Neuvotteluprosessi

11.12.2009

YK:n ilmastosopimuksen alaisen Kioton pöytäkirjan ensimmäinen sopimuskausi umpeutuu 2012. Teollisuusmaiden uusista, vuoden 2012 jälkeisistä päästövähennystavoitteista on neuvoteltu vuodesta 2005.

Balin osapuolikokouksessa joulukuussa 2007 laadittiin ns. Balin tiekartta, jonka pohjalta neuvotteluja laajennettiin koskemaan myös kehitysmaiden sekä Yhdysvaltojen tavoitteita ja toimia vuoden 2012 jälkeen. Balin tiekartassa määriteltiin, minkälaisista rakennuspalikoista tulevan toimenpidekokonaisuuden tulisi koostua. Neuvottelujen takarajaksi sovittiin 2009. Avoimeksi kuitenkin jäi, johtaisivatko neuvottelut uuteen sitovaan sopimukseen (pöytäkirjaan). Viimeisen Kööpenhaminan valmistelukokouksen jälkeenkin kysymys jäi yhä auki. [1]

Tunnelmat Balin ilmastokokouksen jälkeen olivat kaiken kaikkiaan toiveikkaat, sillä Australian ilmoitettua ratifioineensa Kioton pöytäkirjan, jäi Yhdysvallat ainoaksi suureksi teollisuusmaaksi sen ulkopuolelle. Lisäksi useat kehitysmaat osoittivat olevansa valmiita ottamaan aiempaa suuremman vastuun ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Kahden raiteen neuvottelut

Vuoden 2012 jälkeistä ilmastosopimusta on sittemmin neuvoteltu kahdella neuvotteluraiteella. Balilla perustettuun AWG-LCA- työryhmään (Ad Hoc Working Group on Long-term Cooperative Action under the Convention) kuuluvat kaikki ilmastosopimuksen osapuolet ja neuvotteluja on ohjannut Balin tiekartta. Toiseen neuvotteluraiteeseen eli AWG-KP -työryhmään (the Ad Hoc Working Group on further Commitments for Annex I Parties under the Kyoto Protocol) kuuluvat Kioton pöytäkirjan allekirjoittaneet maat, eli kaikki muut paitsi Yhdysvallat ja kourallinen pienempiä valtioita. [1]

Jälkimmäisen, AWG-KP työryhmän neuvottelumandaatti, joka tulee Kioton pöytäkirjan artiklasta 3.9, on huomattavasti “Balin ryhmää” kapeampi, sillä ryhmän on määrä neuvotella vain uusista päästövähennysvelvoitteista teollisuusmaille (liitteen I maat). Teollisuusmaat ovat halunneet lukea mandaattiin myös keinoista neuvottelemisen (hiilinielujen laskentasäännöt ja markkinamekanismit), kun taas kehitysmaaryhmä (G77 ja Kiina) on halunnut rajata keskustelua ainostaan nykyisten, B-liitteessä määriteltyjen päästövähennysnumeroiden korottamiseen.

AWG-LCA -ryhmä on neuvotellut tulevasta ilmastoyhteistyöstä viiden eri asiakohdan alla:

  1. Yhteinen visio, jonka alla on määrä sopia yhteistyön perimmäisistä tavoitteista ja periaatteista (esim. lämpötilatavoite ja pitkän aikavälin globaalit päästövähennykset)
  2. Ilmastonmuutoksen hillintä (mitigation), eli teollisuus- ja kehitysmaiden päästövähennystoimien suuruusluokka, mittaus, raportointi ja verifiointi. Tämän asiakohdan alla on neuvoteltu myös trooppisten metsien suojelusta.
  3. Ilmastonmuutokseen soputumistoimet, koskien erityisesti kehitysmaita
  4. Rahoituskysymykset (miten teollisuusmaiden lupaamaa rahoitusta kanavoidaan kehitysmaille)
  5. Teknologian siirto köyhimpien maiden saataville. [2]

Uusi sopimus

Uutta sopimusta laadittaessa ylin päätäntävalta on osapuolikonferensseilla (Conference of the Parties, COP sekä Conference of the Parties, serving as the Meeting of the Parties, COP/MOP). Balin tiekartan käynnistämien neuvottelujen takarajaksi asetettiin Kööpenhaminan osapuolikokous joulukuussa 2009. Kokousta on valmisteltu vuosien 2008 ja 2009 aikana kahdeksassa virkamieskokouksessa sekä Poznanin osapuolikokouksessa joulukuussa 2008. [1]

