Jos haluu saada • 16.11.2013
Etukäteen oli selvää, että ilmastorahoituksesta tulisi yksi Varsovan ilmastokokouksen ratkaisevista kysymyksistä. On silti yllätys, kuinka suurta roolia se nyt pelaa.
Yksinkertaistettuna asetelma on tämä.
Kehitysmaat vaativat selkeitä lupauksia siitä, kuinka teollisuusmaat rahoittavat ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja sen vaikutuksiin sopeutumista.
Ennen kuin pöydällä on jotain selkoa siitä, millaista rahoitusta lähivuosina on luvassa, kehitysmaaryhmän valmius sopia muista aiheista on rajallista. (Kehitysmaan määritelmä ilmastoneuvotteluissa pohjaa vuonna 1992 tehtyyn listaan eikä yleisesti käytettyyn Maailmanpankin tulotasoperustaiseen listaukseen.)
Rahoitus on noussut esiin myös neuvotteluissa, joiden piiriin se ei lainkaan kuulu. Miltei aiheesta riippumatta kehitysmaat haluavat sopimustekstiin kirjauksia riittävästä rahoituksesta. Tuloksena on mielenkiintoista mutta lopulta varsin hyödytöntä keskustelua aiempien ilmastosopimusten pykälien tulkinnasta.
Teollisuusmaat – ei paljon parempi termi – ovat sitoutuneet nostamaan vuosittaisin ilmastorahoituksensa 100 miljardiin vuoteen 2020 mennessä.
Ennen Varsovan kokousta siitä, kuinka tähän päästään, ei ollut tietoa. Varsovan kokouksen neuvottelut, työpajat ja oheistapahtumat eivät valitettavasti ole juurikaan tilannetta selkeyttäneet.
Erilaisia selvityksiä, skenaarioita, tutkimuksia, kalvoja ja palopuheita on kyllä esitetty – ja ne ovatkin valaisseet monia menetelmiin, laskentatapoihin ja määritelmiin liittyviä kysymyksiä – mutta konkreettiset numerot ja suunnitelmat puuttuvat.
Kokonaiskuvaa mutkistaa, että nyt pöydälle on nostettu myös vuoden 2020 jälkeinen rahoitus sekä ilmastonmuutoksesta jo aiheutuneen peruuttamattoman tuhon ja vahingon korvaaminen. Molemmat erittäin tärkeitä asioita toki.
Rahoituksen lisäksi ilmapiiriä kiristää se, että maapallon elinkelpoisuuden kannalta välttämättömien päästövähennysten sijaan Varsovassa on kilpailtu lähinnä sillä, kuka luistaa härskeimmin entisistä sitoumuksistaan.
Vahvoilla ovat esimerkiksi Kanada, Australia ja Japani.
Viimeksi mainittu pyörsi tänään aiemmin lupauksensa vähentää kasvihuonekaasupäästöjään neljänneksellä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Uusi tavoite on – tadaa! – kasvattaa päästöjä reilulla kolmella prosentilla.
Toisin sanoen ensi viikolla paikalle saapuvilla ministereillä ei ole pulaa jutunaiheista.
Teksti on alunperin julkaistu Kepan blogissa 15.11.2013