Mitä pelottavaa on avoimuudessa, jos ei ole mitään salattavaa? • 23.10.2015
Bonnin viisi päivää kestävissä ilmastoneuvotteluissa tarkkailijat suljettiin jo toisena päivänä neuvottelusalien ulkopuolelle. Näin ei voi jatkua Pariisissa.
Viimeisen kahden vuorokauden ajan Bonnin ilmastoneuvotteluita on varjostanut kansalaisyhteisön sulkeminen neuvottelusalien ulkopuolelle. Tämä tapahtui Japanin aloitteesta. Heidän edustajansa totesi: "It's not a time for show, but negotiations."
Malesia ja Etelä-Afrikka puolustivat tarkkailijoita, korostivat avoimen prosessin arvoa ja aiempia hyviä kokemuksia. Muut maat eivät vastustaneet Japanin vaatimusta, vaan hyväksyivät sen hiljaisesti.
Neuvottelujen sulkeminen tässä vaiheessa prosessia on erikoista. Jotta kansalaiset voivat ymmärtää ja hyväksyä kansainvälisen sopimuksen, neuvottelun tulisi olla avointa. Tämä edistää luottamusta ja tuloksen pitkäikäisyyttä.
Järjestely on osoitus huonosta neuvotteluprosessista. Rio de Janeiron puitesopimus, jonka alaisuudessa Bonnissa neuvotellaan, rohkaisee mahdollisimman laajaan osallistumiseen prosessin aikana ja kansalaisyhteisön tietojen, kokemuksen ja palveluiden hyödyntämiseen.
Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistumisen jälkeen yhtenä prosessin heikkoutena nähtiin juuri kansalaisyhteiskunnan, tutkijoiden ja järjestöjen, jättämistä päätöksenteon ulkopuolelle. Näin ei saa käydä Pariisissa.
Kööpenhaminan jälkeen Århusin sopimuksen osapuolet esittivät suosituksia kansalaisyhteisön parempaan osallistamiseen. Yhtenä päätelmänä oli, että kansalaisyhteisön täyden osallistumisen tulisi olla perustila. Tästä voitaisiin poiketa vain aivan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Itse Århusin sopimus velvoittaa sen periaatteiden edistämiseen kaikessa ympäristöön liittyvässä päätöksenteossa. Muun muassa EU ja sen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet Århusin sopimukseen.
Kaikkien demokraattisten valtioiden tulisi tukea kansalaisyhteisön vapautta osallistua ja saada tietoa. Pelkät julistukset eivät riitä vaan tarvitaan tekoja. Mitä pelottavaa on avoimuudessa, jos ei ole mitään salattavaa?
Kansalaisjärjestöt osoittivat mieltään avoimien neuvottelujen puolesta kokouspaikan edustalla. Kuva: Hanna Aho.
Eteenpäin vaikka etanan vauhtia
On tietenkin kiinnostavaa pohtia, vaikuttavatko suljetut ovet lopulta neuvottelujen sujumiseen. Vaikutushan voi olla positiivinen tai negatiivinen. Tai sitten vaikutusta ei ole.
Positiivista voi olla suorempi puhe, kun osapuolien ei tarvitse pelätä arvostelua ulkopuolelta. Toisaalta tämä voi myös hidastaa prosessia, sillä jarrutuksen, vilunkipelin ja änkyröinnin paljastaminen ja kritisointi vaikeutuu. Lopputulosta saamme arvioida vasta myöhemmin.
Hyvästä hengestä huolimatta neuvotteluvauhti ei ole ollut tiistain ja keskiviikon perusteella huimaa. Puheenjohtajat laativat maiden ehdotusten perusteella uuden tekstin tiistaita varten, ja nyt maat yrittävät virtaviivaistaa kokonaisuutta ja karsia sekä yhdistellä vaihtoehtoja. Tekstin pituuden puolesta tehtävä ei ole mahdoton, mutta paljon eri vaihtoehtoja on yhä pöydällä.
Neuvottelut on jaettu useisiin alaryhmiin, joissa käsitellään sopimuksen eri osia, kuten hillintää, rahoitusta, sopeutumista tai perusperiaatteita. Osa neuvotteluryhmien fasilitaattoreista epäilee, ettei työtä saada valmiiksi perjantaihin mennessä. Lähes kaikki ovat vedonneet osapuoliin, jotta ne tekstilisäysten sijaan rakentaisivat siltoja eri näkemysten välille.
Huvittavaa kyllä, juuri tässä kansalaisyhteisö voisi olla avuksi. Mallia voisi ottaa eräistä muista kansainvälisistä prosesseista, joissa kansalaisyhteisöä kohdellaan arvokkaana voimavarana. Esimerkiksi kansainvälisessä merenkulkujärjestö IMO:ssa tarkkailijoilla on lähes samat oikeudet kuin neuvottelijoilla, eli oikeus osallistua myös epävirallisiin tapaamisiin ja mahdollisuus esittää omia ehdotuksiaan.
Kenelle tätä sopimusta neuvotelleen ellei maailman kansalaisille? Kenelle neuvottelijat ovat vastuussa elleivät meille?
Ilmastosopua sorvataan Bonnissa. Perjantaihin 23.10. mennessä on tarkoitus saada aikaan teksti, jonka pohjalta valtioiden päämiehet ja ministerit voivat neuvotella Pariisin ilmastosopimuksen joulukuussa 2015.
Teksti on julkaistu alunperin Suomen luonnonsuojeluliiton blogissa.