Lokakuu 2005
Vuoden 2003 helleaalto lisäsi luonnollisia hiilidioksidipäästöjä
12.10.2005
Naturessa julkaistun tutkimuksen mukaan vuoden 2003 helleaalto pienensi Euroopan hiilinieluja. Ilmiö on ainutkertainen ainakin sataan viime vuoteen. Jos tällaiset ääri-ilmiöt lisääntyvät tulevaisuudessa, lauhkeiden vyöhykkeiden metsät voivat muuttua hiilidioksidin sitojista sen lähteiksi. Tämä positiivinen palautekytkentä kiihdyttäisi ilmaston lämpenemistä.
Tutkijat analysoivat kasvien hiilen sidontaa käyttäen hiilidioksidin vuonmittauksia, kasvien imevän valon kaukokartoitusta ja viljantuottotaulukoita. Näitä tietoja kerättynä lämpöaallon ajalta verrattiin muun ajan vastaaviin. Aineiston tulkinnassa käytettiin biosfäärin hiilitasetta kuvaavaa mallia.
Tärkein havainto oli, että vuoden 2003 lämpöaallon seurauksena kasvien hiilen
sidonta pieneni erityisesti Ranskassa, Saksassa ja Pohjois-Italiassa. Yllättävää oli, että myös maaperästä vapautuvan hiilidioksidin määrä pieneni, mikä aiheutui myös kuivuudesta. Kasvien sitoma määrä pieneni kuitenkin paljon enemmän kuin maaperästä vapautuva aiheuttaen näin ylimääräisen, epätavallisen suuren luontoperäisen hiilidioksidipäästön ilmakehään.
Suomessa olosuhteet olivat Keski-Eurooppaan verrattuna likimain normaalit tarjoten vertailukohdan
päätelmille.
Keski- ja Etelä-Eurooppaa koetteli vuonna 2003 poikkeuksellisen ankara lämpöaalto, jonka tilastoitiin aiheuttaneen yli 10 000 ylimääräistä kuolemantapausta. Tällaisten helleaaltojen arvioidaan lisääntyvän huomattavasti ilmaston lämmetessä.
Aiemmin on arvioitu, että ilmasto lämpeneminen ja hiilidioksidipitoisuuksien nousu lisäisivät hiilinieluja, koska ne lisäävät kasvien kasvua. Hiilen kiertoon vaikuttavien tekijöiden keskinäisiä suhteita tunnetaan kuitenkin edelleen huonosti.
Lähde:
Ciais, Philippe et al. (2005). "Europe-wide reduction in primary productivity caused by the heat and drought in 2003". Nature 437, 529-533.
EU ja Kiina teknologiayhteistyöhön
3.10.2005
Euroopan unioni on sopinut antavansa Kiinalle tarvittavan teknologian uudenlaista puhtaampaa hiilivoimalaa varten. Ilmastomuutoksen torjumiseksi suunniteltu voimala käyttää teknologiaa, joka mahdollistaa voimalan omien hiilidioksidipäästöjen talteen ja huokoisen kallioon pitkäaikaiseen säilytykseen hautaamisen.
Tarjous julistettiin EU:n ja Kiinan huippukokouksessa, ja se on osa kehittyneiden maiden yritystä sitoa kasvavien markkinoiden voimapesät Kiina ja Intia mukaan globaaliin ilmastopolitiikkaan. Teollistuneet maat pelkäävät niiden omien toimien valuvan hukkaan, jos kehitysmaat eivät taltuta kasvavia päästöjään. Kiinan pääministeri Wen Jinbao totesi kokouksessa, että hiili on Kiinan tärkein energian lähde ja tyydyttää 75 % maan energiantarpeesta.
EU:n ja Kiinan huippukokouksessa perustettiin EU:n ja Kiinan ilmastokumppanuus. Yhteisen lausunnon mukaan sopimus johtaa teknologiayhteistyöhön ja jatkuviin keskusteluihin ilmastomuutoksen torjumiseksi. Sopimukseen tulee kuulumaan uuden teknologian kehitys, käyttö ja siirto, mikä sisältää kehittyneen ja lähes päästöttömän hiilen eristämiseen ja talteenottoon perustuvan hiiliteknologian.
Beijingissä EU:ta edustanut Ison-Britannian pääministeri Tony Blair on nostanut ilmastonmuutoksen avainteemaksi täksi vuodeksi, kun Iso-Britannia on sekä EU:n että G8-maiden puheenjohtaja. Blairin mukaan Kiina on mukana kansainvälisissä ilmastokeskusteluissa. Blairin pyrkimyksenä on saada myös Intia mukaan globaaliin ilmastokeskusteluun keskiviikkona New Delhissä pidettävässä EU:n ja Intian huippukokouksessa.