Huomio pääkaupunkiseudun energiankulutukseen • 1.11.2006
Pääkaupunkiseutu, maamme ainoa metropolialue, on valtakunnan mittakaavassa suuri kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttaja. Lähes miljoonan asukkaan elämä: asuminen, liikkuminen, toimeentulon hankkiminen sekä vapaa-ajan vietto erilaisine palveluineen synnyttää noin 10 % koko Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Energiankuluttajana pääkaupunkiseutu muodostaa siten kokonaisuuden, joka on samaa suuruusluokkaa kuin Suomen suurimmat raskaan teollisuuden yritykset.
Kotitalouksien ja palvelusektorin sähkönkulutus kasvaa jo voimakkaammin kuin teollisuuden. Väljemmät asunnot ja aina vain mahtipontisemmiksi muuttuvat liike- ja toimistorakennukset vaativat yhä enemmän lämmitysenergiaa. Yksityisautoiluun kannustava taloudellinen ohjaus ja kaupunkisuunnittelu nakertavat joukkoliikenteen, kävelyn sekä pyöräilyn suosiota ja lisäävät liikennemääriä. Tästä kaikesta huolimatta suuriinkin kasvaviin kaupunkeihin suhtaudutaan kuin niiden energiankulutuksella ei olisi mitään merkitystä maamme kasvihuonekaasupäästöjen kannalta.
Pääkaupunkiseudulla kotitalouksien ja palvelusektorin kuluttama energia aiheuttaa 90 % kasvihuonekaasupäästöistä. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudun annetaan rauhassa kehittyä suuntaan, jossa erityisesti sähkönkulutus ja liikennemäärät kasvavat nopeasti ja samalla niihin liittyvät kasvihuonekaasupäästöt.
Liikennejärjestelmien suunnittelu keskittyy lähinnä ratkaisemaan kuinka yhä lisääntyvät autovirrat saadaan mahtumaan kaupunkien kaduille sen sijaan, että tavoitteeksi asetettaisiin liikennemäärien pitäminen tasolla, jonka jo olemassa oleva katu- ja tieverkko pystyy sujuvasti välittämään. Samalla kun euroja palaa uuteen katuinfrastruktuuriin sekä kasvavaan polttoaineenkulutukseen saadaan myös kasvuhuonekaasupäästöt nousuun. Päinvastoin kuin yleensä on tapana väittää, kaupunkirakenteen ja liikennejärjestelmien suunnittelussa päästöjä lisäävät ratkaisut lisäävät myös kustannuksia. Jostain syystä keinot, joilla päästöjä voidaan vähentää kustannustehokkaimmin ja samalla saavuttaa monia muitakin hyötyjä, eivät kuitenkaan kiinnosta päättäjiä.
Kaupunkirakenne sirpaloituu ja pientaloja rakennetaan sähkölämmitteisiksi kuin halvan sähkön ajalle ei olisi loppua näkyvissä. Myös kaukolämmitettyihin rakennuksiin tehdään yhä enemmän sähköllä toimivia järjestelmiä, kuten jäähdytystä sekä märkätilojen lattialämmityksiä, joiden suuri sähkönkulutus voi tulla asukkaalle täytenä yllätyksenä. Rakennukset rakennetaan täyttämään energiatehokkuuden vähimmäis-vaatimukset, vaikka tekniikka antaisi taloudellisesti kannattavat mahdollisuudet huomattavasti parem-paan tasoon.
Kaupunkien rakentamiseen liittyvät kaikkien pitkäikäisimmät investoinnit. Voimalaitokset ja tehtaatkin rakennetaan uudelleen muutaman kymmenen vuoden välein, mutta rakennusten eliniän tulisi olla vähintään sata vuotta ja kaupunkirakenteen ratkaisujen vuosisatojen mittaisia. Ainakin mikäli toimitaan taloudellisesti järkevästi.
Jos unohdan illalla tietokoneen päälle töistä lähtiessäni, voin korjata virheeni heti seuraavana päivänä, eikä syntynyt vahinko ole kovin suuri. Jos ostan tänään ajattelemattomuuksissani energiasyöpön taulutelevision, voin korjata erehdykseni noin kymmenen vuoden kuluttua televisioni hajottua. Jos rakennamme tänään paljon energiaa kuluttavia rakennuksia ja tehokkaan liikennejärjestelmän kannalta mahdottomia asuin- ja työpaikka-alueita, ovat ne kuluttamassa energiaa ja aiheuttamassa päästöjä vielä yli viidenkymmenen vuoden päästä, jolloin päästöjen pitäisi olla enää murto-osa nykyisestä.
Suomi saavutti juuri kyseenalaista kunniaa kolmanneksi suurimmalla ekologisella jalanjäljellä WWF:n listauksessa. Käsiä tästä tuloksesta ei voi pestä sillä, että asumme kylmässä ja pimeässä maassa, jossa on paljon raskasta teollisuutta. Kulutamme sekä suoraan että välillisesti enemmän energiaa kuin meidän osuutemme maapallon yhteisestä kakusta on ja suurelta osin teemme niin aivan turhaan, joko tietämättömyyttämme tai välinpitämättömyyttämme. ”Taloudelliset realiteetit” on helppo mitään tarkoittamaton argumentti, kun todellisuudessa olemme joko älyllisesti laiskoja tai vain haluttomia muutokseen. On kor-kea aika siirtää keskustelu kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä tuotannosta kulutukseen, sillä nykyistä kyltymätöntä energiannälkäämme ei voi tulevaisuudessa tyydyttää ekologisesti kestävästi eikä taloudellisesti järkevästi.