Euroopan unionin lainsäädäntö
 Kuva 1. EU:n päästöt sektoreittain vuonna 2002. |
Euroopan unionin ilmastopolitiikka perustuu Kioton pöytäkirjaan ja vuonna 1996 asetettuun tavoitteeseen rajoittaa ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen. EU:n 15 vanhalle jäsenmaalle sovittiin Kiotossa kahdeksan prosentin päästövähennys vuoteen 1990 verrattuna. Uusilla jäsenmailla taas on ylimääräisiä päästöoikeuksia, koska suurimmassa osassa niistä oli pöytäkirjan vertailuvuonna vielä energiaintensiivinen suunnitelmatalous, jossa energian hinta pidettiin keinotekoisesti alhaalla.
EU-komissio on laatinut Euroopan ilmastonmuutosohjelman (European Climate Change Program, ECCP), jonka tarkoituksena on varmistaa, että unioni pääsee sovittuihin päästötavoitteisiin. EU:n ilmastopolitiikka velvoittaa myös Suomea.
Komission arvion mukaan ohjelman toimilla voitaisiin saavuttaa 580–700 miljoonan hiilidioksiditonnin suuruinen vähennys kasvihuonekaasupäästöissä. Se riittäisi hyvin kattamaan EU:n päästövähennystavoitteen. (ECCP 2003)
Kuten kuvasta 2 näkyy, tavoitteesta ollaan jäljessä. 1990-luvun alussa EU:n vanhojen jäsenmaiden päästökehitys oli laskevaa, koska Isossa-Britanniassa siirryttiin hiilestä maakaasuun ja Saksa sai käyttöönsä entisen Itä-Saksan ylimääräiset päästöoikeudet. (EEA 2004)
Euroopan unionin ilmastonmuutossivut
 Kuva 2. EU:n jäsenmaiden päästöt suhteessa Kioton tavoitteen edellyttämään päästökehitykseen vuonna 2002. |
Päästökauppa
Euroopan unionin tärkein ilmastopoliittinen ohjauskeino on 1.1.2005 aloitettu päästökauppa. EU:ssa päästökauppaa käydään yritysten välillä. Päästökauppaan kuuluvilla aloilla, kuten energian- ja rautametallien tuotannossa, toimivien yritysten on hankittava todellisia päästöjään vastaava määrä päästöoikeuksia.
Ensimmäisellä kaudella, vuosina 2005–2007, päästökauppaa käydään pelkillä hiilidioksidipäästöillä. Päästökaupan piiriin kuuluu noin 12 000 laitosta ja se kattaa 45 % EU:n hiilidioksidipäästöistä. Suomessa mukana on noin 550 laitosta.
Toisella kaudella, vuosina 2008–2012, päästökauppaan sisällytetään myös muut kasvihuonekaasut. Tarvittaessa päästökaupan piiriin voidaan myös saattaa uusia aloja, kuten kemian- ja alumiiniteollisuus.
Päästöoikeudet jaetaan kansallisten päästöoikeuksien jakosuunnitelmien perusteella, joille jäsenmaiden on saatava komission hyväksyntä. Ensimmäiselle kaudelle päästöoikeuksia on jaettu nykyistä päästötasoa enemmän. Päästöoikeudet jaetaan pääasiassa ilmaiseksi siten, että jokainen laitos saa oikeuksia aikaisemman päästötasonsa perusteella.
Päästökauppaan kuuluvat yritykset voivat ns. linkkidirektiivin perusteella korvata päästövähennyksiä myös Kioton pöytäkirjan joustomekanismien avulla. Puhtaan kehityksen mekanismia voi käyttää vuodesta 2005 ja yhteistoteutusta vuodesta 2008 alkaen.
Hankituilla päästövähennyksillä voi täydentää, mutta ei korvata EU:n omia päästövähennyksiä. Jokaisen jäsenmaan on asetettava joustomekanismien käytölle laitoskohtainen katto.
Jos laitos ylittää päästöoikeutensa, sen on maksettava jokaisesta hiilidioksiditonnista sakko, jonka suuruus on 40 euroa ensimmäisellä ja 100 euroa toisella kaudella. Laitokset, joilla on ylimääräisiä päästöoikeuksia, voivat säästää ne toiselle kaudelle, jos jäsenmaa niin päättää.
Suomi ja EU:n päästökauppa
Valtioneuvosto hyväksyi päästöoikeuksien alkujakosuunnitelman päästökaupan ensimmäiselle kaudelle eli vuosille 2005–2007. Sen mukaisesti kaikki päästöoikeudet jaettiin maksutta historiallisten päästöjen perusteella. Ylimääräisiä päästöjä ei Suomessa voi siirtää toiselle kaudelle.
