysymyksistä myöhään lauantaina aamuyöllä Kanadan aikaa. Monista aiemmista ilmastokokouksista poiketen tällä kertaa iso osa asioista oli kyetty sopimaan hyvissä ajoin ennen kokouksen loppua.
Viimeisinä päivinä neuvottelut keskittyivät siihen, miten ilmastonsuojelua jatketaan Kioton ensimmäisen tavoitekauden 2008-12 jälkeen. Tulevaisuuden ilmastojunalle oli tarjolla kolme raidetta.
Ensimmäinen raide (artikla 3.9) koskee vain Kioton pöytäkirjan hyväksyneiden teollisuusmaiden päästötavoitteita. Toinen raide (artikla 9.2) kulkee niin ikään Kioton pöytäkirjan alla, mutta käsittää pöytäkirjan laajan arvioinnin - siis myös kehitysmaiden velvoitteiden tarkastelun. Kolmas raide kuuluu YK:n ilmastosopimukseen ja siten koskee myös Yhdysvaltoja, joka on ratifioinut ilmastosopimuksen mutta hylännyt Kioton pöytäkirjan.
Yli alkuperäisen aikataulun venynyt kokous päätti lopulta perustaa valtioiden edustajista koostuvan työryhmän tarkastelemaan teollisuusmaiden tulevia päästötavoitteita (3.9). Työlle ei asetettu tiukkaa takarajaa, mutta sen pitäisi valmistua niin, ettei nykyisten ja tulevien velvoitteiden välille tule katkosta. Valtioilta päätettiin myös pyytää ehdotuksia pöytäkirjan laajemmasta arvioinnista (9.2).
Ilmastosopimuksen alaisella kolmannella raiteella jatketaan mm. järjestämällä seminaareja. Vaikka tämän raiteen merkitys konkreettisten ja sitovien päästötavoitteiden lähteenä on Yhdysvaltain vastustuksen takia olematon, voisi kolmosraide hyvässä tapauksessa tuottaa esimerkiksi ilmastosopimusta täydentävän teknologiapöytäkirjan.
Montrealin tulos voi tuntua vaatimattomalta, ja ilmastouhkan kiireellisyys huomioon ottaen se toki jättää toivomisen varaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että kansainvälinen ilmastopolitiikka on aina edennyt asteittain, välillä tuskallisenkin hitaasti.
Neuvottelut Kioton pöytäkirjasta alkoivat YK:n ensimmäisessä ilmastokokouksessa Berliinissä vuonna 1995. Neuvotteluissa vierähti kaksi vuotta, ja sopimus saatiin hyväksyttyä Kiotossa loppuvuodesta 1997.
Pöytäkirjan toimeenpanoa koskevista säännöistä neuvotteleminen kesti vielä neljä vuotta, ja ne saatiin valmiiksi ilmastokokouksessa Marrakeshissa vuonna 2001. Pöytäkirja tuli lopulta voimaan vasta vuoden 2005 helmikuussa, kun riittävän moni maa oli ratifioinut sen.
Kaiken kaikkiaan neuvottelujen alkamisesta pöytäkirjan voimaantuloon kesti siis melkein kymmenen vuotta. Joissakin kokouksissa kuten Bonnissa vuonna 1999 asiat tuntuivat etenevän tuskin lainkaan. Haagissa pidetty ilmastokokous taas jouduttiin keskeyttämään tuloksetta, ja sitä jatkettiin puolta vuotta myöhemmin. Hitaasti edenneet ja epäonnistuneetkin kokoukset loivat kuitenkin pohjaa myöhemmälle yhteisymmärrykselle.
Berliinin ja Montrealin välillä moni asia on ehtinyt muuttua. Tiede on saavuttanut riittävän varmuuden ihmisen osuudesta ilmaston muutokseen. Satojen tutkimusten mukaan lämpenemisen vaikutukset ihmisille ja ympäristöön ovat hyvin huolestuttavia. Kansalaisten tietoisuus ilmastohaasteesta ympäri maailman on lisääntynyt olennaisesti.
Meillä on nyt valmiina pitkään ja hartaasti neuvoteltu Kioton pöytäkirja, ja se tarjoaa selvät puitteet tuleville tavoitteille. Pyörää ei siis tarvitse keksiä uudelleen.
