EU:n päästökaupan perusteet • 1.2.2004
Lokakuussa 2001 EY:n komissio antoi ehdotuksensa direktiiviksi, joka koskee EU:n sisäistä, yritysten välistä kasvihuonekaasuilla käytävää kauppaa. Direktiivin tarkoituksena on saada EU:n jäsenmaat vähentämään ilmakehää lämmittävien kasvihuonekaasujen päästöjään kustannustehokkaalla tavalla, jotta EU voisi täyttää Kiotossa vuonna 1997 saamansa velvoitteen.
Parin vuoden tiukkojen neuvottelujen jälkeen direktiivi on hyväksytty ja päästökauppa voi alkaa vuoden 2005 alussa. Vuosina 2005–07 kauppaa käydään vain hiilidioksidipäästöillä ja EU:n sisällä. Vuodesta 2008 päästökauppa voi laajeta koskemaan myös muita kasvihuonekaasuja.
Kiotossa päästökauppa hyväksyttiin yhdeksi niistä mekanismista, joita osapuolet voivat käyttää päästöjä vähentävien kotimaisten toimien lisäksi. Pöytäkirja koskee ensisijaisesti valtioiden välistä päästökauppaa. Se ei kuitenkaan estä sitä, että valtiot valtuuttaisivat yritykset käymään puolestaan päästökauppaa.
Päästökaupan keskeinen periaate on, että kaupan piirissä olevien laitosten päästöille määrätään yläraja. EU:n direktiivi säätelee juuri tätä jakotapaa varsin yksityiskohtaisesti. Jos laitos alittaa sille myönnetyt päästömäärät eli päästöoikeudet, se voi myydä käyttämättä jääneet oikeudet markkinoille tai sellaiselle yritykselle, jonka omat päästöoikeudet eivät riitä.
EU:ssa päästöoikeudet annetaan toimijoille ilmaiseksi. Direktiivi tuntee myös huutokauppamahdollisuuden: jäsenmaa voi huutokaupata päästöoikeuksista viisi prosenttia vuosille 2005-08 ja kymmenen prosenttia seuraaville viidelle vuodelle. Suomessa huutokauppaan ei mennä.
Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvaneet selvästi yli vuoden 1990 tason, mikä on meidän tavoitetasomme vuosille 2008-12. Useimmat suomalaiset energiantuottajat joutuvat ostamaan päästöoikeuksia muista EU-maista. Tätä johtopäätöstä tukevat myös komission teettämät selvitykset.
Suomalaiset yritykset tuntevat direktiivin epäoikeudenmukaiseksi, koska ne sanovat toteuttaneensa sen mitä muut ovat vasta suunnittelemassa. Päästöoikeuksia ostaessaan suomalaisyritykset tulisivat siis rahoittamaan kilpailijoidensa toimenpiteitä. Samat toimet rahoitettaisiin kahteen kertaan.