Päästöoikeuksia jaettiin 136,5 miljoonaa tonnia vuosille 2005–2007, mistä 2,5 miljoonaa tonnia on varattu mahdollisille uusille laitoksille. Jäljelle jäävä 134 miljoonaa tonnia on suurin EU-komission sallima määrä. Se perustuu kauppa- ja teollisuusministeriön päästökauppaan kuuluville laitoksille tekemiin kyselyihin.
Suomen erityispiirteenä on, että poikkeuksellisen pienet, alle 20 megawatin kaukolämmön tuotantolaitokset, on otettu mukaan päästökauppaan. Perusteluna on kaukolämpölaitosten tasaveroinen kohtelu.
Päästökauppa on Suomessa nostanut sähkön hintaa. Osan sähkön tuottajista arvioidaan saavan ansiotonta windfall-arvonnousua siten, että esimerkiksi 10 euron päästöoikeuden hinnalla niiden tulot lisääntyisivät 450 miljoonalla eurolla vuodessa. Suomen energia- ja ilmastostrategiassa todetaan, että tämän arvonnousun verottamista selvitetään.
Uusiutuvan energian edistäminen
|
Kuva 3. Uusiutuvan energian osuus ja tavoite sähköntuotannossa EU:n jäsenmaissa vuonna 2002. |
Uusiutuvan energian käytön edistäminen Euroopan unionissa perustuu vuonna 1997 hyväksyttyyn tavoitteeseen, jonka mukaan uusiutuvan energian osuus kokonaisenergiankulutuksesta on nostettava kuudesta 12 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteen edistämiseksi on säädetty direktiivit uusiutuvasta energiasta sähköntuotannossa ja biopolttoaineista. Näillä pyritään nostamaan osuus 10 prosenttiin, ja puuttuvan kahden prosentin toivotaan tulevan uusiutuvan energian käytöstä lämmityksessä ja jäähdytyksessä.
RES-E-direktiivin mukaan uusiutuvan energian osuus sähkönkulutuksesta on nostettava vanhoissa jäsenmaissa 22,1 prosenttiin. Suomen tavoite on 31,5 prosenttia, koska täällä uusiutuvilla energialähteillä tuotetaan jo nyt lähes 30 prosenttia sähköstä ja potentiaali esimerkiksi puusähkön käytön laajentamiseksi on suuri.
Tavoitetta edistetään useilla ohjauskeinoilla. Syöttötariffit takaavat tuottajille tietyn hinnan uusiutuvasta energiasta ja ostovelvoite velvoittaa energiayhtiöt hankkimaan tietyn osuuden sähköstään uusiutuvista energianlähteistä. Lisäksi uusiutuvaa energiaa tuetaan suoraan ja hallinnollisia esteitä tuotannolle poistetaan.
Direktiivi on edistänyt voimakkaasti tuulivoiman käyttöä useissa EU:n jäsenmaissa, kuten Saksassa, Espanjassa ja Tanskassa. Bioenergian käyttö sähköntuotannossa ei kuitenkaan ole edistynyt toivotulla tavalla, joten ilman uusia toimenpiteitä uusiutuvan energian osuus sähkönkulutuksesta noussee vain noin 18 prosenttiin. (EU-komissio 2004b)
Biopolttoainedirektiivin mukaan biopolttoaineen osuuden kaikesta myydystä bensiinistä ja dieselistä on noustava 5,75 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Vuonna 2004 osuus oli vain 0,6 prosenttia. Tavoitteeseen pyritään erityisesti edistämällä biopolttoaineiden verotuksen keventämistä jäsenmaissa. (EU-komissio 2004b)
Euroopan unioni käyttää vuosittain noin 100 miljoonaa euroa uusiutuvan energian tutkimukseen, mutta suunta on ollut 1980-luvun alun huippuvuosista voimakkaasti laskeva. Myös EU:n 15 vanhan jäsenmaan käyttämä summa, noin 300 miljoonaa euroa vuodessa, on huomattavasti pienempi kuin huippuvuosien 450 miljoonaa. (EREC 2005) IPCC linjaa neljännessä arviointiraportissaan (2007), että julkinen tuki on tärkeää innovaatioille sekä teknologian kehittämiselle ja käyttöönotolle. Energiatutkimuksen valtionrahoitus on nykyään kuitenkin vain noin puolet 1980-luvun tasosta.