Monissa suhteissa tulevista ilmastovelvoitteista neuvottelemisen pitäisi siis olla aiempaa helpompaa. Toisaalta yksi este on vain kasvanut: Yhdysvallat.
Berliinin ja Kioton aikoihin ympäristöjärjestöt kritisoivat Yhdysvaltain kantoja usein liian markkinahenkisinä ja ilmastonsuojelun kannalta riittämättöminä. Tuolloin maa kuitenkin sentään osallistui neuvotteluihin hyvässä hengessä.
Toisin oli Montrealissa. Kioton pöytäkirjan ulkopuolelle jättäytynyt Yhdysvallat kieltäytyi pitkään neuvottelemasta edes tulevia ilmastotavoitteita koskevista keskusteluista. Jopa sanat "dialogi" ja "prosessi" olivat maan neuvottelijoiden mielestä
liian velvoittavia.
Yhdysvaltain vastentahtoisuus on synnyttänyt muna-kana-ongelman. Kehitysmaat eivät halua harkita ilmastovelvoitteiden ottamista, jos maailman suurin ilmaston lämmittäjä ei suostu tekemään mitään - ja Yhdysvallat kieltäytyy velvoitteista vedoten siihen, että kehitysmaat eivät rajoita päästöjään. Muiden teollisuusmaiden taas on hyvin vaikea edetä, jos sen paremmin kehitysmaat kuin Yhdysvallatkaan eivät suostu hyväksymään velvoitteita.
Miten tästä umpikujasta voitaisiin päästä? Yksittäistä ihmeratkaisua tuskin on olemassa. Sen sijaan tarvitaan useita osatekijöitä. Esimerkiksi
- Kioton hyväksyneiden teollisuusmaiden on osoitettava kehitysmaille ottavansa
päästötavoitteensa tosissaan - teollisuusmaiden tulee tukea kehitysmaita taloudellisesti ilmastosopimusten
toteuttamisessa - kehitysmaiden huolia esimerkiksi ilmastonmuutokseen sopeutumisesta on kuunneltava
avoimin mielin - EU:n on satsattava konkreettisiin yhteistyöhankkeisiin suurimpien kehitysmaiden kanssa
- muun maailman on keskusteltava niiden yhdysvaltalaisten tahojen - esim. osavaltioiden ja
kaupunkien - kanssa, jotka jo ottavat ilmastonsuojelun tosissaan
Tulevien ilmastovelvoitteiden sopiminen tuskin tulee olemaan helppoa. Maailman valtioilta - ja erityisesti ilmastonsuojelun eurooppalaisilta edelläkävijöiltä - tarvitaan nykyistä enemmän tarmoa, tahtoa ja jaksamista. Vuoden päästä EU-puheenjohtajuudesta vastaava Suomi on melkoisen haasteen edessä.
Oras Tynkkynen, ilmastosivujen päätoimittaja
Ministerit saapuivat Montrealiin
7.12.2005
Montrealin ilmastokokous siirtyi tänään ratkaisevaan vaiheeseen, kun ministerit aloittivat korkean tason neuvottelut. Edellisten puolentoista viikon aikana on käsitelty teknisiä asioita pois alta ja muokattu pitkään ja hartaasti vaihtoehtoisia päätösehdotuksia ministeriosuuden päätettäväksi. Neuvotteluja on tähän asti käyty virkamiesten voimin. Ministerien saapuminen voi muuttaa useiden maiden linjauksia ja parhaimmillaan avata tähän mennessä syntyneitä solmuja.
Kokouksen suurin haaste on uusien neuvottelujen aloittaminen teollisuusmaiden päästötavoitteista Kioton pöytäkirjan ensimmäisen tavoitekauden eli vuosien 2008-2012 jälkeen. Sovun on löydyttävä viimeistään vuonna 2008, jotta sopimus voisi astua voimaan ennen vuoden 2012 loppua. Tämä edellyttää tavoitteiltaan ja menettelytavoiltaan selkeää prosessia, jolla on sitova takaraja. Montrealin kokousta onkin täällä verrattu Berliinin vuoden 1995 ilmastokokoukseen, jossa neuvoteltu
"Berliinin mandaatti" johti Kioton pöytäkirjan syntyyn vuonna 1997.
