Ilmastorahoitus on Dohassa avainkysymys • 27.11.2012
Maailma on kaksinkertaisen haasteen edessä: miten poistaa köyhyys ja hillitä ilmastonmuutosta? Suurin syy ilmastonmuutokseen ovat rikkaiden teollisuusmaiden kasvihuonekaasupäästöt. Ilmastonmuutoksen seurauksista taas kärsivät eniten kehitysmaiden köyhät.
Ilmastokysymys onkin mitä suurimmassa määrin oikeudenmukaisuuskysymys.
Yksi ilmastoneuvottelujen vaikeimmista kysymyksistä on se, miten kehitysmaiden ilmastotoimet rahoitetaan. Allekirjoittamissaan sopimuksissa rikkaat maat ovat luvanneet tukea ilmastonmuutokseen sopeutumista ja päästöjen vähentämistä kehitysmaissa.
Kööpenhaminan ilmastokokouksessa 2009 päätettiin sekä lyhyen että pitkän aikavälin konkreettisesta tuesta kehitysmaiden ilmastotoimille. Rikkaat maat sitoutuivat avustamaan kehitysmaita 30 miljardilla dollarilla vuoteen 2012 mennessä ja kasvattamaan rahoituksen 100 miljardin dollarin vuositasolle vuoteen 2020 mennessä. Nyt keskustellaan siitä, miten nämä rahat hankitaan, kuka ne kerää ja miten niitä hallinnoidaan ja kanavoidaan.
Kansalaisjärjestöjen ja kehitysmaiden mukaan lupaus ”uusista lisärahoista” (engl. ”new and additional”) tarkoittaa sitä, ettei ilmastotoimien rahoitus saa olla pois kehitysyhteistyöstä. Kehitysyhteistyömäärärahojen käyttäminen ilmastonmuutoksen torjuntaan kaivaisi maata tärkeiden kehitystavoitteiden alta.
Vuosina 2010–2012 Suomi on sitoutunut rahoittamaan kehitysmaiden ilmastotoimia 110 miljoonalla eurolla. Järjestöjen pettymykseksi Suomi on nipistänyt rahoitusosuutensa kehitysyhteistyömäärärahoistaan.
Suomen rahoitusosuus vuodesta 2013 eteenpäin määräytyy kansainvälisten ilmastoneuvottelujen pohjalta. Samaan aikaan hallitus on jäädyttänyt vuosien 2013–2014 kehitysyhteistyömäärärahat vuoden 2012 tasolle. Vuonna 2015 määrärahoista leikataan 30 miljoonaa euroa.
On selvää, ettei hupenevasta potista riitä kahden valtavan haasteen, ilmastonmuutoksen ja globaalin köyhyyden, hillitsemiseen. Ilmastorahoituksen tulee olla aidosti uutta rahaa, jota on mahdollista kerätä lukuisista uusista lähteistä. Hyvä esimerkki on Euroopassa kovaa vauhtia etenevä rahoitusmarkkinavero. Kepa ja Kirkon Ulkomaanapu julkaisivat marraskuussa Uutta rahaa -raportin, jonka tavoitteena on edistää keskustelua innovatiivisesta ja oikeudenmukaisesta ilmastorahoituksesta.
Kepa ja Kirkon Ulkomaanapu haluavat nostaa esille erityisesti seuraavia näkemyksiä ilmastorahoituksesta ja sen keinoista:
- Ilmastorahoituksen tulee olla uutta eikä sitä tule laskea osaksi aiempaa sitoumusta nostaa kehitysyhteistyömäärärahat 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Ilmastorahoitus on erotettava selkeästi kehitysyhteistyö-määrärahoista, jotta molempien tasainen kasvu voidaan saavuttaa. Suomi on kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa sitoutunut siihen, että ilmastorahoitus on aidosti uutta rahaa eikä syö köyhyydenvähentämiseen käytettäviä kehitysyhteistyövaroja.
- Kataisen hallitus on linjannut käyttävänsä päästöoikeuksien huutokaupasta saatuja tuloja ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön. Tästä sitoumuksesta on pidettävä kiinni. EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on kuitenkin nykyisellään epävarma tulolähde, eikä siten yksinään riittävä tai luotettava rahoituslähde kasvavien velvoitteiden täyttämiseksi.
- Suomen tulee ohjata innovatiivisten rahoituskeinojen tuottoja kansainväliseen ilmastorahoitukseen. Nämä varat tulee kanavoida Vihreän ilmastorahaston kautta.
- Suomen tulee laatia ilmastorahoitusstrategia, jossa nimetään ne lähteet, joista Suomen ilmastorahoitus katetaan vuodesta 2013 eteenpäin. Rahoituksen hallinnoinnissa, kohdentamisessa ja raportoinnissa keskeisinä periaatteina tulee olla läpinäkyvyys, kehitysmaiden omistajuus ja sukupuolten välinen tasa-arvo. Rahoituksen tuleejakautua tasaisesti ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen.
- Suomen tulee ajaa erityisesti kestävää kehitystä edistävien ilmastorahoituskeinojen käyttöönottoa. Erityisen kannatettavia ovat julkiset rahoituslähteet, jotka noudattavat yhteisen mutta eriytetyn vastuun periaatetta sekä saastuttaja maksaa -periaatetta. Tällaisia ovat esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tukien poisto, hiilidioksidiverotsekä lentoliikenteen ja merenkulun maksut.