Huom! Tämä sivusto on arkistoitu 1/2020, eikä sitä enää päivitetä.

Yhdysvallat sopi ilmastoyhteistyöstä Aasian-Tyynenmeren valtioiden kanssa • 8.8.2005uutisarkisto

Yhdysvallat ja viisi Aasian-Tyynenmeren valtiota ilmoittivat heinäkuun lopussa aloittavansa teknologiayhteistyön ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Salassa neuvotellussa sopimuksessa ovat mukana USA:n lisäksi Australia, Kiina, Intia, Japani ja Etelä-Korea. Ne tuottavat noin puolet maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Sopimuksen osapuolten mukaan tarkoituksena ei ole korvata, vaan täydentää Kioton pöytäkirjaa. Ne tekivät myös selväksi, että ilmastonmuutoksen torjuminen ei saa hidastaa kehitystä tai talouskasvua.

"Tämä ehdotus on oikeudenmukaisempi ja tehokkaampi kuin Kioton pöytäkirja. Se osoittaa Australian vahvan sitoumuksen kasvihuonekaasujen vähentämiseksi, ja on oikeudenmukainen Australiaa kohtaan eikä tuhoa työpaikkoja ja epäoikeudenmukaisesti rankaise teollisuutta Australiassa", Australian pääministeri John Howard sanoi.

Ympäristöjärjestöt ovat kuitenkin kritisoineet sopimusta, sillä ne pitävät sitä yrityksenä häiritä tänä vuonna alkavia neuvotteluja vuoden 2012 jälkeisistä päästötavoitteista. Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan "ilmastosopimus, joka ei rajoita saasteiden määrää, on sama asia kuin rauhansopimus, joka antaa aseiden käytön jatkua".

Myös Ison-Britannian hallituksen johtava tieteellinen neuvonantaja, Sir David King, epäilee sopimuksen tehokkuutta, koska siinä ei ole esitetty päästötavoitteita.

Maat eivät sopineet sitovista päästötavoitteista, sillä niiden mukaan teknologian kehittäminen on taloudellisesti tehokkain tapa torjua ilmastonmuutosta. Yhteistyöjulistuksessa mainitaan mm. energiatehokkuus, hiilen talteenotto ja puhdas hiilentuotanto, uusiutuva energia ja ydinvoima.

Kiina, Yhdysvallat, Intia ja Australia ovat maailman neljä suurinta hiilentuottajaa. Japani, Kiina, Intia ja Etelä-Korea ovat ratifioineet Kioton pöytäkirjan, mutta vain Japanilla on sitova päästötavoite, koska muut luetaan kehitysmaiksi.