Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Kun Suomi pani hattuhyllylle maineensa EU-mallioppilaana: LULUCF • 19.7.2016LULUCF, nielut, EU:n ilmastopolitiikka

Kaarina Kolle, Hanna Aho ja Malva Green
Kaarina Kolle, ilmastoasiantuntija, WWF,
Hanna Aho, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto
Malva Green, ympäristökasvatuspäällikkö, Luonto-Liitto

Tällä viikolla Eurooppa jännittää Pariisin sopimuksen sopimisen jälkeen ilmastopolitiikan yhtä isoimmista meihin vaikuttavista avauksista: Komission “kesäpakettia”, joka julkaistaan 20.7. tiukan poliittisen taustavaikuttamisen keskellä. Paketti sisältää Suomelle kaksi olennaista lakiehdotusta: taakanjakosektorin kansallisen jyvityksen sekä esityksen LULUCF-sektorista vuodelle 2030. Taakanjako tarkoittaa käytännössä sektoriröykkiötä, jota ei ole otettu mukaan päästökauppaan (EU ETS) eli liikenteen ja työkoneet, maatalouden, rakennukset, jätehuollon, päästökaupan ulkopuolisen teollisuuden ja energiantuotannon. Taakanjakosektorin painoarvo on mittava ja kattaa Euroopassa 60% päästöistä, Suomessa taas noin 50%. Taakanjaossa on siis teknisestä kielestä huolimatta kyse ilmastopolitiikan kovimmasta ytimestä.

Suomessa paketin yksityiskohtia seurataan pikkutarkasti useasta syystä. Ensinnäkin, taakanjakosektorin tavoitteet ovat olleet Suomelle haasteelliset saavuttaa jo nykyisen vuoteen 2020 ulottuvan taakanjaon alla, joka on Suomen tapauksessa -16 %. Taakanjakoon kuuluu sektoreita, jotka ovat perinteisesti vaikeita dekarbonisoida, kuten liikenne ja maatalous. Toisaalta on ilmiselvää, että Pariisissa sovitut tavoitteet edellyttävät päästöttömyyttä - oli se teknologisesti haasteellista tai ei.

On yleisesti tiedossa, että taakanjako tulee aiheuttamaan voimakasta poliittista peliä, jossa naapurimaiden jyvitystä pyritään maksimoimaan ja omaa kansallista tavoitetta minimoimaan. VTT on ennustanut, että mikäli Suomelle asetettu ei-päästökauppasektorin tavoite päästöjen vähentämiseksi asetetaan yli 36 %:iin, on todennäköistä, että päästöjen vähentämisen kustannukset kasvavat merkittävästi verrattuna alle 36 %:n tavoitteeseen. Tämän perusteella voinemme ennustaa karkeasti, kuinka Suomen politikointi tulee ilmenemään taakanjaon tavoitteenasettelussa.

Suomen vaikuttaminen sääntöihin tapahtuu ensisijaisesti LULUCF- eli maankäyttösektorilla. LULUCF ja taakanjakosektorin lakiesitykset julkaistaan samaa aikaa hyvästä syystä: ne ratkaisevat yhdessä päästökaupan ulkopuoliset päästövähennykset.

LULUCF - hiilen kierto ekosysteemeissä

Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous (LULUCF) on merkittävästi kasvihuonekaasupäästöihin ja -nieluihin vaikuttava sektori, joita ei ole tähän asti laskettu osaksi EU-tavoitteita. Vuoden 2020 jälkeen tämä tulee muuttumaan. Tähän asti sektori ei ole aiheuttanut paljon keskustelua, mutta maiden päästäessä irti fossiilisesta energiasta bioenergian lisääntyminen saattaa muuttaa tilannetta huomattavasti. Suomen biotaloussuunnitelmat nojaavat ilmaston ja monimuotoisuuden kannalta haitallisesti enimmäkseen bioenergian lisäämiseen ja siksi LULUCF-sektorin lainsäädäntö vaikuttaa siihen, millaisia teknologiaratkaisuja tehdään uusiutuvan energian suhteen jäsenmaissa.

Metsien tarjoamat hiilinielut ovat itsessään erinomainen puskuriilmastonmuutosta vastaan ja tiukka 1,5 asteen tavoite, jonka olemme ylittämässä nykypäästöillä jo muutamassa vuodessa, tarkoittaa ns. “negatiivisia päästöjä” eli esimerkiksi juuri hiilidioksidia sitovien nielujen lisäämistä.

