Kestävää energiaa kaikille vuoteen 2030 mennessä: kunnianhimoisista tavoitteista ruohonjuuritason toimintaan • 28.3.2013

Luotettavat ja kohtuuhintaiset energiapalvelut – ei mikään itsestäänselvyys

Ennen talvisotaa miltei puolet Suomen maaseututalouksista oli vielä ilman sähköä ja harvaan asutuille kylille sähköt saatiin vasta 1970-luvulla. Saman aikaan puun pienpoltto kotitalouksissa ruuanlaittoon ja lämmöntuotantoon oli jokapäiväistä; sittemmin kaukolämmön yleistyminen taajama-alueilla ja lämmön ja sähkön yhteistuotanto teollisessa mittakaavassa vähensi voimakkaasti puun pienpolttoa, vaikka sillä on edelleen tärkeä rooli erityisesti pientalojen lämmityksessä. 

Lisääntyvästi sähköriippuvaisessa yhteiskunnassamme lyhytkin häiriö sähkönjakelussa muistuttaa luotettavan energiansaannin elintärkeydestä: viime vuosina myrskyjen aiheuttamat useiden päivien sähkökatkot ovat olleet vähemmän tervetulleita esimerkkejä mitä tulevaisuus voi tuoda enenevässä määrin tullessaan. Miljardiluokan investoinnit sähkönjakelun luotettavuuden parantamiseen näkyvät meidän kaikkien kukkarossa jatkuvasti kallistuvana sähkölaskuna, mikä saa ainakin valveutuneimmat kuluttajat pohtimaan vaihtoehtoisia energiantuotantotapoja ja energiansäästöä. Samaan aikaan yrityssektori vaatii kilpailukyvyn nimissä alati lisääntyviä energiatukiaisia valtiolta. Keskitetyn kaukolämpöverkon kannattavuus ei sekään ole itsestäänselvyys tilanteessa, jossa rakennuskannan energiatehokkuutta pyritään merkittävästi parantamaan jopa nolla- ja plus-energiatasoille, jolloin rakennuksista ja niiden käyttäjistä tulisi nykyisten energiasyöppöjen sijasta hajautettuja energiantuottajia. Enenevissä määrin myös valveutuneet taajama-alueiden kerrostaloasukkaat näkevät maa- ja aurinkolämmön realistisena vaihtoehtona vähentämään vastikkeiden nousua, vaikka pakottavilla kaavamääräyksillä käyttäytymistä yritetäänkin ohjata toiseen suuntaan.

Jos jo Suomen kaltaisessa pienessä maassa yhteisistä energia- ja ilmastotavoitteista sopiminen ja yhteistyö niiden saavuttamiseksi on varsin haasteellista, onko Saksalla toivoa oman energiavallankumouksensa saavuttamiseen vuoteen 2050 mennessä, kun hintalapussa lukee 550 miljardia euroa? Entä mikä on tilanne Euroopan ja yleensä teollisuusmaiden ulkopuolella, missä kansalaisten kukkaronnyörit ovat huomattavasti tiukemmalla?

Kestävä energiansaanti - kaikkien ja jokaisen oikeus?

Ne poikkeustilanteet, jotka Suomen sähkönjakelussa aiheutuvat toistaiseksi lähinnä sään ääri-ilmiöistä, ovat kuitenkin monessa kehitysmaassa enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Tälläkin hetkellä noin 1,3 miljardia ihmistä eli joka viides ihminen maailmassa on ilman sähköä ja sen suomia mahdollisuuksia työskentelyyn, tiedonsaantiin ja oppimiseen sekä liiketoimintaan. Noin 2,7 miljardia ihmistä käyttää ruuanlaitossa ja lämmityksessä tehottomia ja saastuttavia liesiä, joissa poltetaan puuta, puuhiiltä, hiiltä ja lantaa. Tämä altistaa myös perheenjäsenet myrkyllisille savukaasuille ja aiheuttaa uusien tutkimusten mukaan vuosittain jopa 4 miljoonan ihmisen ennenaikaisen kuoleman.

