Helmikuu 2004
Pentagonin raportti: ilmastonmuutos voi aiheuttaa globaalin katastrofin
24.2.2005
Ilmastonmuutos voi aiheuttaa globaalin katastrofin jo seuraavien parin vuosikymmenen aikana. Yhdysvaltain puolustushallinnon Pentagonin tilaaman raportin mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttama taistelu hupenevista voimavaroista voi viedä maailman anarkian partaalle ja johtaa jopa ydinasekonflikteihin.
”Kun planeetan kantokyky heikkenee, ikiaikainen kuvio nousee uudelleen esiin: epätoivoiset sodat ruoasta, vedestä ja energiavaroista. Jälleen kerran sodankäynti määrittäisi ihmiselämää”, raportissa esitetään.
Rajut johtopäätökset perustuvat arvioon, jonka mukaan ilmastonmuutos saattaa edetä tasaisen tahdin sijaan hyppäyksittäin aiheuttaen ilmastojärjestelmän dramaattisia heilahteluja. Äkillisten muutosten todennäköisyyttä ei tiedetä, eivätkä tutkijat osaa arvioida, kuinka suuri lämpeneminen voi laukaista ilmastoheilahtelut. Todennäköisyys saattaa olla pieni, mutta toisaalta seuraukset olisivat katastrofaalisia.
Esimerkiksi Golfvirran äkillinen muutos globaalin ilmaston lämpenemisen seurauksena saattaisi, ironista kyllä, viilentää Pohjois-Euroopan ilmastoa useilla asteilla lyhyessä ajassa. Samalla kuivuuskaudet ja hirmumyrskyt yleistyisivät.
Raportti ei pyri ennustamaan tulevaisuuden kehitystä, vaan esittää yhden mahdollisen skenaarion. Sen maalaama kuva äkillisen ilmastonmuutoksen seurauksista on synkkä:
Raportin tilasi Pentagonin puolustusneuvonantaja Andrew Marshall, joka johtaa Yhdysvaltain turvallisuusriskejä arvioivaa Office of Net Assessment -toimistoa. Raportin laativat Shellin entinen tutkimuspäällikkö Peter Schwartz ja Global Business Networkin Doug Randall.
Raportin mukaan ilmastonmuutos on terrorismia suurempi uhka. Randall arvioi englantilaisen Observer-lehden haastattelussa, että äkillinen ilmastonmuutos voisi aiheuttaa globaalin kaaoksen. ”Ilmastonmuutoksen vaikutukset joillekin maille ovat uskomattomia. Vaikuttaa ilmeiseltä, että fossiilisten polttoaineiden käyttöä kannattaa leikata”, hän lisäsi.
Fortune-lehden juttu raportista
Observer-lehden juttu raportista
Ilmastonmuutos uhkaa hävittää miljoona eliölajia
24.2.2004
Brittiläisessä Nature-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos uhkaa ajaa jopa miljoona eliölajia sukupuuttoon vuoteen 2050 mennessä. Raportissaan Extinction Risk from Climate Change tutkijat toteavat, että neljäsosa maailman maalla elävistä kasvi- ja eläinlajeista voi hävitä ilmastonmuutoksen takia. Päästöjä vähentämällä suuri osa lajikuolemista voitaisiin estää.
Arvio perustuu tutkimukseen, joka kattaa kuusi aluetta ja viidesosan maapallon pinnasta. Tutkimuksessa mallinnettiin tietokoneella yli tuhannen eliölajin mahdollisia reaktioita ilmaston muuttuessa. Ilmastoskenaarioina käytettiin Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) tietojen perusteella pienintä, keskisuurta ja suurinta odotettua ilmastonmuutosta. Tutkijat tarkastelivat myös eliölajien mahdollisuuksia muuttaa uusille alueille.
Tutkituilla alueilla oletettujen lajikuolemien määrä vuoteen 2050 mennessä on 15–37 %. ”Mikäli havainnot voidaan yleistää globaalille tasolle ja kaikkiin maaeläimiin ja -kasveihin, analyysimme perusteella yli miljoona lajia voi hävitä sukupuuttoon”, toteaa tutkimuksen johtaja, professori Chris Thomas. Pääasiallisena vaarana biodiversiteetille ei ole ilmastonmuutos itsessään, vaan erilaisten uhkatekijöiden, kuten elinympäristön pirstoutumisen ja tuhoutumisen sekä kilpailevien lajien invaasion, keskinäinen vuorovaikutus.
Tutkijat pitävät väistämättömänä, että ilmastonmuutos aiheuttaa lajikuolemia. Vähentämällä kasvihuonekaasujen päästöjä ja varastoimalla hiilidioksidia voidaan kuitenkin välttää suurin ja keskisuuri odotettu ilmastonmuutos. Vähäisimmässä ilmastonmuutosarviossa 18 % lajeista päätyisi sukupuuttoon viidenneksen tai kolmanneksen sijaan.
Kaikkien skenaarioiden sukupuuttomäärillä on vaikutuksia myös ihmisten elinmahdollisuuksiin erityisesti kehitysmaissa. YK:n ympäristöohjelman (UNEP) johtajan Klaus Töpferin mukaan miljardit ihmiset erityisesti kehitysmaissa kärsivät, koska he ovat riippuvaisia luonnosta saadakseen ruokaa, suojaa ja lääkkeitä.