Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Pohjois-Amerikan länsi-rannikko valmiina päästökauppaan • 22.8.2008uutisarkisto

Seitsemän Yhdysvaltain osavaltiota ja neljä Kanadan provinssia valmistautuvat yhteisen päästökaupan aloittamiseen vuonna 2012. Western Climate Initiative (WCI)-aloitteeseen kuuluvat alueet julkaisivat elokuussa ensimmäisen suunnitelman päästökaupan toteuttamiseksi.

Arizonan, Kalifornian, New Mexicon, Oregonin and Washingtonin kuvernöörien aloitteesta viime vuonna syntynyt Western Climate Initiative tähtää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen 15 prosentilla vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoden 2005 päästötasoon. Sittemmin aloitteeseen on liittynyt myös Utah ja Montana sekä Kanadan provinssit Brittiläinen Columbia, Quebec, Ontario ja Manitoba. Yhteisen päästökauppajärjestelmän rakentamista pidetään olennaisena keinona tavoitteen saavuttamiseksi.

Euroopan unionin alueen päästökaupan tapaan, suunniteltu päästökauppajärjestelmä kattaisi aluksi suurimpien teollisuus- ja energiantuotantolaitosten päästöt. Liikenteen ja pienimuotoisemman energiantuotannon päästöjä suunnitellaan liitettävän järjestelmään myöhemmin. EU:ssakin haasteelliseksi osoittautunut päästökiintiöiden jako eri alueiden kesken on vielä vahvistamatta. Osavaltiot ja provinssit saavat itse päättää päästöoikeuksien jakamisesta omalla alueellaan. Vuoden 2020 tavoitteen saavuttamiseksi jaettavien päästöoikeuksien yhteistä määrää lasketaan lineaarisesti vuosi vuodelta.

Western Climate Initiative