Avainkysymykseksi on noussut, miten neuvottelut teollisuusmaiden tavoitteista suhtautuvat ensi vuonna alkavaan Kioton pöytäkirjan laajempaan uudelleentarkasteluun, jossa voidaan keskustella myös kehitysmaiden velvoitteista. Teollisuusmaat ovat asettaneet näiden kahden prosessin linkittämisen ehdoksi neuvottelujen aloittamiselle omista päästötavoitteistaan. Kehitysmaiden G77-ryhmä taas pitää kiinni käsityksestään, että tänä vuonna tulee pitäytyä keskustelussa teollisuusmaiden tavoitteista. Toisaalta mm. Argentiina ja Etelä-Afrikka ovat antaneet ymmärtää olevansa kiinnostuneita ensi vuonna alkavasta laajemmasta neuvottelukierroksesta.
Kehitysmaiden tavoitteet eivät voisi missään nimessä olla absoluuttisia päästötavoitteita, kuten teollisuusmailla. Montrealin kokouksen sivutapahtumissa onkin esitelty useita lupaavia sopimusmalleja, joilla voitaisiin tukea vähäpäästöisten ratkaisujen käyttöönottoa kehitysmaissa tavalla, joka tukisi niiden muita kehitystavoitteita.
Yhdysvallat muistutti viimeksi eilen, että se ei aio edes keskustella mistään vuoden 2012 jälkeisistä sitoumuksista. Tästä huolimatta monet muut teollisuusmaat elättelevät toivoa USA:n saamisesta mukaan YK:n vuoden 1992 ilmastosopimuksen alla tapahtuviin neuvotteluihin ja tekevät siksi hyvin kunnianhimottomia ehdotuksia. Pahimmillaan tämä voisi johtaa siihen, että Montrealissa sovitaan ainoastaan uudesta seminaarista viime vuoden tapaan. Vaihtoehtona on aloittaa myös kehitysmaita koskevat neuvottelut Kioton pöytäkirjan alla, jolloin USA:lla ei olisi mahdollisuutta puuttua asiaan.
Kaikki mahdollisuudet todella menestykselliseen lopputulokseen ovat olemassa. Ministereillä on edessään päätösehdotus, joka sisältää päätöksen neuvottelujen aloittamisesta vapaamuotoisessa työryhmässä, aikarajan neuvotteluille ja viittauksen laajemman neuvottelukierroksen aloittamiseen ensi vuonna.
Lauri Myllyvirta
Kioton pöytäkirjan jatko paras tae myös hiilimarkkinoiden toiminnalle
6.12.2005
Montrealin ilmastoneuvottelujen tärkein keskustelunaihe on vuoden 2012 jälkeiset sitoumukset. Tämä on jo neljäs osapuolikonferenssi, jossa samasta aiheesta väännetään kättä. Päätöksillä alkaa nyt kuitenkin olla kiire, sillä uusi sopimus pitäisi saada käyntiin 1.1.2013.
Jatkosopimus on välttämätön, jotta kahden asteen tavoite voidaan saavuttaa ja ilmastonmuutoksen katastrofaalisimmat seuraukset torjua. Lisäksi jatkosopimusta tarvitaan, jotta Kioton pöytäkirjan alaisten markkinamekanismien toimintaa voidaan jatkaa. Tämä on tärkeää, sillä teollisuusmaiden päästökattoihin perustuvat puhtaan kehityksen mekanismi (CDM) ja yhteistoteutus (JI) sekä kansalliset ohjelmat, kuten EU:n päästökauppajärjestelmä, ovat ensimmäistä kertaa luoneet hiilidioksidipäästöille hinnan ja markkinat. Se on pakottanut myös yritykset ottamaan päästöjen hinnan huomioon investointipäätöksissään.
Käytännössä yritykset lisäävät päästöoikeuden hinnan suoraan kululaskelmiinsa eli sisällyttävät osan ympäristön pilaamisen kustannuksista taloudelliseen päätöksentekoon ja tuotteiden hintoihin.
Vuosikausia kestäneen ilmastoprosessin aikana yrityksille on varmistunut, että yksi niiden toimintaa ohjaavista tekijöistä on jatkossa hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Kioton pöytäkirja luo tälle selkeän kontekstin, jossa kotimaan päästövähennysten rinnalla päästöjä voi ostaa kansainvälisiltä päästömarkkinoilta.
