Luonnon monimuotoisuus
Muutokset lämpötilojen keskiarvoissa ja vaihtelussa, sateisuudessa ja vuodenaikojen rytmissä ovat tällä vuosisadalla niin nopeita, etteivät useimmat ekosysteemit voi jatkaa toimintaansa nykyisenlaisina (IPCC 2007). Viime vuosikymmenten raju lämpeneminen näkyy jo muun muassa hyönteisten levinneisyysalueissa tapahtuneissa muutoksissa. Monet perhoslajit Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ovat pystyneet hyödyntämään ilmaston lämpenemistä levinneisyytensä pohjoisrajalla ja laajentaneet levinneisyyttään kohti pohjoista. Joidenkin lajien populaatiot ovat samaan aikaan taantuneet levinneisyyden eteläisissä osissa. Taantumisen taustalla voi olla esimerkiksi vuodenaikaisrytmin erilainen muuttuminen suhteessa ravintokasvien kukintaan, kuivuus tai eristävän lumipeitteen ohuus talvella (Parmesan 2006). Ilmastonmuutoksen yhä edetessä ja kiihtyessä tällaisten kielteisten vaikutusten odotetaan korostuvan, mikä lopulta johtaa lajien sukupuuttotahdin kiihtymiseen (IPCC 2007).
Lämpötilan noustessa yli 4 astetta suuressa vaarassa olisi 40–70 % lajeista
IPCC arvioi, että 2–3 asteen nousu maailman keskilämpötilassa vuoteen 2100 mennessä merkitsee kohonnutta sukupuuton riskiä 20–30 %:lle maailman eliölajeista. Lämpötilan noustessa yli 4 astetta suuressa vaarassa olisi jo 40–70 % lajeista (IPCC 2007). Ilmastonmuutoksen vaikutukset vaihtelevat voimakkaasti maapallon eri osissa ja erilaisissa ekosysteemeissä, ja eliöyhteisöissä tapahtuvien muutosten ennustamiseen liittyy kosolti epävarmuustekijöitä.
Kun lajien levinneisyysalueet siirtyvät kohti napoja, lajien lukumäärä saattaa joillain alueilla kasvaakin. Laajoja alueita tarkasteltaessa ja pitkällä tähtäimellä ilmastonmuutoksen vaikutukset luonnon monimuotoisuudelle ovat kuitenkin voimakkaasti haitallisia (IPCC 2007). IPCC:n (2007) mukaan ilmastonmuutos tulee olemaan merkittävä sukupuuton uhkaa kasvattava tekijä tällä vuosisadalla erityisesti
- viileän ilmaston havumetsissä
- savanneilla
- Välimerenilmaston alueilla
- trooppisissa metsissä
- arktisella tundralla ja
- koralliriutoilla
Monimuotoisuus auttaa lajeja säilymään
Luonnon monimuotoisuutta on perinteisesti tarkasteltu kolmella tasolla: se on jaoteltu elinympäristöjen monimuotoisuuteen, lajien monimuotoisuuteen elinympäristöissä sekä lajien perimän monimuotoisuuteen. Ilmastonmuutos vaikuttaa monimuotoisuuteen kaikilla näillä tasoilla. Monimuotoisuuden säilyttäminen eri tasoilla voi myös ratkaisevasti vähentää ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia. Perimän monimuotoisuus mahdollistaa lajin sopeutumisen olosuhteiden muuttuessa ja ehkäisee esimerkiksi tuhoisien tautiepidemioiden puhkeamista. Elinympäristöjen monimuotoisuus on edellytys lajiston monimuotoisuudelle. Elinympäristöjen häviämisen ja pirstoutumisen myötä luonnon monimuotoisuuskin hupenee tällä hetkellä niin nopeasti, että monet tutkijat puhuvat maailmanhistorian kuudennesta massasukupuutosta (mm. Pimm & Brooks 2000). Nykyisellään uhanalaisiksi luokiteltuja eliölajeja on 16 306, mikä on 39 % kaikista lajeista, joiden kohdalla uhanalaisuutta on pystytty arvioimaan (IUCN 2007).
