Yksi telttakylä, kaksi leiriä • 10.12.2014
Varsovassa ilmastoneuvotteluita käytiin jalkapallostadionilla. Tänä vuonna delegaatit, kansalaisyhteiskunta ja toimittajat ovat puristautuneet Perun puolustusvoimien pihamaalle, Pentagoniton kylkeen pystytettyyn telttaleiriin. Täällä sorvataan vielä viikon verran pohjia uudelle, kansainväliselle ilmastosopimukselle, joka on määrä solmia ensi vuonna Pariisissa.
Ensimmäisen viikon puristuksen tuloksena maanantaiaamuna 8. joulukuuta julkaistiin kaksi tekstiluonnosta. Ensimmäisessä paperissa hahmotellaan vaihtoehtoja sille, mitä maat ovat valmiita tekemään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja toisessa paperissa luonnostellaan Pariisin sopimuksen keskeisiä rakennuspalikoita.
***
Palikoiden osalta mukana on vielä kunnianhimoista kieltä. Pariisin sopimuksessa ensi vuonna maiden pitää muun muassa löytää yhteisymmärrys siitä, millaista maailmaa tavoittelemme pitkällä aikavälillä. Haluammeko rajata lämpenemisen alle kahden tai puolentoista asteen, kuinka nopeasti fossiilipäästöt pitää saada nollattua, entä missä menee globaalien päästöjen kipuraja? Puhumme siis siitä, millaisen maailman haluamme vuonna 2050 tai 2100 kun tiedämme, että jo kahden asteen lämpeneminen uhkaa vakavasti ihmisiä ja ympäristöä.
Kepa on muiden suomalaisten kehitys- ja ympäristöjärjestöjen ohella vaatinut fossiilipäästöjen tuomista nollaan vuoteen 2050 mennessä. Maanantaiaamun luonnostekstissä on yhä mukana vaihtoehtoja, joissa sovitaan päästöjen nollaamisesta vuoteen 2050 mennessä, sekä teollisuusmaiden päästöjen kääntämisestä laskuun jo vuonna 2015. Nämä tavoitteet täyttävät ilmastotieteen vaatimukset, mutta YK:n ilmastosopimuksen UNFCCC:n hakasulkeiden maailmassa niitä pidetään rohkeina avauksina, joille ei ennusteta järin pitkää elinaikaa.
***
Kansallisten panosten (INDC, Intended Nationally Determined Contributions) osalta luonnospaperissa on esitelty kuusi vaihtoehtoa siitä, millaisia tietoja perinteisten teollisuusmaiden ja kehitysmaiden tulisi ilmoittaa valmiudestaan päästövähennyksiin sekä antamastaan tai tarvitsemastaan rahoituksesta. Siinä missä vauraat maat ovat ajaneet kansallisiin panoksiin etupäässä päästövähennystavoitteiden ilmoittamista, toivovat köyhät maat suoraa viittausta myös rahoitukseen, etenkin kuinka paljon rahoitusta olisi tarjolla, mistä lähteistä, millä aikataululla ja minkä mekanismien välityksellä.
Rahoituskeskustelu on ensimmäisen viikon aikana ollut erityisen jakautunutta. Tuntuu, kuin telttakylä olisi jakautunut kahteen leiriin. Uusi päätösluonnos ei helpota tilannetta: siitä on poistettu viittaus ilmastorahoituksen työsuunnitelmaan, joka selkiyttäisi miten teollisuusmaat aikovat täyttää Kööpenhaminassa antamansa lupauksen vuosittaisen ilmastorahoituksen nostamisesta 100 miljardiin dollariin. Vauraiden maiden on täytettävä viisi vuotta sitten antamansa lupaus, jos mielimme saada Pariisista sopimuksen, johon kaikki maat voivat sitoutua.
Ei riitä, että telttakylän iltanuotiolla kerrotaan tarinoita ilmastorahoituksesta. Tarinoiden pitää kestää myös Liman päivänvaloa.
Kirjoitus on alunperin julkaistu Kepan COP20-sivuilla.