Nyt koko järjestelmää vaivaa uskottavuuspula, sillä sitä ohjaava kansainvälinen lainsäädäntö jatkuu vain Kioton pöytäkirjan eli vuoden 2012 loppuun asti. Siihen on enää seitsemän vuotta. Yritysten ja rahoittajien näkökulmasta tämä on liian lyhyt aika, sillä investointisuunnitelmat tehdään huomattavasti pidemmälle ajalle.
Täällä Montrealissa osapuolten olisi siis luotava liike-elämälle uskoa Kioton pöytäkirjan ja markkinamekanismien jatkosta. Paras tae olisi selkeä sitoutuminen Kioton pöytäkirjan jatkoon vuoden 2013 alusta alkaen. Käytännössä se tarkoittaisi uskottavan aikataulun ja tavoitteiden asettamista neuvotteluprosessille.
Juuri nyt tilanne ei kuitenkaan näytä erityisen valoisalta. Jotkut EU-maat, Suomi mukaan luettuna, ovat sitoneet omat jatkosuunnitelmansa kyseenalaiseen oletukseen siitä, että Yhdysvallat tulisi mukaan jatkosopimukseen. Samoista lähtökohdista neuvotteluja käy myös Japani, vaikka USA on täällä yksiselitteisen selkeästi ilmoittanut, ettei se tule suostumaan minkäänlaisiin jatkoneuvotteluihin.
Tuuli Kaskinen
Hiilen erottaminen ja varastointi
1.12.2005
Fossiilisten polttoaineiden tuottajat toivovat voivansa vähentää tuotteidensa ilmastovaikutuksia erottamalla suuren osan polttoaineiden hiilestä joko ennen polttoa tai polton jälkeen savukaasuista ja pumppaamalla sen hiilidioksidina geologisiin muodostumiin tai mereen. Yritykset ovat käyttäneet runsaasti rahaa teknologian kehittämiseen ja koehankkeisiin.
Hiilen erottaminen ja varastointi (Carbon capture and storage, CCS) on toistaiseksi koeasteella olevaa teknologiaa, jonka odotetaan olevan kaupallisessa käytössä aikaisintaan vuonna 2020. Teknologiana se on siis samassa vaiheessa kuin tuulivoima 10–15 vuotta sitten. Tekniikka ei sovellu käytettäväksi vanhoissa voimaloissa, vaan sitä voidaan ottaa käyttöön vasta sitä mukaa, kun voimaloita uusitaan.
Montrealissa oli tarkoitus käsitellä Hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n hiilen erottamista ja varastointia koskevaa erityisraporttia. Yhdysvallat teki kuitenkin jo ensimmäisenä kokouspäivänä hyvin selväksi, että se ei halua asiaa käsiteltävän ilmastosopimuksen alla.
Ilmoitus herätti ihmetystä, sillä USA on ollut CCS-teknologian aktiivinen tukija ja puolestapuhuja. Linjauksen takana lienee halu heikentää YK:n ilmastosopimusta jättämällä tämä monia maita kiinnostava teknologia ulkopuolelle. Myöhemmin USA sanoikin olevansa hyvin kiinnostunut CCS:n edistämisestä "muilla foorumeilla" kuin ilmastosopimuksen alla. Tällä USA viittaa mm. Aasian ja Tyynenmeren maiden vapaaehtoiseen yhteistyöhön, jonka se katsoo olevan laillisesti sitovaa sopimusta parempi.
EU ja monet muut maat haluavat aloittaa Montrealin kokouksessa ilmastosopimuksen alaisen selvitystyön CCS:stä. Selvitystyö voi johtaa siihen, että jo ensi vuonna tehdään päätöksiä CCS:n suhteesta ilmastosopimukseen. Keskeisiä kysymyksiä ovat, miten CCS:n mahdollinen käyttö huomioidaan maiden päästöjen laskennassa ja hankemekanismeissa ja miten käyttöä valvotaan.
Ympäristöjärjestöille on tärkeää varmistaa, että kiinnostus CCS:ää kohtaan ei vähennä uusiutuvien energialähteiden ja muiden käyttövalmiiden, turvallisten ratkaisujen julkista rahoitusta. Järjestöt katsovat, että yritysten on vastattava kehitystyöstä.
