Lumi ja jää

Kohoava lämpötila saa lumen ja jään sulamaan

Lumen ja jään määrä vähenee lämpenemisen myötä. Satelliittihavaintojen mukaan lumen määrä väheni pohjoisella pallonpuoliskolla vuosien 1966 ja 2005 välisenä aikana. Suuntaus oli voimakkain kesän ja kevään lumipeitteessä. Merijään pinta-ala ja paksuus on kutistunut 1970-luvulta lähtien useita prosentteja, jälleen erityisesti kesäaikaan. Viimeaikainen lämpeneminen näkyy myös manner- ja vuoristojäätiköissä, joiden massa on vähentynyt 1970-luvun jälkeen huomattavasti. (IPCC 2007 WGI Ch.4.)  Lumi- ja jääpeitteen väheneminen lisää maapallon pintaosaan imeytyvän auringonsäteilyn määrää: sula vesi ja paljas maa imevät suuren osan säteilystä itseensä toisin kuin lumi ja jää, jotka heijastavat säteilyä tehokkaasti. Jäätiköiden sulamisen seurauksena myös merenpinta nousee.

Lumeen ja jäähän on sitoutunut noin 75 % maapallon makeasta vedestä. Jäätiköt peittävät keskimäärin noin 10 % maapallon maapinta-alasta. Valtaosa jäätiköiden jäästä sijaitsee Etelämantereella ja Grönlannissa. (IPCC 2007 WGI Ch. 4.) Vuoristojäätiköiltä alkunsa saavat sulamisjoet ovat tärkeä makean veden lähde noin kuudennekselle maapallon väestöstä (IPCC 2008).

Jäätiköt hupenevat

Kun lunta sataa jäätikölle enemmän kuin sitä sulaa, jäätikön massa kasvaa. Jos jäätä ehtii sulaa tai haihtua enemmän kuin lunta sataa, jäätikön massa vähenee. Uuden jään kertymisen ja vanhan sulamisen suhdetta kutsutaan jäätikön massataseeksi. Massataseeseen vaikuttavat sekä lämpötila että sadanta. Jäätiköt seurailevat ilmaston lämpötilavaihtelua viipeellä: mitä suurempi jäätikkö, sitä pidempi viive. Tämä johtuu jäätikön suuresta lämpökapasiteetista.

Grönlannin jäätikön massa on kutistunut useimpien arvoiden mukaan 1960-luvulta lähtien ja kaikkien arvioiden mukaan kiihtyvällä tahdilla 1990-luvulta lähtien. Vaikka sadanta on lisääntynyt ja jäätikkö on paksuuntunut keskiosistaan, sulamista on tapahtunut reunoilta vielä enemmän. (IPCC 2007 WGI Ch. 4.) IPCC odottaa sulamisen kiihtyvän tulevina vuosikymmeninä ja jatkuvan vielä vuoden 2100 jälkeenkin (IPCC 2007 WGI SPM).

Arviot Etelämantereen massataseesta menneinä vuosikymmeninä ovat vaihtelevia. Ilmastomallit eivät ennusta Etelämantereen massan vähenemistä tällä vuosisadalla, sillä laaja jäätikkö viilentää ympäröivää ilmaa ja lumisateiden odotetaan lisääntyvän alueella (IPCC 2007 WGI SPM).

Vuoristo- ja lakijäätiköt ovat niin ikään kutistuneet vauhdilla 1900-luvun loppupuolella. Erityisen nopeaa jäätiköiden hupeneminen on ollut Etelä-Amerikan Patagoniassa sekä Alaskassa. Maailman vuoristo- ja lakijäätiköiden massatase on viime vuosikymmeninä ollut negatiivinen. Kaiken kaikkiaan jäätiköistä on poistunut vettä keskimäärin 155 gigatonnia vuodessa vuosina 1960–2004. Erityisen nopeaa sulaminen on ollut vuoden 1990 jälkeen, jolloin massatase on ollut keskimäärin -230 Gt/v. (IPCC 2007 WGI Ch. 4.)

Erityisen nopeaa sulaminen on ollut vuoden 1990 jälkeen

Ilmaston lämpenemisen johdosta Himalajan jäätiköiden arvioidaan sulavan nykyisestä viidesosaansa vuoteen 2035 mennessä. Jäätiköiltä saavat alkunsa lukuisat suuret joet, luten Genges ja Keltainen joki. Jäätiköiden kutistuessa sulamisvirrat uhkaavat kuivua osaksi vuotta. Jäätiköiden vaikutusalueella asuu yli miljardi ihmistä, joiden vesiturva on vaarassa. (WWF 2003.) Esimerkiksi Perun pääkaupunki Lima on täysin riippuvainen Andien vuoristojäätiköiden sulamisvirroista niin veden kuin sähköntuotannonkin osalta.

Vähemmän valkoista

Pohjoisella pallonpuoliskolla lumi peittää keskimäärin 49 % maanpinnasta keskitalvella. Lumipeite viilentää paikallista ilmastoa, sillä se heijastaa tehokkaasti auringonsäteilyä eli sillä on korkea albedo. Pohjoisella pallonpuoliskolla lumipeitteen keskimääräinen pinta-ala on kutistunut noin 7,5 % vuosien 1922 ja 2005 välillä. Suurin muutos on tapahtunut lumipeitteen laajuudessa keväällä ja kesällä. (IPCC 2007 WGI Ch. 4.)

Lumipeitteen keskimääräinen pinta-ala on kutistunut noin 7,5 %

Järvien ja jokien jääpeitteellä on kautta historian ollut suuri merkitys ihmisille. Siksi jäiden tulon ja lähdön ajankohdista on aineistoa pitkältä ajalta. Viimeisen 150 vuoden aikana järvien ja jokien jäätyminen on siirtynyt myöhemmäksi pohjoisella pallonpuoliskolla keskimäärin 5,8 päivää sadassa vuodessa. Vastaavasti jäiden lähtö on aikaistunut 6,5 päivällä sataa vuotta kohti. Merialueilta tehtyjen satelliittihavaintojen mukaan meren jääpeite on kutistunut vuoden 1978 jälkeen noin 2,7 % kymmenessä vuodessa. Kesäisin jäässä olevan merialueen pinta-ala on kutistunut enemmän kuin jään pinta-ala talvisin.(IPCC 2007 WGI Ch. 4.)