Kirkon huoli on globaali: sekä hillintä että ilmastonmuutoksen uhrien asema ovat tärkeitä • 9.12.2015
Terveisiä Pariisin ilmastokokouksesta. Olen ensimmäistä kertaa kaulassani nimikortti, jossa kerrotaan minun olevan osa maamme delegatiota. Aiemmin olen ollut kansalaisjärjestö nimeltä kirkko edustava tarkkailija. Kyseessä on myös virkamatka toimessani kirkollisena kestävän kehityksen ja yhteiskunnan asiantuntijana.
Olen jäsenenä Kirkkojen maailmanneuvoston (WCC) ilmastonmuutostyöryhmässä. Siinä on jäseniä mm. Tuvalusta, Yhdysvalloista ja Intiasta. Täällä osallistun kirkolliseen brieffaavaan ja tavoitteita asettavaan iltakokoukseen, jonka osallistujajoukko kattaa maapallon.
Juuri haavoittuvimmassa asemassa olevien suurempi painotus erottaa kirkkoja oman maamme ja EU:n kannanotoista. Haluan sanoa kuitenkin, että Suomi ja EU tekevät politiikkaa, josta olen iloinen ja ylpeä. Mutta se tarvitsee kirittäjiä, joina toimivat mm. ympäristö- ja kehitysjärjestöt. Ja niitä, joille ilmasto-oikeudenmukaisuus on yhtä tärkeää kuin ilmastonmuutoksen hillintä siedettäväksi.
Köyhät tarvitsevat puolustajia. Köyhiä ja haavoittuvimmassa asemassa olevia ovat mm. Saharan eteläpuoliset maat Afrikassa ja Tyynen meren saarivaltiot. Niissä ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt. Ja: Syyrian kriisin ja pakolaisuuden taustalla on osittain ilmastonmuutos.
Kirkkojen maailmanneuvostossa ja kehitysyhteistyö- ja lobbausjärjestö ACT-allianssissa kuuluu juuri köyhien ääni. Ilmastonmuutoksella on jo nyt uhreja. Tilanne uhkaa pahentua, jos nyt ei toimita määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti.
Puolentoista asteen tavoite
Kirkollisessa keskustelussa kuuluu myös vahvasti 1,5 asteen tavoite. Sen tuovat vahvimmin esiin kirkot, joiden jäseninä ja alueella on köyhimpiä ja haavoittuvimmassa asemassa olevia. Siinä ne ajattelevat ilmastonmuutoksesta jo nyt kärsiviä ja tulevia uhreja.
Ilmastonmuutoksen ovat aiheuttaneet ensin teollistuneet maat. Niiden tulee kantaa päävastuu myös rahoituksesta, maksaa ilmastolainaansa. Mutta tilanne on muuttumassa. Globaalista etelästäkin alkaa löytyä vaurautta. Kiinan päästöt per capita eli ihmistä kohden ovat vielä verrattain pienet. Se tulee muistaa. Mutta kokonaisarvoltaan Kiina on jo maailman suurin päästäjä.
Keskustelua on käyty siitä minkä lämpötilan nousun rajan tulisi olla sopimuksen tavoitteena. Köyhimmät kehitysmaat ja myös kirkolliset vaikuttajat sekä ympäristö- ja kehitysjärjestöt ovat usein kannattaneet 1,5 asteen rajaa. Siihen on vahva perustansa. Matalilla suistoalueilla, Tyynenmeren saarivaltioissa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kärsitään jo tällä lämpötilan nousulla ilmastonmuutoksen seurauksista.
Ministeri Kimmo Tiilikainen totesi tiistaina 8.12.2015, että ei hyödytä asettaa tiukempia tavoitteita, jos reaalimaailmassa ei saada muutosta aikaan. Ensin tulee saada aikaan käänne, ja sitten vidaan tiukentaa tavoitetta. Ymmärrän hänen logiikkansa.
Mutta jo nyt tällä lämpötilan nousulla lukuisista ihmisistä tulee ilmastopakolaisia. Tyynenmeren kuningaskunta Tuvalusta asutetaan ihmisiä muualle. Syyrian pakolaisuus ja sota liittyy muuttuneeseen ilmastoon.
Toivoa on: muuttunut ilmapiiri, uusi tekniikka, fossiiliset ovat pian – fossiilisia
Missä näen toivoa? Useassakin asiassa. Tänä vuonna saattavat päästöt kääntyä laskuun. Se rohkaisee. Valtiot saivat antaa lupauksia päästöjen vähentämisestä. Niitä ehti tulla niin paljon, että todella toteutuessaan ne hillitsisivät ilmaston lämpenemisen hieman alle kolmeen asteeseen. Se ei vielä riitä. Mutta nyt mukaan ovat tulossa entistä vahvemmin myös mm. Kiina, Venäjä, Yhdysvallat ja Kanada. Nicaragua on toistaiseksi ainoa maa, joka on ilmoittautunut jättäytyvänsä pois vapaaehtoisista päästöjen leikkauksista. Ja: Pariisissahan tavoitellaan yhä toisen viikon puolivälissä sitovaa sopimusta, joka rajaisi päästöt vielä siedettävälle kahden asteen tasolle. Täältä pitäisi saada myös sitova lupaus tuntuvasta ilmastorahoituksesta köyhille ja haavoittuville maille.
Toivoa luo myös uusi tekniikka ja fossiilisten alkaminen kuulostaa siltä mitä ne ovatkin: fossiilisilta. Uusiutuva energia on tullut toimivammaksi ja tehokkaammaksi. Se valtavirtaistuu. Rahoituslaitokset ja sijoittajat puolestaan näkevät ennen kaikkea hiilen mutta myös muun fossiilisen energian riskinä. Shell vetäytyi jo poraamasta arktista öljyä. Oma Nordeamme ei ota sellaisia asiakkaita, jotka ovat hiilibisneksessä.
Toivoa siis on! Barack Obama sanoi hyvin: ”Olemme ensimmäinen sukupolvi, joka näkee ilmastonmuutoksen seuraukset. Ja viimeinen sukupolvi, joka voi tehdä asialle jotakin.”