Monimuotoisuuden säilyttäminen voi ratkaisevasti vähentää ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia
Maailman monimuotoisimmat elinympäristöt uhattuina
Ilmastonmuutos uhkaa trooppisia lajeja erityisesti, sillä lajien levinneisyysalueet ovat tyypillisesti pieniä. Tropiikin ilmasto on säilynyt suhteellisen vakaana vuosituhansia, joten lajisto ei ole sopeutunut rajuihin vaihteluihin. Niinpä varsin alueellisetkin muutokset tai äkilliset sääilmiöt voivat pyyhkäistä jonkin lajin koko elinympäristön olemattomiin.
Suurin osa monimuotoisuuskeskuksista sijaitsee tropiikissa
Luonnonsuojelubiologit ovat määritelleet maapallolta 25 poikkeuksellisen monimuotoista kohdetta. Näissä monimuotoisuuskeskuksissa elää kotoperäisinä 44 % kaikista maailman putkilokasvilajeista, vaikka niiden yhteenlaskettu pinta-ala on vain 1,4 % maapallon maapinta-alasta (Myers ym. 2000). Suurin osa monimuotoisuuskeskuksista sijaitsee tropiikissa. Metsien raivaus on ollut suurin syy sukupuuttoihin maailman monimuotoisimmilla alueilla, mutta ilmastonmuutoksen merkitys sukupuuttojen aiheuttajana tulee kasvamaan tämän vuosisadan aikana. 15–40 prosenttia monimuotoisuuskeskusten kotoperäisistä lajeista on aiempaa suuremmassa vaarassa hävitä sukupuuttoon, jos maailman keskilämpötila nousee yli 3,5 astetta (IPCC 2007).
Trooppisissa metsissä, Välimerenilmaston alueilla ja savanneilla kuivuus ja tulipalojen lisääntyminen aiheuttavat muutoksia kasvillisuudessa (IPCC 2007). Ruohostomaat levittäytyvät alueille, joilla kuivuudelle ja tulipaloille herkät kasvillisuustyypit eivät enää menesty. Elinympäristöt muuttuvat näillä alueilla nopeammin kuin mitä useat lajit pystyvät levittäytymään uusille sopiville alueille. Sukupuuton uhka korostuu siksi usealla kotoperäisellä lajilla (IPCC 2007).
Ilmastonmuutos ja trooppiset metsät
Napa-alueilla ilmasto muuttuu rajummin
Pohjoisten elinympäristöjen lajeja ilmastonmuutos uhkaa siksi, että pohjoisilla alueilla ilmastonmuutos on voimakkaampi kuin maapallolla keskimäärin. Korkeilla leveysasteilla eläville lajeille on tyypillistä, että niiden levinneisyysalueet ovat laajoja ja ne ovat entuudestaan joutuneet sopeutumaan sääolosuhteiden ja ravintotilanteen mittavaan vaihteluun. Ilmaston lämpenemisen myötä monet sopeumat esimerkiksi kylmään talveen voivat menettää merkitystään. Pohjoisten alueiden lajit joutuvat kilpailemaan resursseista etelämpää levittäytyvien lajien kanssa. (IPCC 2007.)
Loisivat hyönteiset voivat heikentää pohjoisen selkärankaisia: Pohjois-Amerikassa peurojen on jo havaittu kärsivän runsastuneista hyönteisistä (ACIA 2005). Riippuvuus lumesta ja jäästä uhkaa esimerkiksi jääkarhua ja norppaa. Jääkarhut vaeltelevat pohjoisen napa-alueen merijäällä etsimässä ravintoa, ja jään sulaminen kesällä pakottaa ne elämään tundralla ruumiinsa ravintovarastojen turvin. Lyhentyvä jäätalvi aiheuttaa siksi jääkarhujen kunnon heikentymistä. Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n mukaan ilmastonmuutos uhkaa jääkarhun olemassaoloa lähivuosikymmeninä (IPCC 2007).