Päästökaupan kansantaloudellisista vaikutuksista • 1.2.2004
EY:n päästökauppadirektiivi astui voimaan lokakuussa 2003. Kaupan tulisi alkaa yhteisössä vuoden 2005 alussa. Päästökauppa lisäisi periaatteessa ilmastopoliittisen ohjauksen kustannustehokkuutta, koska se tekisi mahdolliseksi vähentää päästöjä siellä, missä se on halvinta.
Päästökauppa lisää fossiilisten polttoaineiden käytön kustannuksia niistä aiheutuvien päästöjen kattamiseksi vaadittavan päästöoikeuden hinnan mukaisesti. Tähän päästökaupan ohjaava vaikutus perustuukin: fossiilisten polttoaineiden suhteellisen kustannuksen nousu kannustaa vähentämään niiden käyttöä ja mahdollisuuksien mukaan korvaamaan niitä muilla tuotannontekijöillä.
Polttoainekustannusten nousu nostaa myös tuotannon marginaalikustannuksia. Sikäli kuin nousu siirtyy lopputuotteen hintaan, saattaa tämä vaikuttaa myös tuotannon tasoon heikentämällä hintakilpailukykyä. Vaikutukset riippuvat siitä, missä määrin suhteellisilla hinnoilla on vaikutusta kysyntään, ja toisaalta siitä, kuinka suoraviivaisesti kustannusten muutokset vaikuttavat tuotteiden hintaan.
Päästökaupan ulkopuolelle jäävään sektoriin kauppa vaikuttaa vain välillisesti näiden hinta- ja kysyntävaikutusten kautta. Päästökaupan käynnistämiseksi vaadittava päästöoikeuksien alkujako sen sijaan vaikuttaa ei-kauppasektoriin suoremmin, koska se määrää sen tehtäväksi jäävän päästöjen rajoittamisen. Tätä kautta päästökauppa kytkeytyy ilmastopolitiikan kokonaisuuteen, jonka kustannukset riippuvat voimakkaasti alkujakojen onnistumisesta.
Päästökaupan toteuttamisen kokonaistaloudellisia vaikutuksia Suomessa on arvioita useissa tutkimuksissa. joissa kauppaa on tarkasteltu nimenomaan osana ilmastopolitiikkaa. Lähestymistavasta johtuu, että kustannusarviot riipuvat voimakkaasti laskelmissa ennakoidusta talouskehityksestä ja päästöjen rajoittamistarpeesta, samoin kuin ei-kauppasektorilla käytettäviksi oletetuista toimista. Arviot heijastavatkin nimenomaan päästöjen rajoittamisen kustannuksia, joista päästökaupan avulla toteutettavat rajoitukset muodostavat vain osan.
VATT:n syksyllä 2003 julkaisemissa arvioissa päästökaupan ja energiaverotuksen asemasta osana ilmastopolitiikkaa oletettiin hiilidioksidipäästöjen rajoitustarpeeksi vuonna 2010 hieman yli 11 prosenttia, joka ei kuitenkaan tuoreempien tietojen valossa vielä riittäisi Kioton tavoitteen saavuttamiseen. Tämän vähennyksen toteuttaminen ilman päästökauppaa, lähinnä kotimaisia energiaveroja kiristämällä, aiheuttaisi 0,5 prosentin laskun kansantuotteeseen ja heikentäisi työllisyyttä noin 0,4 prosentilla, mikä vastaisi noin 10 000:ta henkilötyövuotta.
Päästökaupan avulla toteutetuin rajoituksin kansantuote laskisi edullisimmissa tarkastelluista vaihtoehdoista 0,2–0,3 prosenttia, mikäli päästöoikeuksien hinta jäisi 10 euroon hiilidioksiditonnilta, ja 0,4–0,5 prosenttia, jos hinta asettuisi 20 euroon tonnilta. Työllisyyden lasku asettuisi noin 0,1 prosenttiin halvemmilla päästöoikeuksilla ja 0,2–0,4 prosenttiin kalliimmilla. Päästökaupan hyödyllisyys riippuu siis voimakkaasti päästöoikeuksien hinnasta.
Kustannukset voisivat kuitenkin nousta selvästi suuremmiksi, mikäli päästöoikeuksien alkujako tehtäisiin tehottomasti. Kustannuksiin vaikuttaisi lisäksi myös päästökaupan yhteydessä käytetty kotimainen energia- ja muu verotus. Kauppa vaikuttaisi eräillä toimialoilla varsin voimakkaasti. Niinpä esimerkiksi sähkön hinta nousisi päästökaupan myötä selvästi, mikä heijastuisi erityisesti energiaintensiivisiin vientitoimialoihin.
Päästöoikeuden hinnalla on keskeinen vaikutus päästökaupan kustannuksiin. Suomen omat toimet vaikuttavat hintaan vain hyvin vähän.
Aikaisempien tutkimusten valossa merkittävimmät päästöoikeuden hintaan vaikuttavat tekijät ovat päästökaupan laajuus ja se, mitkä maat osallistuvat päästöjen rajoittamiseen ja päästökauppaan. On selvää, että päästöoikeuksien hinta jää alemmaksi, jos päästökauppa EU:n uusien ja vanhojen jäsenvaltioiden välillä toteutuu, verrattuna tilanteeseen jossa vain nykyiset jäsenvaltiot kävisivät keskenään kauppaa.
Venäjän ja Yhdysvaltain liittymisellä päästöjen rajoittamiseen voi olla kahtalaisia vaikutuksia: Venäjä olisi nykytiedon valossa päästöoikeuksien myyjä ja Yhdysvallat niiden ostaja.
Päästökaupan laajuudella on merkitystä myös hintakilpailukyvyn kannalta. On luultavaa, että vientituotteiden maailmanmarkkinahinnat nousisivat ja niiden maailmanmarkkinakysyntä laskisi kaikkien YK:n ilmastosopimuksen liite I- eli teollisuusmaiden rajoittaessa päästöjään ja osallistuessa päästökauppaan.
Tällöin Suomen viennin hintakilpailukyky ei heikkenisi yhtä paljon kuin suppeammassa päästökaupassa, mutta toisaalta Suomi ei hyötyisi vaihtosuhteen paranemisesta, joka lieventäisi kansantaloudellisia kustannuksia. Niinpä kansainvälisen talouden kautta tulevat vaikutukset osittain lieventävät, osittain kärjistävät ilmastopolitiikan vaikutuksia.