ilmasto.org

Elokuu 2009


Psykologit avuksi ilmastonmuutoksen torjunnassa

27.8.2009

Vaikka erilaiset yhteiskunnan rakenteelliset tekijät, jotka estävät ihmisiä toimimaan päästöjen vähentämiseksi, ovat kohtuullisen hyvin tiedossa, ymmärrys psykologisista tekijöistä on vielä alkutekijöissään. American Psychological Association yllyttää uudessa raportissaan psykologian tutkijoita ahkerammin liittoutumaan muiden alojen ilmastotutkijoiden kanssa ja kehittämään asiantuntemustaan syistä, jotka estävät ihmisiä toimimaan.

Psykologisia esteitä muuttaa omaa toimintaa päästöjen vähentämiseksi riittää. APA:n raportti listaa syiksi mm. pitkät ajanjaksot. Usean vuoden päähän ennustetut rajut muutokset eivät tunnu ihmisistä riittävän uhkaavilta tai konkreettisilta. Yli 18 maassa tehdyn kyselyn mukaan suurin osa ihmisistä uskoo, että ympäristön tila huononee tulevan 25 vuoden aikana, mikä ei kuitenkaan johda ihmisiä automaattisesti toimimaan asian estämiseksi. Psykologien mukaan ongelmaan voitaisiin pureutua auttamalla ihmisiä kokemaan tekojensa seuraukset välittömästi, esimerkiksi kotitalouksien reaaliaikaisten sähkömittarien avulla.

Toimettomuutta aiheuttaa myös epäusko omiin vaikutusmahdollisuuksiin globaalin ongelman edessä tai luottamus korkeampiin voimiin. Samoin ihmisten käyttäytymistä ohjaa heidän sosiaalisien verkostojen normit. "Oikea" tapa toimia määritellään suhteuttamalla se muiden käyttäytymiseen. Jos kerran Al Gorekin lentää, miksi minun pitäisi jättää lomalennot väliin? Toisaalta tiedon naapurien energian kulutuksesta on huomattu motivoivan ihmisiä energian säästöön kotitalouksissa.

Psykologien hyödyntäminen julkisessa kampanjoinnissa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta APA:n mukaan ilmastonmuutoksen torjunnassa ei ole vielä tarpeeksi huomioitu psykologisia tekijöitä yritettäessä vaikuttaa ihmisten käyttäytymisen. Yksittäisiin pieniin tekoihin panostavat tiedotuskampanjat eivät välttämättä auta ihmisiä heräämään ilmastonmuutoksen kokoiseen ongelmaan.


Report of the APA Task Force on Psychology and Global Climate Change


Sijoittajat haluavat tiukempaa ilmastopolitiikkaa

8.8.2009

Ryhmä yhteisösijoittajia haluaa poliitikoilta kovempia otteita päästöjen rajoittamiseksi, jotta investoinnit vähähiiliseen talouteen olisivat mahdollista. Institutional Investors’ Group on Climate Change -ryhmän vuosiraportin mukaan yli 75 % ryhmään kuuluvista sijoittajista viittaa ilmastonmuutokseen sijoitusperiaatteissaan. Pääoman liikkeitä on kuitenkin ryhmän mukaan vaikea muuttaa, jollei politiikka aseta selkeää painetta muutokseen.

Institutional Investors’ Group on Climate Change on yhteistyöelin eurooppalaisille ilmastonmuutoksesta kiinnostuneille yhteisösijoittajille. Tavoitteena on kohdistaa sijoituksia vähähiiliseen talouteen. Vuosiraportin mukaan lähes kaikki ryhmän omaisuudenhoitajat kertovat ottavansa ilmastonmuutoksen nykyään huomioon sijoituskohteita analysoidessaan. Sijoittajista taas puolet on kiinnostuneita omaisuudenhoitajien taidoista huomioida ilmastonmuutos sijoitustoiminnassa.

Käytännössä sijoittajat eivät kuitenkaan vielä arvio toimintansa todellisia vaikutuksia päästöjen määrään. Ilmastonmuutos huomioidaan toistaiseksi lähinnä suunnitteluvaiheessa ja paperilla, ennemmin kuin lopputulosta tarkasteltaessa. Vähähiilistä taloutta edistävät sijoitukset kohdistuvat aloille,  joilla on jo selkeä poliittinen tuki, kuten uusiutuvat energialähteet tai päästökaupan piiriin kuuluvat sektorit.

Ohjelmajohtaja Stephanie Pfeiferin mukaan IIGCC- ryhmä koittaa parhaillaan vaikuttaa Kööpenhaminan neuvottelijoihin, jotta myös suurten sijoittajien näkökulma huomioitaisiin.


Investors’ Group on Climate Change: 2nd Annual Report – Investor Statement on Climate Change