ilmasto.org

Joulukuun puheenvuoro

Kioton pöytäkirjan ratifiointi ja Venäjän ilmastopolitiikka

Venäjä ratifioi Kioton pöytäkirjan pääasiassa poliittisista, ei taloudellisista tai ilmastonmuutoksen aiheuttamaan uhkaan liittyvistä syistä. Ratifiointi on lisännyt Venäjän arvovaltaa maailmanlaajuisesti, vahvistanut YK:n roolia ainoana järjestelmänä globaalien ongelmien ratkaisemiseksi, ja parantanut Venäjän suhteita useisiin valtioihin ja globaaleihin johtajiin. Erityisesti EU:n ja Venäjän suhteet ovat kehittyneet, mikä on edistänyt Venäjän toivomaa WTO-jäsenyyttä.

Kioton pöytäkirjan ratifiointi ei kuitenkaan riitä Venäjän ilmastopolitiikan ohjaajaksi, sillä ilmastopolitiikkaa halutaan tehdä ennen kaikkea talouden kehittämisen näkökulmasta.

Hallitus on tähän mennessä tehnyt vain kaksi päätöstä tulevaisuuden ilmastopolitiikasta. Vuoden 2004 mennessä loppuun mennessä talousministeriö laatii yhdessä muiden ministeriöiden ja virkamiestahojen kanssa kansallisen toimintasuunnitelman Kioton hankemekanismeista.

Luonnonvaraministeriö taas valmistelee yhdessä muiden ministeriöiden kanssa ehdotuksia kasvihuonekaasujen laskentajärjestelmän toteuttamisesta. Tämä on selkeä merkki siitä, että Venäjä tahtoo toimia YK:n ilmastosopimuksen sääntöjen mukaisesti ja toteuttaa kasvihuonekaasujen raportointia ja valvontaa koskevien Kioton pöytäkirjan viidennen ja seitsemännen artiklan määräykset tunnollisesti.

Venäjän ilmastopolitiikkaa ei vielä voi esittää selkeänä ja yksiselitteisenä toimenpiteiden listana. Tärkeimmät suuntalinjat voi kuitenkin tiivistää seuraavasti:

Myös Venäjän vuoden 2012 jälkeiset velvoitteet ovat tärkeä aihe. Keskustelun tärkeimmät ideat voi koota seuraavasti:

Venäjän ratifiointi ei siis ainoastaan näytä vihreää valoa 128 Kioton pöytäkirjan ratifioineelle maalle; se voi myös johtaa merkittävään kasvihuonekaasupäästöjen vähenemiseen Kioton hankemekanismien ekologisesti kestävän käytön avulla.

Aleksei Kokorin
Venäjän WWF