On hyvä muistaa, että LULUCF-sektorilla mitataan hiilidioksidivirtaa ekosysteemien ja ilmakehän välillä ja osa tästä virrasta on luonnollista ja osa ihmisen aiheuttamaa. Tämä tekee sektorista laskukaavojen tyyssijan ja luo myös epävarmuuksia laskentaan. Ekosysteemit, kuten meret, metsät ja suot, varastoivat kokonaisuudessaan runsaasti hiilidioksidia ja esimerkiksi Suomessa soihin on varastoitunut n. 5700 milj. tonnia hiiltä, mikä tekee soista Suomen suuriman hiilivaraston. Vastaavasti metsien puustoon on varastoitunut noin 800 milj. tonnia hiiltä ja kivennäismetsämaahan 1300 milj. tonnia hiiltä.

Hiilen varastoinnin lisäksi ekosysteemit ovat tietenkin arvokkaita myös itsessään ja ne tuottavat ihmisille myös monia muita ekosysteemipalveluita, kuten virkistysmahdollisuuksia, ravintoa ja tulvasuojelua. Näitä arvoja ei tulisi unohtaa ilmastopolitiikassa.

Piru asuu yksityiskohdissa: metsänhoidon tilinpitosäännöt ongelman ytimessä

LULUCF-sektorin nielujen tilinpitosäännöt vaikuttavat olennaisesti siihen, onko LULUCF-sektorin sääntely ilmastonmuutoksen kannalta hyödyllistä vai kunnianhimoa vähentävää.  

LULUCF:n tilinpitosäännöissä etenkin metsänhoidollinen laskenta on huolenaihe. Sen alla toimivat säännöt ovat monimutkaiset ja nykymuodossaan johtavat valitettavasti siihen, että metsiensuojelulle ei ole varsinaisesti kannustimia. Metsään sidottua hiiltä verrataan business-as-usual -tasoon, jonka jokainen maa on asettanut itselleen vertailutasoksi. Eli mikäli maa on päättänyt, että vertailutasona on skenaario, jossa puuta kaadetaan tulevaisuudessa lisääntyvässä määrin pienentäen nielun kokoa, niin maalle ei kerry lainkaan hiilivelkaa lisähakkuiden toteutuessa. Mikäli maa taas kaataa metsää vähemmän kuin asettamassaan vertailuskenaariossa, sille kertyy päästökompensaatioita. Eli lyhyesti: mikäli hakkuumäärät ovat yliarvioituja, siitä ei rangaista, vaan jopa palkitaan, mikäli varsinaiset hakkuut jäävät jälkeen ennusteesta. Tämä on luonnollisesti ongelma, sillä pukki ei ole useinkaan oiva kaalimaan vartija.

Tällä kaikella on kytkös bioenergiaan, sillä tämä laskentatapa mahdollistaa bioenergian päästöjen piilottamisen. Suomessa hallitusohjelma linjaa, että hakkuut ovat lisääntymässä 15 miljoonan kuutiometrin verran, jotta uusiutuvan energian suunnitelmat saataisiin toteutettua. Mutta bioenergia ei ole juuri minkään vertaisarvioidun tieteen mukaan hiilineutraalia - päinvastoin. Eli mikäli lisähakkuut on kirjattu vertailutasoon, nämä päästöt jäävät kokonaan huomioimatta. Biomassalla on tunnetusti nollakerroin eli päästöjä ei myöskään lasketa nykysäännöillä päästökaupan tai muun energiapolitiikan alla.

Tämän lisäksi maa saattaa ansaita itselleen päästökompensaatio-oikeuksia, vaikka hakkuut olisivatkin lisääntyneet. Siksi järjestelmä mahdollistaa windfall-oikeuksia. Toistaiseksi tämä ei ole vaikuttanut vuoden 2020 tavoitteisiin, koska LULUCF sektorin päästöjä ja nieluja ei ole laskettu mukaan. Mutta tämä saattaa muuttua, mikäli kompensaatio-oikeuksien annetaan valua muille sektoreille.

Suomi ja monet muut metsäiset maat olettavat siis saavansa päästökompensaatio-oikeuksia nieluistaan, vaikka nielut pienenisivät ja todellisuudessa ilmakehään siis päätyy enemmän hiilidioksidipäästöjä.

