Kioton pöytäkirjan ratifiointi ja Venäjän ilmastopolitiikka • 1.12.2004 • puheenvuorot

Venäjä ratifioi Kioton pöytäkirjan pääasiassa poliittisista, ei taloudellisista tai ilmastonmuutoksen aiheuttamaan uhkaan liittyvistä syistä. Ratifiointi on lisännyt Venäjän arvovaltaa maailmanlaajuisesti, vahvistanut YK:n roolia ainoana järjestelmänä globaalien ongelmien ratkaisemiseksi, ja parantanut Venäjän suhteita useisiin valtioihin ja globaaleihin johtajiin. Erityisesti EU:n ja Venäjän suhteet ovat kehittyneet, mikä on edistänyt Venäjän toivomaa WTO-jäsenyyttä.

Kioton pöytäkirjan ratifiointi ei kuitenkaan riitä Venäjän ilmastopolitiikan ohjaajaksi, sillä ilmastopolitiikkaa halutaan tehdä ennen kaikkea talouden kehittämisen näkökulmasta.

Hallitus on tähän mennessä tehnyt vain kaksi päätöstä tulevaisuuden ilmastopolitiikasta. Vuoden 2004 mennessä loppuun mennessä talousministeriö laatii yhdessä muiden ministeriöiden ja virkamiestahojen kanssa kansallisen toimintasuunnitelman Kioton hankemekanismeista.

Luonnonvaraministeriö taas valmistelee yhdessä muiden ministeriöiden kanssa ehdotuksia kasvihuonekaasujen laskentajärjestelmän toteuttamisesta. Tämä on selkeä merkki siitä, että Venäjä tahtoo toimia YK:n ilmastosopimuksen sääntöjen mukaisesti ja toteuttaa kasvihuonekaasujen raportointia ja valvontaa koskevien Kioton pöytäkirjan viidennen ja seitsemännen artiklan määräykset tunnollisesti.

Venäjän ilmastopolitiikkaa ei vielä voi esittää selkeänä ja yksiselitteisenä toimenpiteiden listana. Tärkeimmät suuntalinjat voi kuitenkin tiivistää seuraavasti:

• Venäjä ei myy ylimääräisiä päästöoikeuksiaan niin nopeasti kuin mahdollista. Tarjonnan rajoittamista pidetään sekä taloudellisista että arvovaltasyistä järkevänä. Potentiaalisia tuloja nopeasta myynnistä, yhtä tai kahta miljardia euroa, ei pidetä kovin merkittävinä.
• Tärkein tavoite on sellaisen päästökauppajärjestelmän kehittäminen, joka tuo ulkomaisia sijoituksia. Hallitus osallistuu sijoitusten ohjaamiseen, mutta ei säätele kaikkea suoraan. Järkevimpänä pidetään projektikohtaista, päästöoikeuksien vuosittaiseen myyntiin perustuvaa järjestelmää. Tällöin venäläiset yritykset kilpailevat päästöoikeuksien käytöstä projekteissa, jotka taas vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä ja tuottavat uusia päästöoikeuksia. Tämä järjestelmä on vielä idean tasolla.
• Myös toimivan kansallisen yhteistoteutusjärjestelmän perustaminen on tärkeää. Venäjä toivookin yksinkertaista kansainvälistä yhteistoteutusjärjestelmää. Yksinkertaisempaa ykkösraidetta, jossa isäntämaa itse todentaa päästövähennyksensä, pidetään toimivana, mutta monimutkaisempaa kakkosraidetta, jossa puolueeton organisaatio todentaa päästövähennykset, pidetään liian vaikeana ylimääräisen byrokratian vuoksi.

Myös Venäjän vuoden 2012 jälkeiset velvoitteet ovat tärkeä aihe. Keskustelun tärkeimmät ideat voi koota seuraavasti:

• Venäjä haluaisi, että vähennysvelvoite määriteltäisiin hiili-intensiteetin eli kansantulon ja kasvihuonekaasupäästöjen suhteen, eikä varsinaisten kasvihuonekaasupäästöjen, perusteella. Velvoite voi kuitenkin olla melko tiukka, kuten kolme prosenttia vuodessa.
• Venäjä on hyvin tarkka Yhdysvaltain ja johtavien kehitysmaiden, kuten Kiinan, velvoitteista.
• Venäjän olisi käytännössä aivan mahdollista hyväksyä tiukat maakohtaiset päästövelvoitteet, kuten 15 % vähennys vuoteen 1990 nähden, erityisesti jos päästöoikeuksien siirtäminen vuosilta 2008–2012 tulevaisuuteen sallitaan. Hallitukselle erittäin tärkeä tavoite on myös teknologian modernisoiminen, joten päästövähennyksiä on odotettavissa.

Venäjän ratifiointi ei siis ainoastaan näytä vihreää valoa 128 Kioton pöytäkirjan ratifioineelle maalle; se voi myös johtaa merkittävään kasvihuonekaasupäästöjen vähenemiseen Kioton hankemekanismien ekologisesti kestävän käytön avulla.