Energiansäästö
|
Kuva 4. Bruttokansantuotteen, energiankulutuksen ja energiaintensiteetin kehitys EU:ssa. |
EU:n energiankulutusta on komission mukaan mahdollista vähentää kustannustehokkaasti vuoteen 2020 mennessä jopa 20 % energiaa säästämällä. Komissio pitääkin energiansäästöä nopeimpana ja tehokkaimpana keinona vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä ja toteuttaa siten Kioton pöytäkirjan velvoitteet. (EU-komissio 2005b)
1990-luvulla energiatehokkuus lisääntyi EU:ssa keskimäärin 1,4 prosenttia vuodessa. Sen jälkeen kehitys on kuitenkin hidastunut 0,5 prosenttiin. Komission mukaan tämä osoittaa, ettei energiatehokkuutta ole kehitetty tarpeeksi voimallisesti. (EU-komissio 2005b)
EU:lla ei ole sitovaa tavoitetta energiansäästölle. Komissio on ehdottanut, että jäsenvaltiot sitoutuvat vähentämään energiankulutustaan vuoteen 2012 saakka prosentin vuodessa.
Direktiivi energian loppukäytön tehokkuudesta ja energiapalveluista on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2006. Siinä säädetään energiansäästön tavoitteista ja velvoitetaan energiayhtiöt yhdistämään energiapalvelut, kuten valaistuksen ja lämmityksen järjestäminen, energian myyntiin. Tällä kannustetaan yrityksiä suosimaan tehokkaita energiaratkaisuja.
Varsinainen energiansäästö toteutetaan lainsäädännöllä eri sektoreilla, kuten rakennuksissa, kodinkoneissa ja toimistolaitteissa ja energiantuotannossa. Sen lisäksi EU tukee energiansäästön tutkimusta ja toteuttaa tiedotus- ja opetuskampanjoita.
Rakennukset
Suurin energiansäästön potentiaali on rakennuksissa, sillä niiden osuus koko energiankulutuksesta on jopa 40 %. Rakennusten energiatehokkuutta säätelevä direktiivi tulee voimaan tammikuussa 2006.
Rakennusten energiankulutusta vähennetään asettamalla kaikille uusille ja yli 1 000 neliömetrin remontoitaville rakennuksille energiatehokkuusstandardit, jotka koskevat mm. valaistusta, lämmitystä, ja eristystä. Lisäksi käyttöön otetaan rakennusten energiatodistukset ja lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien pakolliset säännölliset tarkastukset.
Laitteet
Asumis-, teollisuus- ja palvelusektorin energiaa kuluttavien laitteiden suunnittelua säätelee puitedirektiivi, joka ei sisällä sitovia energiankulutusta koskevia vaatimuksia. Sen tarkoitus on mahdollistaa tulevaisuudessa yhdenmukaiset säännökset laitteiden ympäristöystävällisen suunnittelun varmistamiseksi. Liikennevälineet eivät kuulu direktiivin piiriin.
Kodinkoneiden osuus EU:n energiankulutuksesta on noin 25 %. Energiansäästöä edistetään kahdella pääasiallisella keinolla eli pakollisilla energiatehokkuusmerkinnöillä ja energiankulutuksen normeilla. Energiatehokkuusmerkintöjä on säädetty useille erilaisille kodinkoneille, ja joillekin laitteille, kuten jääkaapeille ja pakastimille, on asetettu sitova standardi.
Lisäksi teollisuuden kanssa on solmittu vapaaehtoisia sopimuksia mm. televisio- ja videolaitteiden valmiustilojen energiankulutuksesta. Toimistolaitteille ei ole sitovia energiatehokkuusvaatimuksia, vain vapaaehtoinen energiatehokkuusmerkintä.
Energiantuotanto
EU:n toisessa sähködirektiivissä on asetettu jäsenvaltioille kannustimia edistää hajautettua energiantuotantoa, koska se vähentää sähkön siirrosta syntyvää hävikkiä.
Sähkön ja lämmön yhteistuotantoa edistetään myös lainsäädännöllä, mutta yhteistuotannolle ei ole määrällistä tavoitetta. Tällä hetkellä sillä tuotetaan 13 % EU:n sähköstä.
Suurin haaste EU:n energiantuotannon tehokkuudessa on kuitenkin vanhat, huonolla hyötysuhteella toimivat tuotantolaitokset. Rahoituksen varmistaminen niiden uudistamiseen on komission mukaan tärkein yksittäinen tehtävä. (EU-komissio 2005)
Liikenne
Euroopan unionilla ei ole liikenteen energiankulutusta tai hiilidioksidipäästöjä säätelevää lainsäädäntöä. Biopolttoaineiden käyttöä edistävää direktiiviä käsitellään Uusiutuvan energian edistäminen -osiossa.
Eurooppalaisten, japanilaisten ja korealaisten autovalmistajien kanssa on tehty vapaaehtoinen sopimus uusien autojen keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä 120 grammaan kilometriä kohden vuoteen 2008–2009 mennessä. Tavoitetta ei näillä näkymin saavuteta.
Lentoliikenne tuottaa 2–3 prosenttia EU:n hiilidioksidipäästöistä, ja sen epäsuora vaikutus ilmastonmuutokseen on vielä suurempi. Sektorin päästöjen uskotaan kasvavan nopeasti myös EU:ssa.