Afrikassa ja erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tilanne on huonoin: 600 miljoonaa ihmistä ja 10 miljoonaa pk-yritystä on sähkönsaantia vailla. Etelä-Afrikkaa lukuun ottamatta energiankulutus on vain 1 prosentti OECD-maiden kulutuksesta ja Afrikan maiden yhteenlaskettu sähköntuotanto-kapasiteetti vain 80 GW (vrt. EU 932 GW vuosi 2012). Sielläkin, jossa sähköä on saatavilla, aiheuttaa sähköverkkojen huono kunto ja alhainen kapasiteetti jatkuvasti jakeluhäiriöitä ja – keskeytyksiä, mikä vaikeuttavaa sekä yritys- että muuta toimintaa ja heikentää yritystoiminnan kannattavuutta. Samaan aikaan esimerkiksi Afrikassa on Maailmanpankin mukaan valtavasti hyödyntämätöntä uusiutuvan energian potentiaalia: 45 GW vesivoimaa, 15 GW geotermistä energiaa, yli 1000 GW tuuli- ja aurinkoenergiaa. Tämän päälle tulevat vielä viime aikoina löydetyt Länsi- ja Itä-Afrikan luonnonkaasuvarannot, joiden hyödyntäminen on sekin ilmasto- ja energiaomavaraisuusnäkökulmista järkevämpää kuin nykyinen pitkälti tuontihiileen, -öljyyn ja – kaasuun pohjautuva energiantuotanto. Kuitenkin Afrikan ja Aasian kansantalouksien vahva kasvu, jonka avulla monet kehittyvät taloudet ja kehitysmaat ovat onnistuneet myös vähentämään köyhyyttä, uhkaa tyrehtyä energiapulaan ellei jotain tehdä ja vieläpä nopeasti.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon lanseerasi syyskuussa 2011 Kestävän energian aloitteen, jonka tavoitteena on vuoteen 2030 mennessä turvata kestävä energiansaanti kaikille maailman kansalaisille sekä kaksinkertaistaa energiatehokkuuden parannusvauhti ja uusiutuvan energian osuus globaalista energian tuotannosta. Aloitteen avulla on pyritty maailmanlaajuisesti kokoamaan ja sitouttamaan energiasektorin julkiset ja yksityiset toimijat, mukaan lukien kehitysavunantaja- ja saajavaltiot, monikansalliset yritykset, pankit ja kehitysrahoituslaitokset sekä kansalaisjärjestöt yhteisen toimenpideohjelman toteuttamiseen. Toimenpideohjelma laadittiin YK:n kestävän energian teemavuotena 2012 ja aloitteen toimeenpanon vauhdittamiseksi YK:n yleiskokous julisti joulukuussa 2012 vuodet 2014–2024 YK:n kestävän energian vuosikymmeneksi. Toimeenpanovaihetta vetämään on nimitetty UNIDO:n nykyinen pääjohtaja Kandeh Yumkella, jolla on varsin vaikea tehtävä koordinoida lukuisia eri näkemyksiä ja poliittisia valintoja edustavaa avunantajien ja muiden toimijoiden joukkoa, vaikka entisenä ministerinä hänellä on onnistumiseen mitä parhaimmat edellytykset. Kehitysmaiden oma rooli aloitteen toteuttamisessa on tosin sekin vielä osin selventämättä.

Kumppanuusohjelmilla kohti kestävää energiansaantia

Suomen valtio tukee kehitysyhteisvarojen avulla YK:n kestävän energian aloitteen tavoitteiden toteutumista alueellisten Energia- ja ympäristökumppanuusohjelmien kautta. Ohjelmia toteutetaan tällä hetkellä Keski-Amerikassa, Eteläisessä ja Itä-Afrikassa, Mekongin alueella, Indonesiassa ja Andien alueella yhteensä 32 maassa. Ohjelmista myönnetään avointen hankehakujen kautta avustuksia hankkeisiin, joissa saadaan aikaan energiansaantia lisääviä investointeja ja uutta liiketoimintaa hyödyntämällä paikallista uusiutuvaa energiaa ja/tai lisäämällä energiatehokkuutta. Avustukset täydentävät hankkeen toteuttajan omaa ja muuta rahoitusta ns. siemenrahoituksena.

Koska rahoitustarve kohdealueilla on valtava ja muita vastaavia alkuvaiheen hankekehitystä tukevia rahoituslähteitä varsin vähän erityisesti pienen ja keskisuuren kokoluokan hankkeissa (0-20 MW), on kilpailu rahoituksesta kova. Suomen veronmaksajille tämä on hyvä uutinen: varsin tiukkojen valintakriteerien kautta valittujen hankkeiden tuloksellisuus pyritään varmistamaan loppuun saakka. Ei riitä, että saatu rahoitus käytetään tehokkaasti oikeaan tarkoitukseen ja oikealla tavalla, vaan hankkeiden tulokset on pystyttävä hyödyntämään laajemminkin. Jos hankkeessa on vaikka kehitetty yrittäjälähtöinen liiketoimintamalli pientalojen aurinkosähköjärjestelmien jakeluverkoston laajentamiseen maaseutukylässä, pyritään hanketoteuttajaa tukemaan mallin monistamisessa myös uusissa kylissä tarjoamalla neuvontapalveluita liiketoiminnan kehittämisessä ja yhteyksiä rahoittajiin. Jos tuettu toteutettavuusselvitys osoittaa, että investointi biokaasulaitokseen on kannattamaton johtuen paikallisen lainsäädännön puutteellisuudesta, yritetään näitäkin esteitä poistaa tukemalla sekä politiikkasuositusten että teknisempien selvitysten valmistelua. Parhaimmillaan kaupallisesti kannattavaksi todennetut hankkeet synnyttävät sekä monistettavissa olevia investointeja että luovat työpaikkoja ja toimeentuloa paikalliselle väestölle sekä tuovat verotuloja paikallisyhteisöjen palvelujen kehittämiseen.

Ohjelmista myönnetty siemenrahoitus on osaltaan onnistunut siinä, mihin muutkin avunantajat energiasektorilla pyrkivät: houkuttelemaan yksityistä rahoitusta taloudellisesti kannattaviin paikallista uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta hyödyntäviin investointeihin ja liiketoimintaan, jonka kautta energiansaantia vailla olevat ihmiset ja yritykset saavat maksukykyynsä nähden kohtuuhintaisia energiapalveluja. Vaikka Suomen rahallinen panostus energiasektorin kehitysyhteistyöhön on tarpeisiin verrattuna ”vähämerkityksellistä”, on sillä kerrannaisvaikutusten kautta huomattavasti siemenrahoitusta suurempi vaikuttavuus. Kumppanimaiden sitoutuminen ohjelmien toteuttamiseen on vahva: ohjelmien toteutusta seuratessa ei ihmettele, että jo puolet uusiutuvan energian asennetusta kapasiteetista on kehitysmaissa. Tässä suhteessa kehitys näyttää kulkevan toisinpäin: se, mikä meille on poikkeusratkaisu, on kehitysmaissa kohta arkipäivää.

Aloitteen kotisivut: http://www.sustainableenergyforall.org/

Suomen tukemien Energia- ja ympäristökumppanuusohjelmien yhteiset kotisivut: http://eepglobal.org/