Suomi ilmoittaa virallisessa raportoinnissaan Kioton prosessiin metsien vertailutasoksi noin 20 MT perustuen oletettuihin hakkuiden kasvattamiseen. Mutta nielut ovat kuitenkin olleet vuosittain noin 35 MT, joten erotus näiden kahden välillä on huomattava. Erotus on enemmän kuin vuosittaiset liikennesektorin päästöt Suomessa.

Suomen virallinen kanta joustojen puolesta        

Viime toukokuussa ministeri Tiilikainen lähetti yhdessä yhdeksän muun jäsenmaan kanssa komissioon pyynnön, että tämä sektoreita ylittävä mekanismi olisi mahdollinen ja on perustellut kantaansa sillä, että se motivoisi maita kasvattamaan nielujaan. Kannustin ei kuitenkaan saisi vesittää itse tavoitetta eli fossiilisten polttoaineiden hyödyntämisestä syntyvien päästöjen vähentämistä.

Ympäristöjärjestöjen lisäksi EU:n energia- ja ilmastokomissaari Miguel Arias Cañete sekä osa Euroopan parlamentista on vastustaa pilarien välisiä joustoja.  Seitsemän europarlamentaarista ryhmää lähetti aiheesta kirjeen komissiolle vastavetona ministerien kirjeeseen. Jäsenmaista esimerkiksi Saksa on suhtautunut myös joustoihin suurella varauksella.

Joustojen lisäämisellä on kuitenkin laskennallisesti selvä negatiivinen vaikutus. Maankäyttösektorin ja muiden sektorien väliset joustot voisivat pahimmillaan johtaa siihen, että EU:n vuoden 2030 päästövähennystavoite, joka on -40 prosenttia vuoden 1990 päästöistä, tippuisi 35 prosenttiin.

Nieluja pitää edistää, mutta ei muiden sektorien päästövähennysten kustannuksella

Kaikilla sektoreilla maataloudesta liikenteeseen ja metsätalouteen tarvitaan mittavia päästövähennyksiä ja nielujen lisäämistä, mikäli maapallon lämpeneminen aiotaan pitää kurissa. Maapallon hiilibudjetissa ei ole enää tilaa jättää päästöjä vähentämättä yhdellä sektorilla, koska niitä vähennetään toisella sektorilla. Kaikkia sektoreita tarvitaan. Tämän takia EU:llakaan ei ole varaa kompensoida päästövähennyksiä taakanjakosektorilla muiden sektoreiden “päästövähennyksillä”, ei etenkään, jos nämä muiden sektoreiden päästövähennykset on saavutettu pelkällä matematiikalla. Näitä kompensointeja kutsutaan usein poliittisesti pehmeämmällä kielellä “joustavuudeksi”.  

Erillinen LULUCF-pilari, täysin erillään taakanjaosta ja ilman joustomekanismeja, voisi parhaimmillaan tarjota ympäristön kannalta positiivisia toimia sektorin itsensä sisällä, kuten metsien parempaa suojelua. Samalla voimme myös varmistaa sen, että esimerkiksi eurooppalainen liikennesektori ajetaan kohti hiilettömyyttä nopealla tahdilla ilman porsaanreikien tuomaa hidastetta. Metsien tarjoamia nieluja tulee tietenkin edistää, mutta niiden lisäämisen täytyy tarkoittaa, että ne tulevat olemassa olevien suunnitelmien päälle eivätkä syrjäytä kunnianhimoa muilta sektoreilta. Päästövähennyksiä ja nieluja tarvitaan kaikilla sektoreilla erikseen.

EU näyttää päätöksillään esimerkkiä muulle maailmalle. Mikäli emme osoita vahvaa sitoutumista Pariisin sopimuksen tavoitteisiin, on riski, että myös muu maailma seuraa malliamme. Samalla myös UNFCCC:n tavoitteet tiukoista LULUCF-säännöistä vaarantuvat. Meidän tulisi luoda järjestelmä, josta EU-kansalaiset voivat olla ylpeitä. Tämä edellyttää, että porsaanreiät tukitaan ja ettei metsävarantoja käytetä aitojen ilmastotoimien jarruina.

Lisätietoja LULUCF:stä:

Carbon Market Watch, 16.2.2016: Policy Brief - Rooting out the problem: preventing LULUCF from undermining the EU’s 2030 target

Fern, 2015: Designing a LULUCF pillar that works for forests and climate

Ökoinstitute, 2015: Impacts on the EU 2030 climate target of including LULUCF in the climate and energy policy framework