Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Köyhät maat kävelivät ulos ilmastoneuvotteluista • 20.11.2013

Esa Salminen
Kepan verkkojulkaisujen toimitussihteeri

Hankalat ilmastoneuvottelut saivat uuden iskun, kun köyhien maiden ryhmä käveli ulos neuvotteluista. Taustalla on turhautuma siihen, etteivät teollisuusmaat halua keskustella ilmastonmuutoksen vahinkojen korvaamisesta.

Kiinan johtama köyhien maiden ja nousevien talouksien niin sanottu G77-ryhmä on kävellyt ulos Puolassa paraikaa käytävistä ilmastoneuvotteluista. Asiasta kertoo The Guardian. Ulosmarssilla maat protestoivat EU:n Yhdysvaltain ja Australian linjausta, että ilmastonmuutoksen kehitysmaille aiheuttamien vahinkojen ja menetysten mahdollisesta korvaamisesta keskustellaan vasta vuoden 2015 jälkeen.

Näillä niin sanotuilla loss and damage -rahoilla voitaisiin rahoittaa esimerkiksi hirmumyrsky Haiyanin aiheuttamien tuhojen korjaamista Filippiineillä. Kehitysmaat ovat toivoneet YK:n alle uutta toimijaa, joka voisi hallinnoida tällaista rahastoa.

Guardianin haastatteleman tiedemiehen Saleemul Huqin mukaan nimenomaan Australian tyly diplomatia suututti kehitysmaat. EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaard sanoo The Guardianille, ettei kehitysmaiden toivoma automaattinen rahasto mille tahansa katastrofille ole mahdollinen.

Ilmastoneuvottelujen "loss and damage" -neuvottelut ovat kyllä jatkuneet tänään, ja jatkuvat ilta-yösessiollakin. Eli kyse ei ole käsittelyn lopettamisesta.

Lisätietoja: The Guardian: Poor countries walk out of UN climate talks as compensation row rumbles on

Teksti on alunperin julkaistu Kepan COP19-blogissa 20.11.2013.