ilmasto.org

Kesäkuu 2006

Selvitys: Päästökauppa tehokkain tapa vähentää päästöjä

27.6.2006

Saksalaisen taloustutkimuslaitoksen Zentrum für Europäische Wirtschaftsforschung GmbH:n (ZEW) tekemän selvityksen mukaan päästökauppa on tehokkain tapa vähentää päästöjä Euroopan unionissa. WWF:n tilaamassa selvityksessä käydään läpi viimeaikainen taloustieteellinen tutkimus aiheesta, ja päästökaupan vaikutuksia verrataan sekä muihin lainsäädännöllisiin keinoihin että vaihtoehtoon, jossa päästöjen vähentämiseksi ei tehdä mitään.

Selvityksessä todetaan, että muihin keinoihin verrattuna päästökauppa on hyvin kustannustehokas tapa vähentää päästöjä. Sen todetaan luovan voittajia ja häviäjiä eri sektoreille, mutta vaikutusta ei pidetä kovin suurena. Energiantuottajien mahdollisuuksista hyötyä päästökaupasta pidemmällä aikavälillä on eriäviä mielipiteitä, mutta sektori ei todennäköisesti koe taloudellisia tappioita päästökaupan vuoksi.

Pahimpana uhkana selvityksessä pidetään jäsenmaiden päästöoikeuksien alkujakosuunnitelmien hajanaisuutta ja mukana olevien sektorien vähäistä määrää. Näihin ongelmiin puuttumalla järjestelmän tehokkuutta voitaisiin lisätä nykyisestään.

Päästökaupan työllisyysvaikutukset vaativat raportin mukaan vielä lisäselvityksiä. Nykytiedon perusteella järjestelmä ei lisää työttömyyttä juuri lainkaan verrattuna tilanteeseen, jossa päästöjä ei vähennettäisi.

EU:n päästökauppaa käydään yritysten välillä, mutta jäsenmaat jakavat päästöoikeudet. Järjestelmän toinen kausi alkaa vuonna 2008 ja päättyy vuoden 2012 lopulla.

Yritysten päästöt säästöiksi WWF:n hankkeessa

21.6.2006

WWF:n Päästöistä säästöihin -hankkeella on saavutettu merkittäviä päästövähennyksiä ja kustannussäästöjä yritysten toimistoissa. 17 yrityksessä saavutettiin yhteensä yli 3,6 miljoonan euron ja 1 091 hiilidioksiditonnin säästöt.  Tapoja päästöjen vähentämiseksi ovat mm. neuvottelumatkojen korvaaminen videoneuvotteluilla, sähköiseen viestintä- ja arkistointijärjestelmään siirtyminen sekä turhaan päällä olevien valojen ja tietokoneiden sammuttaminen.

”Jos yritys toteuttaa kattavasti liiketoiminnallisesti perusteltuja, päästöjä pienentäviä toimia, hiilidioksidipäästöjä voidaan pienentää jopa 70 prosenttia. Samalla saadaan aikaan huomattavia kustannussäästöjä ja toiminnan laatu paranee”, sanoo projektipäällikkö Karoliina Auvinen WWF:stä.

Esimerkiksi Nordea Rahoitus korvaa nykyään suuren osan kokouksistaan video- ja puhelinneuvotteluilla. Jopa puolet kaikista johtoryhmän kahden suomalaisen edustajan neuvotteluista Tukholmassa käytiin sähköisesti. Näin vähennettiin hiilidioksidipäästöjä yhteensä noin 5,4 tonnia. Kustannussäästöjä kertyi ainakin 12 530 euroa matkalipuista, päivärahoista ja työajansäästöstä.

WWF:n Green Office- palveluun kuuluva hanke on tarkoitettu niin pienille kuin suurillekin  yksityisen ja julkishallinnon sektorin toimistoille. Palveluun kuuluu yritysten neuvonta ja koulutus ympäristöä säästäviin toimiin.

Yhdysvaltain ilmastotutkimusohjelma: lämpötilan pinta- ja satelliittimittausten välillä ei ristiriitaa

5.6.2006

Yhdysvaltain ilmastotutkimusohjelman mukaan lämpötilan pinta- ja satelliittimittausten välillä ei ole ristiriitaa. Toukokuussa julkaistussa raportissa todetaan, että myös ilmastomallit sopivat yhä paremmin yhteen havaitun lämpenemisen kanssa.

Vielä joitain vuosia sitten pintamittaukset osoittivat selkeää lämpenemistä, mutta satelliittimittausten perusteella lämpötila alailmakehässä olisi noussut hyvin vähän tai ei lainkaan. Raportin mukaan uusimmat satelliittimittaukset osoittavat myös lämpenemistä, mutta ei ole selvää, onko lämpeneminen suurempaa maan pinnalla vai alailmakehässä. Yläilmakehän todetaan viilenneen aiempien tulosten ja ilmastotieteen arvioiden mukaisesti.

Maan pinnan ja alailmakehän välisiä pieniä lämpötilaeroja ei raportissa pidetä yllättävinä. Pinnalla lämpötila vaihtelee huomattavasti paikoittain, mutta ilmakehässä virtaukset tasoittavat erot. Lisäksi eroja synnyttävät mm. El Niñon kaltaiset ilmiöt.

Ilmastomallit ja havaittu lämpeneminen eroavat toisistaan merkittävästi ainoastaan tropiikissa, jossa osa havaintosarjoista viittaa pinnan lämmenneen ilmakehää enemmän. Tutkijoiden mukaan todennäköisesti kyse on havaintosarjojen ongelmista.

Raportti “Temperature Trends in the Lower Atmosphere: Steps for Understanding and Reconciling Differences” on ensimmäinen Yhdysvaltain ilmastotutkimuksen 21-osaisesta Synthesis and Assessment Products -sarjasta. Sarjan tarkoituksena on tuottaa päätöksentekijöille ilmastotieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi.