Suomen ilmastopolitiikka
Suomen ilmastopolitiikka perustuu Kioton pöytäkirjan tavoitteiden toteuttamiselle. Euroopan unionin 15 vanhalle jäsenmaalle on asetettu kahdeksan prosentin päästövähennys vuoteen 1990 verrattuna, ja unionin sisäisessä taakanjaossa Suomen tavoitteeksi tuli päästöjen vakiinnuttaminen vuoden 1990 tasolle eli noin 70,5 miljoonaan hiilidioksiekvivalenttiditonniin.
EU:n direktiivit säätelevät ilmastopolitiikkaa kaikissa unionin jäsenmaissa. Koska Suomi kuuluu EU:n päästökauppajärjestelmään, suomalaisille päästökauppasektorin laitoksille on jaettu tietty määrä päästöoikeuksia. Päästövähennysten vaihtoehtona niillä on päästöoikeuksien ostaminen muualta Euroopasta.
Suomella on EU:n uusiutuvan energian lainsäädännön perusteella myös tavoitteena nostaa uusiutuvan energian osuus sähköntuotannossa 31,5 prosenttiin ja biopolttoaineiden osuus liikenteen polttoaineista 5,75 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.
Euroopan unionin ilmastopolitiikka
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia
Suomen ilmastopolitiikkaa käsitellään kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa, jonka hallitus antoi eduskunnalle tiedoksi marraskuussa 2005. Strategiassa määritellään Suomen toimet Kioton tavoitteeseen pääsemiseksi. Strategiaan kuuluu useita taustaselvityksiä, joissa arvioidaan Suomen päästökehitystä, mahdollisia päästövähennyksiä ja myös pitkän aikavälin ilmastopolitiikkaa. Uusia päästövähennyskeinoja strategiassa ei esitetä.
Strategia perustuu oletukseen, että Suomen päästöt ovat vuodessa noin 81,5 miljoonaa tonnia, kun Kioton pöytäkirjan perusteella niiden pitäisi olla vuoden 1990 tasolla eli 70,5 miljoonaa tonnia vuodessa. Sähkön ja energian kulutuksen odotetaan kasvavan, vaikka päästövähennyksiin tähtäävät toimenpiteet otetaan huomioon.
Suomen päästöt jaetaan strategiassa EU:n päästökauppaan kuuluviin ja sen ulkopuolelle jääviin. Päästökauppasektoriin kuuluu suurin osa energiantuotannosta, kun taas päästökauppasektorin ulkopuolelle jäävät mm. liikenne ja maatalous. Suomessa päästökauppasektori on tuottanut noin 40–50 miljoonaa ja päästökaupan ulkopuolinen sektori 35–40 miljoonaa hiilidioksiditonnia vuodessa.
Strategiassa painotetaan päästökauppaa tärkeimpänä ohjauskeinona. Strategia sisältää myös muita keinoja, kuten uusiutuvan energian tai investointi- ja verotuilla toteutettavan energiansäästön. Uusia tavoitteita on asetettu esimerkiksi uusiutuvalle energialle ja erityisesti biopolttoaineille. Päästökaupan ulkopuolisen sektorin päästövähennysmahdollisuuksien väitetään strategiaa varten tehdyssä, eri ministeriöiden raportteihin perustuvassa arviossa olevan vain noin miljoona tonnia Kioton tavoitekauden loppuun mennessä.
Päästökauppasektorille jää noin 10 miljoonan hiilidioksiditonnin vähennystarve, jotta Kioton tavoitteeseen päästään. Hallituksen suunnitelmissa on ostaa yrityksille noin kaksi miljoonaa tonnia ylimääräisiä päästöyksiköitä Kioton hankemekanismeista. Ulkomaisten päästöyksiköiden osto perustuu siihen, että ne ovat energia- ja ilmastostrategian mukaan halvin tapa päästä Kioton tavoitteeseen.
Strategian kokonaiskustannusten arvioidaan olevan noin 100 miljoonaa euroa, mistä 60 miljoonaa käytetään uuden teknologian kehittämiseen. Energian investointitukeen käytetään strategian mukaan noin 26 miljoonaa euroa eli tuki vähenee. Päästöyksiköiden ostamiseen Kioton mekanismeilla käytetään noin 12 miljoonaa euroa vuodessa.