Koska hiilidioksidin pysyminen maanalaisissa varastoissa on epävarmaa, CCS:ää käyttävillä yrityksillä on myös oltava vastuu varastoinnin pitävyydestä ainakin vuosisadan ajan. Vaihtoehtoisesti varastoinnin epävarmuus voidaan huomioida, kun CCS:n avulla aikaansaatuja päästövähennyksiä lasketaan.
Lauri Myllyvirta
Montrealin ilmastokokouksessa muokataan lähtökohdat tuleville neuvotteluille
25.11.2005
Kioton pöytäkirjan historiallinen ensimmäinen ja YK:n ilmastosopimuksen 11. osapuolikokous järjestetään 28.11.-9.12. Montrealissa Kanadassa. Kokouksessa aloitetaan neuvottelut päästövähennyksistä Kioton pöytäkirjan ensimmäisen sitoumuskauden päättymisen eli vuoden 2012 jälkeen. Ilmastonmuutoksen vakavimpien seurauksien välttäminen edellyttää, että tuntuvista päästövähennyksistä sovitaan pikaisesti.
- Jos neuvottelut eivät liiku eteenpäin, saatamme menettää mahdollisuuden vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumiseen. Mittavia päästövähennyksiä tarvitaan välttämättä jo ennen vuotta 2020. Se tarkoittaa, että tuloksia kansainvälisistä neuvotteluista on saatava lähivuosina, muistuttaa Lauri Myllyvirta Maan ystävistä.
Tulosten saavuttaminen ei kuitenkaan näytä itsestään selvältä. Poliittinen tahto uusista päästövähennyksistä sopimiseen voi olla todellisuudessa heikompi kuin esimerkiksi EU:n julkilausumissa. Ympäristöjärjestöt ovat olleet huolestuneita mm. EU:n puheenjohtajamaan Ison-Britannian pääministerin Tony Blairin kannanotoista.
Maailman keskilämpötilan nousu on Euroopan unionin mukaan rajoitettava alle kahteen asteeseen, jotta ilmastonmuutoksen vakavimmat seuraukset voitaisiin kohtuullisella varmuudella välttää. Tämä edellyttää, että maailman päästöt saadaan kääntymään laskuun seuraavien 15-20 vuoden kuluessa.
Teollisuusmaille tämä tarkoittaa EU:n ympäristöneuvoston mukaan 15-30 % päästövähennystä jo vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Lisäksi Kiinan ja Intian kaltaiset nopeasti teollistuvat maat pitää saada mukaan päästövähennyksiin. Tänä vuonna tarkastelussa ovat teollisuusmaiden uudet velvoitteet ja ensi vuonna tarkastelu laajenee kehitysmaidenkin sitoumuksiin.
Monet suuret kehitysmaat ovatkin ilmaisseet olevansa kiinnostuneita osallistumaan päästövähennyksiin nykyistä kiinteämmin, sillä se tukisi uuden puhtaan teknologian käyttöönottoa. Ne edellyttävät kuitenkin teollisuusmaiden tarjoavan rahoitusta ja näyttävän esimerkkiä päästöjen vähentämisessä.
Yhdysvaltojen taholta ei ole Montrealissa odotettavissa suunnanmuutosta, vaikka monet osavaltiot ovat alkaneet toimiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Esimerkiksi 166 kaupunkia 35 osavaltiosta on liittynyt Yhdysvaltain kaupunginjohtajien ilmastonsuojelusopimukseen, johon kuuluu Kioton pöytäkirjan kaltaiset sitovat tavoitteet.
Ilmastopolitiikan jatkuvuuden kannalta pidetään tärkeänä, että uusi sopimus astuisi voimaan ennen kuin Kioton pöytäkirjan ensimmäinen tavoitekausi päättyy. Tämä tarkoittanee, että ilmastopolitiikan suunnasta on sovittava vuoteen 2008 mennessä.
Ympäristöjärjestöjä Suomen delegaatiossa edustavat Tuuli Kaskinen (Suomen Luonnonsuojeluliitto) ja Lauri Myllyvirta (Maan ystävät). Kaisa Kosonen ja Harri Lammi osallistuvat kokoukseen Greenpeacen delegaatiossa.
Ilmastosivuilla julkaistaan ympäristöjärjestöjen edustajien kirjoituksia neuvottelujen kuluista ja asiakohdista.