Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

EU luonnostelee vuoden 2012 jälkeistä ilmastopolitiikkaa • 3.11.2005uutisarkisto

Euroopan unionin ympäristöministerit ovat esittäneet Luxemburgin-kokouksessaan kaikille maailman maille suunnatun vetoomuksen maailmanlaajuisen, vuoden 2012 jälkeisen ilmastosopimuksen puolesta. Ilmastoaktivistien mielestä unionin täytyy kuitenkin esittää vetoomusta selkeämpi aikataulu suunnitelman etenemiselle.

Unionin odotetaan ottavan johtoasema tämän vuoden lopulla käytävissä Montrealin ilmastoneuvotteluissa.

"EU haluaa tietenkin nähdä mahdollisimman monen maan osallistuvan Kioton-jälkeisen suunnitelman tekoon, sillä kyseessä maailmanlaajuinen ongelma", EU:n puheenjohtajamaan Ison-Britannian ympäristöministeri Margaret Beckett sanoi.

Vetoomusteksti ei erityisesti maininnut unionin omaa tavoitetta eli päästöjen leikkaamista 15-30 prosenttia vuoden 1990 päästötasosta vuoteen 2020 mennessä. Kioton sopimuksen jälkeisiksi keinoiksi luetellaan esimerkiksi hiilidioksidin päästökauppa, uusien teknologioiden kehittäminen ja ilmastonmuutoksen aiheuttamiin muutoksiin sopeutuminen.

Beckettin mukaan teksti jättää EU:lle neuvotteluvaraa kansainvälisellä areenalla.

Euroopan Maan ystävien mukaan teksti ei kuitenkaan ole riittävän vahva, kun ongelman vakavuus ja kiireellisyys huomioidaan. Järjestöä huolestuttaa erityisesti se, ettei tekstissä aseteta sopimuksen solmimiselle takarajaa, johon pyritään.

"Euroopan unionilla ei ole varaa luopua johtajan asemastaan, jos se pyrkii rajoittamaan ilmastonmuutoksen vahinkoja ihmisille, ympäristölle ja taloudelle. Euroopan pitäisi tehdä Montrealissa selväksi, että uusi sitoumuskausi tulee neuvotella vuosiin 2007–2008 mennessä ja sen tulee johtaa suurempiin, sitoviin päästövähennyksiin teollisuusmaissa", ilmastokampanjan vetäjä Jan Kowalzig kommentoi.

Ympäristöministerit näkivät Brysselissä 100-metrisen muurin, joka muodostui tuhansien eurooppalaisten maalaamista, tehokkaampaa ilmastopolitiikkaa vaativista kylteistä.