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia taustaselvityksineen
Uusiutuva energia
Suomen ilmastostrategian tavoitteena on, että uusiutuvan energian kokonaiskäyttö kasvaisi ainakin neljänneksellä vuoteen 2015 mennessä ja vähintään 40 prosentilla vuoteen 2025 mennessä. Tällöin uusiutuvan energian osuus nousisi 23 prosentista vuonna 2003 noin kolmannekseen primäärienergiasta.
Uusiutuvan energian kehittämisessä kiinnitetään huomiota erityisesti biopolttoaineiden, kuten hakkeen, peltoenergian, kierrätyspolttoaineen ja biokaasun käytön lisäämiseen. Niiden osuuden toivotaan kolminkertaistuvan kuuteen prosenttiin 15–20 vuoden aikana.
Strategiassa katsotaan, että vesivoiman kehittämisen mahdollisuudet ovat Suomessa rajalliset. Tuulivoimaa pidetään tärkeänä teknologiana lähinnä viennin kannalta. Esimerkiksi investointitukia myönnetään strategian mukaan vain uutta teknologiaa sisältäville hankkeille, eikä tuulivoimalle aseteta tavoitetta.
Syöttötariffeja ja vihreitä sertifikaatteja, joita käytetään laajamittaisesti useissa EU-maissa, ei pidetä strategiassa toimivina ratkaisuina.
Energiansäästö ja energiatehokkuus
Kotimaisten päästövähennysten toinen kulmakivi uusiutuvan energian edistämisen ohella on energiansäästö ja energiatehokkuus. Kansallisen ilmastostrategian toimilla, kuten vapaaehtoisilla energiansäästösopimuksilla ja teknologian kehittämisellä, toivotaan Kioton ensimmäisen tavoitekauden loppuun eli vuoteen 2012 mennessä päästävän noin viiden prosentin energiansäästöön arvioituun kasvuun verrattuna..
Strategiassa todetaan, että paljon energiaa kuluttavalle sähkölämmitykselle ei aseteta erillistä veroa, koska päästökauppa on nostanut sähkön hintaa ja tehtyjen selvitysten perusteella mahdollinen vero on teknisesti vaikea toteuttaa.
EU-lainsäädännön mukaisesti Suomessa on myös säädetty energiatehokkuusvaatimukset esimerkiksi kylmälaitteille. Kauppa- ja teollisuusministeriö on myös laatinut ohjeet energiansäästön huomioimiseksi julkisissa hankinnoissa.
Muita toimenpidealueita
Ministeriössä laadittujen selvitysten perusteella päästöjä pyritään vähentämään päästökauppasektorin ulkopuolella esimerkiksi kunnissa ja liikenteessä. Strategiassa todetaan, että nieluina toimivien metsien raivaamista pyritään vähentämään.
Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on strategian mukaan tärkeä osa Suomen ilmastopolitiikkaa. Vuosille 2006–2010 esitetään muun muassa tutkimusohjelman perustamista ja investointisuunnitelmien tekemistä, mutta erillistä rahoitusta sopeutumiselle ei varata.
Paljon päästöjä tuottavan turpeen kilpailukyky suhteessa hiileen on strategian mukaan tärkeä tekijä, joka on varmistettava pääasiassa sen kotimaisuuden ja työllistävän vaikutuksen vuoksi.
Energiaverotus
Suomen nykyinen energiaverotusjärjestelmä on ollut voimassa vuodesta 1997. Energiaverot tuottavat lähes 10 % valtion verotuloista, ja ne jaetaan kahteen osaan: perusveroon ja lisäveroon, jota kannetaan fossiilisista polttoaineista ja sähköstä.
Lämmitys- ja liikenteen polttoaineiden lisävero kannetaan polttoaineiden hiilisisällön mukaan. Poikkeuksena ovat maakaasu, jonka vero on puolet sille kuuluvaa alempi, ja paljon kasvihuonekaasujen päästöjä tuottava turve, jota ei sen kotimaisuuteen vedoten veroteta lainkaan.
Sähköntuotannossa polttoaineita ei veroteta tuotanto- vaan kulutusvaiheessa. Tällöin kaikilla polttoaineilla on sama vero, ja kuluttaja maksaa veron kulutuksen mukaan. Uusiutuvaan energiaan perustuvalle sähköntuotannolle maksetaan tukia, jotta niiden kilpailukyky markkinoilla paranisi. Paljon energiaa kuluttavalle teollisuudelle palautetaan myös osa niiden maksamista energiaveroista.
Energia- ja ilmastostrategian mukaan teollisuuden sähköveroa alennetaan, koska päästökauppa on nostanut sähkön hintaa.