Merenpinnan nousu

Merenpinta kohoaa lämpölaajenemisen ja jäätiköiden sulamisen myötä

IPCC:n ennusteiden mukaan merenpinta kohoaa 18–59 cm tämän vuosisadan loppuun mennessä. Merenpinnan kohoaminen johtuu suurimmaksi osaksi lämpölaajenemisesta. Merissä oleva vesi vie siis lämmetessään enemmän tilaa. Toisaalta myös veden määrä merissä lisääntyy, kun sitä on entistä vähemmän kiinni jäätiköissä, lumessa ja jäässä. (IPCC 2007 WGI Ch. 10.)

1900-luvulla merenpinta kohosi 17 cm. Erityisen nopeaa merenpinnan kohoaminen oli vuosina 1993–2003, joiden aikaan merenpinta kohosi keskimäärin 3,1 mm vuodessa (keskiarvo vuosina 1961–2003 oli 1,8 mm/v). Poikkeuksellisen nopean nousun taustalla on IPCC:n mukaan hyvin todennäköisesti napa- ja vuoristojäätiköiden sulaminen. (IPCC 2007 WGI SPM; Ch. 4.)

Vuonna 1961 aloitettujen tutkimusten mukaan valtamerien keskilämpötila on noussut jopa 3000 metrin syvyyksissä. Meret ovatkin imeneet yli 80 % ilmastojärjestelmässä lisääntyneestä lämmöstä. Lämpölaajenemisen osuus merenpinnan kohoamisessa on mallien mukaan 70–75 %. Lämpö kulkeutuu merissä hitaasti, joten nykysukupolvien aiheuttama ilmaston lämpeneminen vaikuttaa merenpinnan kohoamiseen vuosisatojen ajan. (IPCC 2007 WGI Ch.5; Ch. 10.)

Meri tunkeutuu jo rannikoiden asukkaiden arkeen

Merenpinnan kohoaminen vaikuttaa ihmisyhteisöihin ja infrastruktuuriin erityisesti huippukorkeuksien kautta. Kun myrskyt saavuttavat entistä korkeampia tuulennopeuksia, aaltojenkin korkeus kasvaa (IPCC 2007 WGI Ch. 5; Ch. 10). Alavilla rannikkoseuduilla merenpinnan kohoamisella on vakavia seurauksia. Arviolta noin puolet maapallon väestöstä asuu ranta-alueilla, ja rannikot ovat usein myös hedelmällistä viljelysmaata. Merenpinnan nousu lisää rantojen eroosiota, minkä seurauksena maapinta-ala kutistuu. (IPCC 2001.)

Puolet maapallon väestöstä asuu ranta-alueilla

Merenpinnan nousun aiheuttamat tulvat uhkaavat miljoonia ihmisiä etenkin tiheästi asutuilla alavilla seuduilla, kuten Aasian ja Afrikan suurten jokien suistoissa. Suhteellinen riski kasvaa eniten pienten saarien kohdalla (IPCC 2007 WGII Ch. 6).

Useilla Tyynenmeren pienillä ja matalilla saarilla asutus on keskittynyt rannikon tuntumaan. Kohoava merenpinta pakottaa väestöä vetäytymään rannikoilta sisämaahan jo nyt. Esimerkiksi Tuvalun suurimman atollin ympärysmitta on kutistunut metrillä, ja Samoan rannikolla vesiraja on siirtynyt paikoin jopa 50 metriä sisämaahan päin. Kiribatin saarella rannikon asukkaat ovat joutuneet rakentamaan itselleen uusia taloja saaren sisempiin osiin. (WWF.) Monet saaret voivat muuttua täysin asuinkelvottomiksi merenpinnan nousun seurauksena tämän vuosisadan aikana. Muista maailman osista on tällöin löydyttävä uusia asuin- ja viljelysmaita miljoonille ilmastopakolaisille (LINKKI). Tuvalun asukkaat ovatkin jo vaatineet Australiaa varaamaan maata tuvalulaisten käyttöön, kun meri tunkeutuu nykyisille elinalueille (The Guardian 2003).