ilmasto.org

Maaliskuu 2004

Saksan ympäristöministeriö: 2/3 sähköstä uusiutuvilla vuoteen 2050 mennessä

24.3.2004

Saksan ympäristöministeriön tilaaman tutkimuksen mukaan maan sähkönkulutuksesta 65 prosenttia ja lämmitystarpeesta 50 prosenttia voidaan tuottaa uusiutuvien energianlähteiden avulla vuoteen 2050 mennessä. Kunnianhimoisessa energiavisiossa kasvihuonekaasupäästöt vähenevät vuoteen 2000 verrattuna 75 prosentilla.

Uudistus olisi toteutuessaan mittava, sillä nykyisin Saksa tuottaa vain 8 % sähköstä ja 4 % lämmöstä uusiutuvilla energianlähteillä. EU-direktiivi säätää, että Saksan on nostettava uusiutuvien energianlähteiden osuus 12,5 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Maan hallitus on asettanut jatkotavoitteeksi 20 %:n osuuden saavuttamisen vuoteen 2020 mennessä.

Kolmen itsenäisen tutkimusinstituutin toteuttama tutkimus perustuu vuoteen 2020 yltävään keskipitkän aikavälin ja vuoteen 2050 yltävään pitkän aikavälin tarkasteluun. Tavoitteiden toteuttamiseksi on välttämätöntä, että vuoteen 2020 mennessä Saksassa tehdään merkittäviä investointeja uusiutuviin energianlähteisiin, jotta kustannustehokkuuden paraneminen tekee uusiutuvan energian muita energianlähteitä halvemmaksi 20 vuodessa.

Koska Saksassa on tehty päätös luopua ydinvoimasta 2020-luvulla, uusiutuvilla energianlähteillä on tarkoitus korvata suurin osa ydinvoiman nykyisestä 30 prosentin energiantuotanto-osuudesta. Tutkimuksen mukaan fossiilisten polttoaineiden energiatehokkuutta on myös parannettava huomattavasti.

Uusiutuvien energianlähteiden kehittäminen lisää ympäristöministeriön mukaan myös talouden dynamiikkaa. Saksan ympäristöministeri Jürgen Trittin katsoo, että uusiutuvien energianlähteiden kehittäminen luo kestäviä työpaikkoja, antaa kansantaloudelle positiivisen sysäyksen ja vahvistaa kansainvälistä kilpailukykyä. 

Vuoden 2003 kesä lämpimin 500 vuoteen

15.3.2004

Bernin yliopiston tutkijoiden mukaan viime kesä oli kuumin 500 vuoteen. Kymmenen viime vuoden aikana Euroopan kesät ovat muutenkin olleet poikkeuksellisen lämpimiä.

Tiedelehti Sciencessä julkaistun tutkimuksen mukaan viime kesä oli keskimäärin kaksi astetta lämpimämpi kuin kesät 1900-luvulla keskimäärin, ja paikoitellen lämpötila oli yli kuusi astetta keskiarvoa korkeammalla. Myös talvet ovat lauhtuneet. Euroopan kylmin talvi 500 vuoteen olikin vuonna 1708.

Tohtori Jürgen Luterbacher kollegoineen keräsi eri puolilta Eurooppaa sääasemilta tietoja, joiden perusteella voitiin dokumentoida lämpötilat tarkasti vuodesta 1659 lähtien. Sitäkin kauemmas ajassa päästiin tutkimalla munkkien ja tiedemiesten pitämiä päiväkirjoja, joissa kuvattiin säätä ja vuodenaikojen vaihtumista. Luterbacherin mukaan ei ole varmuutta siitä, nouseeko lämpötila joka vuosi, mutta kehitys kulkee varmasti siihen suuntaan.

Simon Brown, joka toimii Exeterissä sijaitsevassa ilmastotutkimuskeskuksessa (Hadley Centre for Climate Prediction and Research) äärimmäisten sääilmiöiden asiantuntijana, ei usko että muutosta voidaan selittää maapallon ilmaston luonnollisella vaihtelulla.

”Jos kehitysmaiden kasvihuonekaasupäästöt lisääntyvät huomattavasti, pahimmassa tapauksessa Eurooppa on kuusi astetta nykyistä lämpimämpi vuoteen 2080 mennessä”, hän arvioi.