Kattavan, maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen saavuttamiseksi tulisi kahden eri neuvotteluraiteen (AWG-LCA sekä AWG-KP) hitsautua lopulta sujuvasti yhteen. Siitä, miten tämä voisi tapahtua, on mailla erilaisia näkemyksiä. Muun muassa EU, Australia ja Japani näkisivät mieluiten tulosten tiivistyvän yhteen uuteen pöytäkirjaan, joka rakentuisi sekä Kioton pöytäkirjan että Balin toimintaohjelman elementeistä. Kehitysmaat puolestaan haluaisivat Kioton pöytäkirjan pysyvän itsenäisenä, minkä rinnalle Kööpenhaminassa solmittaisiin toinen pöytäkirja tai erillisiä osapuolikokouksen päätöksiä. Yhteisymmärrystä sopimuksen lailliselle muodolle ei ollut kuitenkaan ennen Kööpenhaminan kokousta löytynyt.

Kööpenhaminan kokouksen puheenjohtaja sekä ilmastosopimuksen pääsihteeri olettavat, että laillisesta muodosta päästään sopuun Kööpenhaminassa, mutta näkevät, että sopimuksen tai sopimusten viimeistely tulee tarvitsemaan joitakin kuukausia lisäaikaa Kööpenhaminan jälkeen. Monet kehitysmaat ja ympäristöjärjestöt ovat olleet asiasta eri mieltä ja syyttäneet ongelmaksi poliittisen tahdon, ei ajan puutetta.

Oli lopputuloksena sitten yksi tai kaksi pöytäkirjaa, astuu uusi sopimus tai vanhan muutokset voimaan vasta, kun riittävän moni osapuoli on ratifioinut sopimuksen/sopimukset. Esimerkiksi Kioton pöytäkirjan voimaantulo kesti useita vuosia, johtuen Yhdysvaltojen poisjäämisen aiheuttamasta epävarmuudesta. [2]

Neuvottelujen osapuolet

Neuvotteluosapuolet ovat muodostaneet ryhmiä saadakseen enemmän painoarvoa neuvotteluissa. Näitä ryhmiä ovat muun muassa:

  • kehitysmaiden ja Kiinan G-77/China
  • pienten saarivaltioiden ryhmittymä AOSIS
  • vähiten kehittyneiden maiden LDC (Least Developed Countries) ryhmä
  • EU:n ulkopuolisten teollisuusmaiden Australiaa, Kanadaa, Islannin, Japanin, Kazakhstanin,
    Uusi-Seelannin, Norjan, Venäjän, Ukrainan ja Yhdysvaltojen muodostama sateenvarjoryhmä (Umbrella Group)
  • Meksikon, Etelä-Korean, Sveitsin, Lichtensteinin ja Monacon muodostama Environmental Integrity -ryhmä.
  • 50 ilmastonmuutokselle haavoittuvasta Afrikan valtiosta koostuva Afrikan ryhmä (Afrcian Group)

Europpan unioni luonnillisesti myös neuvottelee yhtenä ryhmänä. Yhteisiä kantoja muodostava usein myös öljynviejämaiden yhteistyöjärjestön OPEC:in jäsenmaat sekä trooppisten metsien alueen maat ns. Coalition for Rainforest Nations -ryhmässä. [3]

Suomen osalta ympäristöministeriö koordinoi ja johtaa ilmastoneuvotteluita. Suomen kannat valmistellaan ilmastoneuvottelutyöryhmässä, jossa on mukana eri ministeriöiden edustajia. [4]

Lähteet:

[1] UNDP 2008. The Bali Road Map:Key Issues Under Negotiation. http://www.undp.org/climatechange/docs/English/Bali_Road_Map_Key_Issues_Under_Negotiation.pdf

[2] UNFCCC. The United Nations Climate Change Conference in Bali. http://unfccc.int/meetings/cop_13/items/4049.php. Luettu 10.11.2009

[3] IIED Briefing 2009. COP15 for journalists: a guide to the UN climate change summit. http://www.iied.org/climate-change/media/cop15-for-journalists-guide-un-climate-change-summit

[4] Ympäristöministeriö. Kansainväliset ilmastoneuvottelut. http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=108995&lan=fi Luettu 10.11.2009